Laatukirurgialla rintojensuurennuksessa naisella

Kävin keväällä Laatukirurgiassa suurentamassa rintani pienestä a kupista c kuppiin. Implanteiksi valiittiin turvalliset Mentorit, koska en halunnut ottaa riskejä. Plastiikkakirurgina toimi Katrin Kruunvald, joka oli hyvin miellyttävänoloinen, kaunis nainen. Katrin otti mittoja ja arvioi miten saisin mahdollisimman täydellisen tuloksen. Leikkauksesta en tietty muista kuin nukutuksen alun, jolloin jännittää.

Herätessä oli väsynyt olo, mutta kuitenkin iloinen, kun rinnat olivat kasvaneet. Olin rumasti sanottuna lauta ennen leikkausta ja sen jälkeen oli vartaloon sopivat rinnat. Syöminen Laatukirurgian sairaalassa oli hyvä kokemus, koska kaikki ruuat tehdään alakerran hotellin hienossa ravintolassa. Vessassakäynti oli ehkä tuskallisinta reissussa, mutta kyllä sen kesti. Leikkauksen jälkeen on paikat vähän hellinä, varsinkin kun en halunnut ottaa paljoa kipulääkkeitä. Niitä olisi saanut jos olisi halunnut. Jos teillä on kysyttävää, niin saatte vastauksia. Hinta oli pyöreillä implanteilla 3400 euroa.
482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yhdysvalloissa on tasan YKSI järjestö, johon kaikki virallisesti hyväksyt erikoislääkärit/ kirurgit kuuluvat:

-Se on ABMS eli American Board of Medican Specialties.
ABMS vastaa Suomen Valviraa. Heillä on myös oma ABMS "JulkiTerhikki". :)
ABMS:n alaisuuteen kuuluu ABPS eli American Board of Plastic Surgery.
Muuta virallista järjestöä oikeille Jenkki plastiikkakirurgeille EI OLE OLEMASSA.

Tuo Kruunvaldin American Academy of Cosmetic Surgery (tai Dentistry) jäsenyys on verrannollinen vaikka kauppatieteen opiskelijoiden keskinäiseen yhdistykseen. Maksat vuosittaisen jäsenmaksun, niin saat erilaista opintoinfoa ja kokoontumiskutsuja, sekä voit kutsua itseäsi opiskelijajärjestön jäseneksi. Viron plastiikkakirurgeihin kuuluminen on ainoa oikeasti arvostettu järjestö CV:ssä.

American Academy of Cosmetic Surgery eli AACS ei ole millään tavalla ABMSn tunnistama. Siihen kuuluu joukko "wanna be a True plastic surgeon one day" toimijoita. Väittäisin kuitenkin, että he jotka ovat Amerikassa jo jonkin toisen osa-alueen kirurgeja ovat todennäköisesti koulutetumpia kuin Virossa.

Yleisesti Yhdysvaltojen lääkäriliiton täys jäseneksi voi päästä vain oman maan kansalainen. Eurooppalaisiin vain eurooppalaiset. Periaatteesa tässä olisi ihan sama tilanne, jos joku amerikkalainen firma alkaisi väittämään kirurginsa kuuluvan yhtäkkiä Suomen Valviraan?! Ensisijaisesti kuulutaan siihen maahan ja maanosaan, missä leikataan.

Eräs ystäväni on suorittanut perusopintonsa Englannissa ja 6 vuoden erikoistumis jakson Yhdysvalloissa. Kouluttaa tällä hetkellä mm. kirurgeja Lontoossa. Nyt hän haluaisi palata... Vaikka edellistä jaksoa on takana noin monta vuotta, täytyy hänen ensin odottaa 13kk sitä saako tuota järjestön lupaa edes hakea? Tämän jälkeen joutuu kuulemma tehdä kaksi vuotta lisää kokeita ennen kuin saa toimia itsenäisesti tms.

Sitten on olemassa muutamia kv järjestöjä kuten vaikkapa ISAPS.

Äänestä

Nää Laatukirurgia mainokset (aloitusviesti) on ihan järkkyjä! Niin ääliömäisen läpinäkyviä ettei voi kuin sääliä tekijää, on vissiin liikaa aikaa...

Mut joo, alkaa vähän jo ärsyttää välillä. Ehkä viimeinen paikka minne menisin ja ottaa huomioon että ainoa käsitys tulee täältä ja näistä naurettavista puffeista.

Äänestä

Kävin juuri Katrinilla leikkauksessa Laatukirurgian kautta ja voin suositella. Todella huolellinen ja taitava.

Äänestä

Oikean arvion voinet antaa sitten kun silikonisi ovat olleet sinulla vähintään kolme vuotta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naisenleikkaama kirjoitti:

Kävin keväällä Laatukirurgiassa suurentamassa rintani pienestä a kupista c kuppiin. Implanteiksi valiittiin turvalliset Mentorit, koska en halunnut ottaa riskejä. Plastiikkakirurgina toimi Katrin Kruunvald, joka oli hyvin miellyttävänoloinen, kaunis nainen. Katrin otti mittoja ja arvioi miten saisin mahdollisimman täydellisen tuloksen. Leikkauksesta en tietty muista kuin nukutuksen alun, jolloin jännittää.

Herätessä oli väsynyt olo, mutta kuitenkin iloinen, kun rinnat olivat kasvaneet. Olin rumasti sanottuna lauta ennen leikkausta ja sen jälkeen oli vartaloon sopivat rinnat. Syöminen Laatukirurgian sairaalassa oli hyvä kokemus, koska kaikki ruuat tehdään alakerran hotellin hienossa ravintolassa. Vessassakäynti oli ehkä tuskallisinta reissussa, mutta kyllä sen kesti. Leikkauksen jälkeen on paikat vähän hellinä, varsinkin kun en halunnut ottaa paljoa kipulääkkeitä. Niitä olisi saanut jos olisi halunnut. Jos teillä on kysyttävää, niin saatte vastauksia. Hinta oli pyöreillä implanteilla 3400 euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu