No minusta-olen 52 vuotta lyhyt ja en mikään clooney,mutta osapuilleen kuitenkin ihmisen näköinen.Olen ollut ilman ystävää jo 25 vuotta.Huomasin tänään työpaikan tyky-tilaisuudessa ettei edes ne joiden kanssa olen useimmiten tekemissä ,oikeasti halua puhua tai ottaa minua mukaan yhteisiin tekemisiin,yleensä seurassa. Olen kuin se voimistelutunnin kaveri,joka otettiin viimeiseksi mukaan joukkueeseen. En tupakoi,en juo ,olen sosiaalinen ja osaan kyllä jutella ihmisten kanssa,mutta ystävyyttä en tunnu herättävän kenenkään kanssa.Mietin usein huokuuko minusta jotain luotaantyötävää sanatonta viestiä vai olenko vain liian tavallinen/omituinen.En enää käy keikoilla ja vältän yleisötilaisuuksia,en halua tuntea itseäni ulkopuoliseksi muiden keskuudessa.Myönnän, etten tee itse keskustelualoitteita enää ventovieraitten kanssa ilman painavaa syytä.Nyt tunnen surullisuutta ja päivällä olin kyyneleet silmissä kävellessäni tilaisuuden loppuessa takaisin bussille.Joka päivä toivon että löytäisin ystävän,joka jakaisi samanlaisia asioita ,kuten vaikka bändit,tai kirjat tai löytäisin vielä vapaan naisen,jonka kanssa oppisin vielä rakastamaan.Pelkään vanhenemisen jatkuvan samanlaisena,enkä jaksaisi enää rehellisesti elää.
Jään aina ulkopuoliseksi..
Kaikkielämänipäivät
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuli surullinen mieli puolestasi. Minullakaan ei ole montaa ystävää vaikka olen reilusti nuorempi. Onko sinulla edes yhtä ihmistä jolle voit puhua asioista? Haluaisin auttaa mutta en osaa.
Oletko koittanut etsiä ystävää tai naisystävää täältä netistä jos kasvotusten ei ole löytynyt? Kaikkea hyvää sinulle!
Hei.
Kerrot pettymyksistäsi ihmissuhteissasi. Olet pahoittanut mielesi, kun toiset eivät aktiivisesti ota sinua mukaan ja kannusta sinua ystävyyteen. Toisaalta kerrot, ettet itsekään jaksa enää tehdä aloitteita. Näin on syntynyt itseään ylläpitävä kierre. Toimit itseäsi suojellaksesi, mutta samalla koko ajan yksinäisyytesi syvenee.
Mitä tarvitsisit, jotta voisit itse muuttaa tilannetta? On tärkeää voida kokea, että itse voi jotenkin vaikuttaa elämäänsä ja ihmissuhteisiinsa, eikä ole vain muiden armoilla. Miten voisit rohkaista ja kannustaa itseäsi kuitenkin avaaamaan kuortasi vähän ja ottamaan riskin tutustua toisiin? Missä ympäristössä se voisi olla turvallisinta?
Jotkut ovat löytäneet paikkansa ja sitä myös hyviä ihmissuhteita vapaaehtoistoiminnassa. Yhteisen päämäärän eteen ponnisteleminen yhdistää ihmisiä luontevammin kuin vaikkapa baarissa olo. Vapaaehtoistoimintaa on vaikka minkälaista, eri järjestöjen, yhdistysten ja seurakunnankin toiminnassa. Jotkut tykkäävät vaikka laulaa kuorossa, toiset haravoida talkoilla puistoissa, jotkut liittyvät esim. etsintäpartioihin. Luuletko, että sinulla olisi mahdollisuus ryhtyä antamaan aikaasi jonkun asian hyväksi toisille ihmisille? Voisiko joku osa sinussa uskoa, että sieltä voisi sinulle löytyä myös hyviä ihmissuhteita?
Voit myös käydä juttelemassa jonkun kanssa, esim. sairaanhoitajan terveyskeskuksessa, tai seurakunnassa diakoniatyöntekijän kanssa. Usein huojentaa, kun saa purkaa sydäntään.
Toivottavasti yksinäisyytesi murenee ja voit löytää ainakin kavereita ja tuttavia.
Diakoni, Merja
Minä olisin mielelläni ystäväsi. Olen 45-vuotias perheellinen mies, eikä ystäviä ole koskaan liikaa.
Hei sinulle, samanlaisessa tilanteessa ja aika samoin ajatuksinkin, ikäisesi nainen.
Varsinais-suomesta.
Kyllä siihen vielä totut, aloittaja. Kun ikä alkaa seiskalla eikä muusta ole kokemuksia kuin yksinäisyydestä, niin ei se enää haittaakaan. Totut elämään yksin eikä sinuakaan kukaan kaipaa. Sitten tosin kun jäännöksesi joskus löydetään, alkaa päivittely ja ilmaantuu niitä perijöitäkin.
Kiitos vastauksistanne !.Mikään nettideittailu ei tosin ole minua varten,sori nyt vaan,diakoni..Sitä en nyt vaan jaksa ymmärtää,että samat ihmiset,joiden kanssa puhun kahdenkesken normaalisti työssä,ovat kuin eri ihmisiä joukossa.Kyllä minua saa ja voi lähestyä työssä tai vapaalla ja olen ihan sama "heppuli" aina vaan.Ei tämä ollut tykyjen ensimmäinen kerta ,on noita parikymmentä ollut reilustikin.Kyllähän yksinäisyys on tehnyt minusta varovaisen "tarkkailijan",joka ei ole joukon keskipiste ja siksi toiseksi, en sitä haluaisikaan,mutta olisihan se mukavaa ,jos otettaisiin mukaan sellaisena kuin olen.
En minä enää juurikaan muutu ihmisenä,mutta kyllä minä myös keskustelen oli nainen,mies tai vihreä veijari avaruudesta.Mitä elintoimintojeni loppuuni tulee,niin noinhan se taitaa mennä,kämppä täynnä kielisoittimia ja kuivunut raato...
Mistä päin olet?
Mulle tuli kyyneleet silmiin kun luin kirjoituksesi
Voin kertoa vain sen,ettei mikään ole muuttunut.Menen töihin,tulen töistä,käyn ehkä kaupassa.Iltaisin soitan kitaraa ja muita luuttuja,rakentelen pienoismalleja ja käyn nukkumaan uninalle kainalossa.Ei muut miehet oikeasti näin tee,heillä on perheet,ystävät ja kaikkea "normaalia"...Ei minusta ole enää kysymään tässä iässä olisitko ystäväni.Miehet luulisivat että olisin homo ja naiset luulisivat että vonkaan vain seksiä.Eikä minulle kukaan sano siinä elävässä elämässä ,mennäänkö katsomaan leffaa tai syömään joskus ravintolaan ?...Tekevätkö muut teistä oikeasti näin...Unelmoin usein bändistä vieläkin,pari kitaristia,basisti ja pyykkilauta.Unelmaksihan se sitten jääkin.Asuinpaikkani viimeiset 30 vuotta on ollut Kyrkslätt
Moi. Mä asun vajaan parin tunnin päässä susta. Ikää 44v vielä hetken. Musiikki mun rakkaus ollut aina ja haaveita siihen liittyen on. Olen itse oppinut käsityöläinen kaiketi, kaikki näpertely kiinnostaa mutta nyt pieni tauko siinä.
Introvertti olen mutta työelämän olen suurimmalti osin ollut "näytillä". Kaipaan parisuhdetta ja ystäviä. Elämänmuutoksen johdosta entiset muka ystävät jäivät tai poistin. Kaikella oli tarkoituksensa enkä kadu.
Tämä kuitenkin teki musta vieläkin varovaisemman tutustumaan ihmisiin, oikeasti. Olen myös haasteekseni intuitiivinen josta on ajoittain jopa hyötyä . Vahingossako tänne sivulle eksyin metsäkävelyn jälkeen ja oli pakko kirjoittaa näin..
Kenties kirjoittelet :).