Olen yksinäinen 38-vuotias sinkkumies ja elämässäni olen seurustellut tasan kerran lyhyesti (3kk) ja siitä on jo 9 vuotta. Sitä ennen ja sen jälkeen ei ole ollut yhtään suhdetta, minkäänlaista. En ole sairastanut kuitenkaan masennusta tai mitään, mutta olen huomannut että viikonloput ovat aina rankkoja. Kun ei ole töitä, niin alkaa yksinäisyys painamaan ja ahdistamaan. Sitten vaan pelaamaan videopelejä ja kattelemaan elokuvia ja näin pakenen toisiin todellisuuksiin. Pidemmän päälle tämä ei ole hyvä. Siinä vaan sohvalla löhötät ja katsot telkkua ja mässäät jotain roskaruokaa. Ei hyvä. Lihoo vaan ja itsesääli kasvaa.
No nyt sitten jäin kesäkuun alusta kesälomalle ja alkoi ahdistamaan, että miten selviän tästä jos pelkästään viikonloput ahdistavat noin paljon? Eka viikonloppu olikin aika rankka (siis tuo 30.-31.5.15), mutta sitten päätin tehdä jotain. Päätin alkaa uudestaan aktiivisesti harrastamaan liikuntaa ja pistin ruokavalionkin remonttiin. Aika kuluu huomattavasti paremmin näin ja on muuta ajateltavaa kuin yksinäisyys.
Näin sujui kulunut 1. täysi kesälomaviikko: Maanantai oli suunnittelupäivä enkä tehnyt vielä mitään. Kävin ostoksilla ja ostin kunnon ruokaa, vihanneksia, proteiinipitoisia rahkoja ja proteiinijauhetta. Sitten tiistaina alkoi treenaus. Tein kotitreenin yläkropalle. Vatsalihasliikkeitä, etunojapunnerruksia, hauiksia, rintalihasliikkeitä käyttäen apuna 12 kg:n kahvakuulaa ja paria 5 kg:n käsipainoa. Hiki tuli ja hengästyin. Proteiinia ja terveellistä ruokaa naamariin. Hyvä fiilis. Keskiviikko oli kiva päivä. Kevyempi jalkatreeni kotona. Kyykkyjä ja pohkeet sekä venyttelyt päälle. Proteiinit ja kunnon ruokaa naamariin. Kävin parturissa ja sitä ennen tapasin yhden naispuolisen yliopistokaverin (kerroinkin tästä). Kiva päivä. Torstaina kävin pitkästä aikaa "juoksemassa" noin 5-6 km:n lenkin. No pääosin kävelin ja juoksin ehkä 1/5 matkasta. Paska kestävyyskunto ja sitä tässä nyt sitten kohennetaan. Silti hiki virtasi ja oli hyvä fiilis. Duunia tuli tehtyä. Perjantaina aloin sitten käymään kuntosalilla. Kotitreenit loppuivat tähän tai ovat vain korvaavana jos ei salille pääse/ehdi/jaksa mennä. Kunnon treeniä salilla noin 40 minuuttia. Lihakset kipeenä ja hiki virtasi, mutta hyvä fiilis. Tuli taas tehtyä jotain järkevää. Lauantai oli sitten rötväyspäivä. Annoin luvan itselleni, että lihakset saavat palautua ja muutenkin saa ottaa rennosti. Mutta ei ollut masennusta, koska olin kuitenkin viikolla tehnyt paljon järkevää, liikuntaa. Pitänyt huolta itsestäni. Tänään sunnuntaina kävin toisen kerran tällä viikolla juoksemassa. Sama lenkki ja tällä kertaa juoksin ehkä vähän enemmän. Hengästyin ja hiki virtasi taas. Terveellistä ruokaa ja päivittäinen proteiiniannos naamariin. Äsken kävin vielä kaupassa ostamassa ensi viikon ruokia jne. Hyvä fiilis edelleen. Ei sellainen levoton tylsistynyt, jollainen olisi jos en tekisi muuta kuin löhöäisin sohvalla ja katsoisin elokuvia ja pelaisin konsolilla. Toki olen tällä viikolla pelannut ja katsellut leffoja jne mutta "hyvällä omalla tunnolla", kun on tullut tehtyä hyödyllistäkin.
Pointti tässä on tämä: harrastakaa liikuntaa, se antaa hyvän olon ja luo jopa itseluottamusta ja varmuutta ja tämä taas saattaa auttaa naisenkin saamisessa kun hyvä olo näkyy päälle päin. Ja toki aikaa myöten, jos jaksaa pitää yllä treeniä kroppakin alkaa näyttämään hyvältä.
Toivon vaan, että kun työt alkavat taas kolmen viikon päästä että jaksan pitää yllä treeniä työn lisäksi ja syödä hyvin edelleen. Tavoite on olla 40-vuotiaana elämäni kunnossa! Tähän pyrin. Jo nyt on silti hyvä fiilis, vaikka kroppa on kipeä. Mutta niin se pitää ollakin. Ehkä se nainenkin tulee vielä vastaan!
Tsemppiä kaikille yksinäisille ja/tai sinkuille!

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kuulostaa oikein hyvältä mutta oletko myös panostanut siihen että tapaisit uusia ihmisiä?
Se puoli on vielä heikoilla. Netissä on deittipalstoilla ilmoitus ja koitan olla aktiivinen siellä. Katselen paikallisia tapahtumia jos jonnekin eksyis käymään. Eli työn alla kuitenkin.
Olen sinkku 50-vuotias nainen, yksikseni 15 vuotta. Yksinäisyys on välillä paha. Mutta yritän päihittää yksinoloni myös liikunnalla, viikonloppuisin saatan liikkua monta tuntia päivässä. Olen myös opetellut käsitöiden tekoa.
Liikunnasta saa hyvänolon tunteen, se aktivoi elimistön tuottamaan endorfiinejä, mielihyvä hormooneja. Minä siis liikun parisuhteen sijaan ja saan siitä hyvän olon parisuhteen sijasta. Kovan punttisalitreenin jälkeen suorastaan leijun. Eikä tarvitse kärsiä unettomuudesta, nukun sikeästi ja pitkään.
Olen ollu yksin koko ikäni. En ole edes pussannut naista
Ikääon 36
Moikka! Luin kirjoituksesi, mitäpäs sinulle nykyisin kuuluu ? Kirjoituksestahan on vuosi jo aikaa...
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14273711/ensimmainen-askel-eristytymiseen
Tuossa saman tyypin kirjoitus sinkut palstan sivulta 12, ole hyvä.
Moi! Mun elämä menee aika sinikäyrää. Eli fiilikset vaihtuu. Tuolloin sain hyvän vireen päälle ja se kestikin jonkin aikaa. Mutta loppui johonkin flunssaan ja sen jälkeen en enää aktiivisesti liikkunut. Kesäisin fiilikset ovat pirteemmät ja jaksaa enemmän liikuntaa. Vähän olen koittanut tsempata taas. Mutta yksin menään ja eristäytyminen mielessä.
En tiedä. Kai tässä pitäisi alkaa taas ainakin liikuntaa lisäämään taas. Kesälomakin olisi viikon päästä.
Sellaista tänne.