Tietysti tähän löytyisi Googlesta vihjeitä, mutta yksikään noista ei sovi mun nykyisiin päiviini. Olen nyt 1.5v sisään kuin vahingossa tiputtanut 10kg ja en edes tiedä mitä olen tehnyt, mutta tästä innostuneena tekisi mieli saada vielä toiset 10kg pois.
Ongelma on kuitenkin siinä, että päivät on tosi epäsäännöllisiä ja en yksinkertaisesti jouda syömään 5krt/päivä, koska olen töissä. Työ onneksi on tarjoilua tai keittiötyötä, eli aika aktiivista hyötyliikuntaa kun saa oikeastaan jatkuvasti olla jaloillaan ja liikkeessä. Illalla vapaudun vasta 18-19 maissa, jollen aiemmin, ja voin pitää töissä vain yhden tauon syömiselle. Mitä siis evääksi töihin? Entä aamupalaksi ja illalliseksi kotona? Vedenjuonti ei ole ongelma. Tämä epäsäännöllisyys selvästi haittaa, koska verensokerit alhaalla tulee sitten kotiinpäästyä mätettyä vähän kaikkea kurkusta alas. Aiempi työpaikka oli hyvä kun sain tasapainoisen aamiaisen ja päivällisen sieltä ilmaiseksi, mutta tuolla pitää keksiä jotain itse tuotavaksi.
10kg laihdutus
wooh000
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee3771451- 1041263
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1141187Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1581072- 41951
- 63886
Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32796Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0790Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s85777Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni166662