Olen aina huomioinut toisia, työssä kuin vapaa-aikana. Muistan syntymäpäivinä ja kyselen kuulumisia. Silti ei minuun ota kukaan enää yhteyttä eikä kukaan pyydä ulos rientoihin. Yksinhuoltajaäitinä en kelpaa lapseni kanssa edes toisten lasten juhliin. Vaikka miehet ovat sanoneet vuosien varrella fiksuksi ja kauniiksi, ei kukaan mies edes nettipalstalla ota yhteyttä. Olen jäänyt täysin yksin ja hylätyksi. Tuntuu kurjalle.
Miksi kukaan ei kiinnostu minusta
Scarf
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No onpas kurjaa. Huom! Jos olet "liian" kaunis, niin miehiltä voi mennä pupu pöksyyn.. ja itse jotenkin alitajuisesti tyrmäisin ajatuksen liian kauniista naisesta elämänkumppanina sillä verukkeella että arki voisi olla hankalaa...ns prinsessa / nirppanokkailmiö...
Tuo nimimerkkisi, jo aiemmin kiinnittänyt huomion, minkä ikäinen siis olet? Jos saan kysyä? Aiheeseen liittymättä kylläkin.
Mitäpä jos rupeaisit vähän itsekkäämmäksi. Muista vain niitä ihmisiä, jotka todella ovat sinulle tärkeitä. Älä yritä liikaa. Jos voit välillä jättää lapsesi hoitoon, lähde ulos nauttimaan, tekemään sellaista mistä itse pidät. Tärkeintä on, että olet vain oma itsesi.
Olisikohan aika vaihtaa maisemaa, paikkakuntaa. En osaa sanoa mistä on kysymys, mutta ei yksinjääminen yksiselitteisesti voi johtua yksinhuoltajuudesta. Vaikutat masentuneelta. Silloin tällöin hanki lapsenvahti ja lähde tuulettumaan ihan uusiin maisemiin. Ehkä piristystä elämään löytyisi paremmin jonkin sopivan harrastuksen parissa?
P.S. oletko mahdollisesti ylipainoinen? Siinä tapauksessa ensin kannattaa reippaasti tehdä elämäntaparemontti, keskittyä ensin siihen, ja muut murheesi ehkä jo ratkeavatkin omalla painollaan?
Olen samassa tilanteessa - toki minulla on muutama hyvä naispuolinen ystävä mutta he ovat itse lapsettomia. Poikani on jo 19 ja odotan kauhulla mitä tapahtuu kun hän jossakin vaiheessa lähtee tästä.
Olen selvinnyt henkisesti tekemällä juuri niin kuin joku jo neuvoikin: unohtanut ihmiset, joilta en saa vastakaikua. Opettelen tervettä itsekkyyttä enkä suostu enää hyväksikäytettäväksi (kelpasin ystäväksi silloin kun oli tarvetta jollekin palvelukselle, esim. lapsenvahtimiselle).
Ihmiset ovat tietysti erilaisissa tilanteissa mutta minulla on taloudellisesti hyvä tilanne (ihan itseni vuoksi, lapsen isältä en ole koskaan saanut rahaa). Olen huomaavinani että osalle ihmisistä on todella vaikeaa että yksinhuoltaja pärjää. Eniten minua on loukannut joittenkin lasten vanhempien suhtautuminen lapseeni - aivan kuin minä ja lapseni olisimme vähän vähemmän älykkäitä.
Koita kovettaa itseäsi, tee asioita joista nautit, älä mieti mitä muut ajattelevat ja kokeile uusia harrastuksia (siis jos lapsesi on sen verran suuri ettet ole enää 24/7 kiinni kotona hänen kanssaan).
Tsemppiä - olet ansainnut ystäviä, hakeudu erilaisten ihmisten seuraan, kyllä sieltä jostakin löytyy se kultajyvä.
Sitten tekisi mieleni kommentoida tuota ulkonäköasiaa - on tietysti hyvä yrittää pitää terveellisistä elämäntavoista kiinni mutta yksinhuoltajan elämä on joskus niin rankkaa että jos oma selviytymiskeino pahaan oloon ja väsymykseen on ruoka niin huonostihan siinä helposti käy. Toisaalta, esim. kotona ei tarvitse aina olla täysin siistiä, ole itsellesi armollinen, sulje silmäsi ja lepää.
Niin, eihän se ulkonäöstäkään ole kiinni eikä ole lannistumistakaan. Terveelliset elämäntavat ja ruumis sopusoinnussa ajatusten kanssa. Se vain, että perheelliset ystävät/pariskunnat jättävät yksinhuoltajan sivuun ei ole oikein. Rentoutumiseen minulla riittää toki harrastuksia ja olen optimisti. Se vain että miesten kanssa on mukavampi harrastaa ja liikkuakin esim. retkeillen. Kukaan samankaltainen, normi fiksu mies ei kiinnostu eikä ota yhteyttä. Etsivät jo nuorempia ja lapsettomia. Ja jos miehellä on omia lapsia, hän priorisoi heidät ja uusi "äitikandidaatti" jätettäisiin helposti ulkopuolelle. Sellainen ei oikein toimi.
tää on laiffia juuri, sua ei tod. kutsuta enää kylään samoihin paikkoihin jonne rouvana olisit ollut tervetullut. Joku vaimo pelkää että puutteessasi alat vokotella hänen hubbyaan, siis siippaansa.
Etsi paikkakunnan yksinhuoltajaporukoita, sekä seurakunta että ehkä neuvola/kunnallinen taho saattavat järjestää "vertaistukitoimintaa". Myös yhden vanhemman perheiden liiton kautta voisi jotakin irrota. Tai pyydä neuvolasta muutaman alueesi ikätoverilapsen yh-äidin puhelinnumero tai muu yhteystieto, ystävystymistä varten. kyllähän se oma shokkinsa on, kun tajuaa lapsen isän porskuttavan täysillä eteenpäin myös parisuhdemarkkinoilla, ja itse pudonneensa sekundaluokkaan samassa sarjassa. Mutta silti kannustaisin sinua liittymään esim. E-kontaktiin, tai muuhun maksulliseen seuranhakupalveluun, ihan ennakkoluulottomasti. Kohtalosi on ehkä tyytyä vähän itseäsi vanhempaan mieheen, tai ei-niin-adoniksennäköiseen, mutta takaan että seuraa löytyy varsinkin kun itsekin selailet miehiä hakutoimintojen avulla.
Asenneongelma on yksi pahimmista ongelmistasi, eli jos uskot että mitään hyvää ei löydy niin sitten et sitä hyvää tunnistakaan edes kun seisoo edessäsi HÄN.
Näyttäisi, että se asenneongelma on lähinnä miehillä. Mielestäni nätin, älykkään ja pärjäävän naisen pitäisi saada tasoisensa mies vaikka tällä olisi lapsi. Jos kemiat eivät puitteiden osalta synkkaa, voithan potkaista sopimattomat miehet pellolle. Eiks niin.