Ansioluettelon "saastuttaminen" vajakkileiriydellä

Onko täälllä näkökulmaan yhtyviä muitakin, että nämä työllistysleirit joita on viimeisen 10 vuoden aikana putkahdellut (kyseenalainen kiitos tästä EU, ELY ja TE byròiden työllistämistukikäytännöille) mm. työkeskusten, työelämävalmennus-konsulttikurssien ja sosiaalisten yhdistysten muodoissa, aiheuttavat aikajanatahran ansioluetteloon, jota joutuu häpeämään normaaleja töitä haettaessa ?
Voisiko olla jopa niin, että tällaisella työttömyystyöleirillä vietetyn ajanjakson mainitsemattomuus olisi jopa olla parempi vaihtoehto, pokkana väittää olleensa rehdisti vain työttömänä työnhakijana tämän ajan mieluummin, oikeaan työhön päästäkseen ?
Jos ajattelee asiaa työnantajan kannalta, niin eikö tällaiset leirit ole vähän niin kuin "turvapaikkoja" normaalista työelämästä normaaleine käytös-ja aikaansaamisnormeineen ?
Työvoimatoimiston jalot ajatukset siitä, että työllistystyöpaikalla oppii työelämää, ovat erheellistä tulkintaa kirkkaimmillaan. Kysehän on ns. aikuisten tarkkailuluokasta leirin muodossa. eikö pitkäaikaistyöttömien sekoittaminen tavallisille työpaikoille toisi sitä työhön tarttumista paremmin, ja tuet maksettaisiin saman suuruisina tai hiukan ylös tarkistettuina ?
1368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Koittakaa nyt ymmärtää ettei ole mitään 9e/pv TÖITÄ.

Se että joutuu ORJAksi on täysin ERI asia kun työ.

EI se ole työtä vaan siinä työttömät siirretään SOSSUN asiakkaiksi.

EI se 9 e/pv ole palkaa vaan SOSSUN TUKEE siitä että raahaatte perseenne orjatyöpajalle.

On täysin eri asia saada oikeaa PALKKAA 700 e/kk, kuin olla sossun asiakkaana POISSA työmarkkinoilta!

Työnantajille se että olet tehnyt oikeita töitä 700 eurolla on miljoona kertaa parempi kuin se että olet ollut sossun asiakkaana jopa vuosikymmeniä.

Se on työntekijällekin parempi että saa edes sen 700 e/kk palkkaa kun siitä kertyy eläkettä ja muita etuuksia.

Siitä että olet sossun orjana EI kerry yhtään mitään.

Kun lopetat sen jossain vaiheessa olet edelleen pitkäaikaistyötön.

Äänestä
  • Olen työtön, vaimolla on töitä ja hyvä palkka. Omistan talon, ja yksiön joka on vuokralla, sekä auton.
    Siis miten tää menee jos työkkäri alkaa noita ORJAhommia tyrkyttämään? Jos 9e/päivä tulee sossulta jonka asiakas en ole, ja yllämainituista hommista johtuen en edes pääse sossunluukulle. Onko siis niin että eivät voi laittaa mua 9e hommiin??

    Äänestä

> Jos työtön suostuu näihin 9 euroa päivässä huuhaa touhuihin, niin hän ei tule koskaan pääsemään oikeisiin töihin, sillä nämä 9 euroa päivä tapaukset profiloituvat armotta siihen kastiin jolle ei kukaan laita mitään arvoa - ei edes henkilö itse! <

Nimenomaan. Kuka hullu laittaa CVseen että on ollut sossun asiakkaana?

> Itseään vähääkään arvostava ei suostu ilmaistyöläiseksi. Elämää ei rakenneta millään työmarkkinatuki 9 euroa touhuilla, vaan työllä josta saa oikean palkan. Tyhjän saa pyytämättäkin ja CV:ssä työttömyyskin on parempi kun joku työkokeilu tai muu ilmaistoiminta. <

"Kuntouttavassa" orjatyopalvelussa oleva ON POISSA TYÖMARKKINOILTA (kuten vaikkapa vanki tai vastentahtoisesti pakkohoitoon määrätty hullu).

Miten muka se että olet väkisin SOSSUN ASIAKKAANA pakollisessa orjatyöpalvelussa auttaisi pääsemään oikeisiin palkkatöihin?

Kuka työnantaja muka ottaisi jonkun sossutapauksen töihin?

Miten CVssä selität että "olen ollut 15 vuotta SOSSUN ASIAKKAANA kuntouttavassa työpalvelussa, enkä työmarkkinoilla lainkaan töissä"?

Äänestä
  • anteeksi vaan, mutta en ole koskaan ollut sosiaalitoimiston asiakkaana, vaan T.E. toimiston asiakkaana. Kaikki ei täällä ole näet uhitellut te-virkailijoille ja kerännyt karensseja joka käänteessä ja joutunut pakkosiirretyksi sosiaalitoimistoon. On jo ihan tarpeeksi nöyryyttävää olla työtön. miksi pahentaa tilannetta ?!?

    Noniin, eli Takaisin tähän 550 e 180 e = pakkotyökokeilutyön palkka 730 e/kk työstä joka on vain 5 tuntia/päivä ilman lomia ja eläkekertymää, niin...

    eikö se itsessään ole inhoittava merkintä ansioluettelossa ?

    Äänestä

  • te-asiakaseisossssu kirjoitti:

    anteeksi vaan, mutta en ole koskaan ollut sosiaalitoimiston asiakkaana, vaan T.E. toimiston asiakkaana. Kaikki ei täällä ole näet uhitellut te-virkailijoille ja kerännyt karensseja joka käänteessä ja joutunut pakkosiirretyksi sosiaalitoimistoon. On jo ihan tarpeeksi nöyryyttävää olla työtön. miksi pahentaa tilannetta ?!?

    Noniin, eli Takaisin tähän 550 e 180 e = pakkotyökokeilutyön palkka 730 e/kk työstä joka on vain 5 tuntia/päivä ilman lomia ja eläkekertymää, niin...

    eikö se itsessään ole inhoittava merkintä ansioluettelossa ?

    Hölömö.. ei tarvitsekaan olla OLLU sossun asiakaana eikä edes saada karenssia, koska se "kuntouttava" orjatyö itsessään TEKEE sinusta SOSSUN ASIAKKAAN.

    Koita nyt ymmärtää!

    "Kuntouttava" pakko-orjatyöpalvelu ON SOSSUN ASIAKKUUTTA!

    Eli jos suostut ex-TYPpiin nyk. MoPaan niin sinusta TULEE SOSSUN ASIAKAS.

    OIkeat työttömät ovat TEssä eli normaali työkkärissä.

    Ne jotka potkitaan sieltä pois joutuvat SOSSUN TYPPIIN / MoPaan "kuntouttettaviksi" ORJIKSI mikä on sossun pakkopalvelua!

    Äänestä

  • SossunOrjaksi kirjoitti:

    Olen ollut muutama vuosi sitten TE toimiston pakko-huuhaa työnhakukurssilla, jonka sisältöön kuului 6 viikkoa pakollista työkokeilua ja jonka ajalta maksettiin 180 euroa lisätyöttömyysrahaa. Tällä ei ollut mitään tekemistä sosiaalitoimiston kanssa.

    Äänestä

  • pööröööööööööö kirjoitti:

    Olen ollut muutama vuosi sitten TE toimiston pakko-huuhaa työnhakukurssilla, jonka sisältöön kuului 6 viikkoa pakollista työkokeilua ja jonka ajalta maksettiin 180 euroa lisätyöttömyysrahaa. Tällä ei ollut mitään tekemistä sosiaalitoimiston kanssa.

    Joo muttei sillä ollut mitään tekemistä "kuntouttavan" orjatyöpalvelun kanssa joka on niitä ns. 9 e/pv hommia.

    Työkokeilu on ihan eri asia. Se on ihan oikeaa työtä, josta vaan ei makseta palkkaa muttei se ole sossun "kuntouttavaa" orjatyöpalvelua.

    Äänestä

  • EriAsioita kirjoitti:

    työkokeilu työmarkkinatuella on 550 e 180 e 730 e/kk, niin eilen, tänään kuin huomennakin. Ja kyllä, luuttuan vaikka lattiaa jos TE toimisto niin käskee koska siitä kieltäytyminen sinkoaa minut sossuun, josta työllistyminen on - jos mahdollista - vieläkin vaikeampaa. edelleen, mieleen jää kytemään, mitä htittoa tää kaiki tekee lopulta ansioluettelolle ?
    "Joo, eli oot ollut porrassiivoojan työkokeilussa 2 vuodein välein ikävuodesta 35 - 50, hieno homma, hieno homma. totanoin, katellaan, ja...me kuule soitellaan sulle sit miten tää työpaikan valinta etenee ja tolleen...kiitti moi.."

    Äänestä

Ei kukaan tukityössä ollutta vajakkia palkkaa koskaan.

Äänestä
  • Jos on toimeentulon menettämisen uhalla suoritetun kiristämisen perusteella joutunut vuosien varrella osallistumaan työttömien nöyryytysoperaatioihin, se ei tee työttömästä itsestään vajakkia. Vajakki on se joka ei vielä tänä päivänä tajua että työpaikkoja ei ole tarpeeksi, jotta työttömät voisivat työllistyä. Vajakki on myös se ken kuvittelee että tukityöläisenä- olemishistoria tekee ihmisestä vajakin.

    Vajakki on eritoten se joka tosissaan uskoo että jotain leimattua ihmisryhmää - kuten työttömiä - voi rajattomasti nöyryyttää ilman seurauksia.

    Kannattaa siis tarkistaa asenteitaan ajoissa.

    Äänestä

  • evilofstupidity kirjoitti:

    Jos on toimeentulon menettämisen uhalla suoritetun kiristämisen perusteella joutunut vuosien varrella osallistumaan työttömien nöyryytysoperaatioihin, se ei tee työttömästä itsestään vajakkia. Vajakki on se joka ei vielä tänä päivänä tajua että työpaikkoja ei ole tarpeeksi, jotta työttömät voisivat työllistyä. Vajakki on myös se ken kuvittelee että tukityöläisenä- olemishistoria tekee ihmisestä vajakin.

    Vajakki on eritoten se joka tosissaan uskoo että jotain leimattua ihmisryhmää - kuten työttömiä - voi rajattomasti nöyryyttää ilman seurauksia.

    Kannattaa siis tarkistaa asenteitaan ajoissa.

    Sinä nuolet lattiaa, jos virkailija käskee. Ymmärrä jo missä kohtaa ravintoketjua olet.

    Äänestä

  • Asiantuntija_ kirjoitti:

    Sinä nuolet lattiaa, jos virkailija käskee. Ymmärrä jo missä kohtaa ravintoketjua olet.

    YK:n Agenda 21 pyrkii maailmanhallitukseen käyttäen juuri sinunlaisiasi vihanlietsojia herättämään eripuraa ja tosiaan luomalla orjaluokkaa. Sinäkin tulisit siihen luokkaan lopulta kuulumaan, joten eipä kannata pullistella, ystävä hyvä. Otetaan selvää Agendasta ja sitten aletaan toimia meidän kansallisvaltiomme itsenäisyyden palauttamiseksi. Olemme suojelleet vapauttamme ennenkin menestyksellisesti. Nyt on entistä suurempi uhka ja entistä suurempi tarve kehittää yhteishenkeä, ei hajottaa ja riidellä.

    Äänestä

  • Asiantuntija_ kirjoitti:

    Sinä nuolet lattiaa, jos virkailija käskee. Ymmärrä jo missä kohtaa ravintoketjua olet.

    kerro ny asijantuntija mitä sinä itse teet samassa tilanteessa? joko myyt persettäsi tai huumeita henkesi pitimiksi, mutta todennäköisimmin olet kuitenkin hyvin toimeentulevien isin ja äitin kultalusikka joka ei tajua hevon paskaa mitä köyhyys ja tuista riippuvaisuus tämän päivän suomessa yksilölle merkitsee. joten turpa kiinni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaajakoskenmies kirjoitti:

Onko täälllä näkökulmaan yhtyviä muitakin, että nämä työllistysleirit joita on viimeisen 10 vuoden aikana putkahdellut (kyseenalainen kiitos tästä EU, ELY ja TE byròiden työllistämistukikäytännöille) mm. työkeskusten, työelämävalmennus-konsulttikurssien ja sosiaalisten yhdistysten muodoissa, aiheuttavat aikajanatahran ansioluetteloon, jota joutuu häpeämään normaaleja töitä haettaessa ?
Voisiko olla jopa niin, että tällaisella työttömyystyöleirillä vietetyn ajanjakson mainitsemattomuus olisi jopa olla parempi vaihtoehto, pokkana väittää olleensa rehdisti vain työttömänä työnhakijana tämän ajan mieluummin, oikeaan työhön päästäkseen ?
Jos ajattelee asiaa työnantajan kannalta, niin eikö tällaiset leirit ole vähän niin kuin "turvapaikkoja" normaalista työelämästä normaaleine käytös-ja aikaansaamisnormeineen ?
Työvoimatoimiston jalot ajatukset siitä, että työllistystyöpaikalla oppii työelämää, ovat erheellistä tulkintaa kirkkaimmillaan. Kysehän on ns. aikuisten tarkkailuluokasta leirin muodossa. eikö pitkäaikaistyöttömien sekoittaminen tavallisille työpaikoille toisi sitä työhön tarttumista paremmin, ja tuet maksettaisiin saman suuruisina tai hiukan ylös tarkistettuina ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu