ottaa otsaan niin, että

mitäoottamieltä

kasvaa sarvi keskelle otsaa :D



paha saa aina palkkansa joka kuukausi ja ainakaan meillä heidän ei tarvitse edes paljoa työtä tehdä. Saa toiset tehdä heidänkin työnsä ja ne jotka niitä töitä yleensä paiskovat ja joustavat suuntaa jos toiseen, saavat ne negatiiviot ja paskimmat duunit ja aina ns. lain puitteissa selviytyä.

mutta kenen on vastuu puuttua tekemättömiin töihin ja työtä vieroksuvan työkaverin tekemisiin, anteeksi siis, tekemättömyyteen? Esimiehen vai lähimmän työkaverin? Ja kenelle kuuluu negatiivinen palaute siitä, ettei ole puututtu?

Eikö esimiehen kuulu puuttuu jo työilmapiirin sujuvuuden takia itse sellaiseen kuin, että sysää vastuun työntekijälle, joka kuitenkin työnsä hoitaa ja vähän toistenkin?

13

460

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paska.ämmä

      Työantajan. Mutta vaikeaa senkään on mitään tehdä, jos siihen suuntaan ei viestitetä mittään työkaverin tekemättömyydestä.

    • KorvilleMyös

      Työkavereideiden kuuluu uittaa lusmun päätä kusilaarissa, niin alkaa ymmärtämään vastuunsa ryhmässä.

    • eityöntekijän

      Työnantajan.

    • lkfjskljfkslj

      Eihän se kun esimiehetkin on saamattomia vätyksiä ja se laiskuri työkaverisi on esimiesten kaveri niin paskat ne siitä välittää että työt kasaantuu sinun niskoillesi.
      Suosittelen loparien ottamista huonosta työpaikasta, muuten ei mikään muutu koskaan, myrkytät vain mielesi sellaisessa paikassa.

      • hulluntouhua

        Olet oikeassa. Suurin osa valittaa nurkissa mutta ovat kieli ruskeena esimiehen edessä. Meidän työyhteisössä ei ole tasavertaisuudesta tietoakaan ja jos suusi epäkohdista avaa ja puoliaan yrittää pitää saa tuntea nahoissaan joko paskoina työvuoroina tai niin , että saa lainrajoissa selvitä työstä yksin. Ehkä kahville sut joku päästää JOS päästää ja tauko on sen 12 minuuttia.


    • niinitsetoimisin

      jos olisin esimies lähtisin miettimään miten motivoisin työntekijöitäni niin, että he viihtyvät työssä ja ovat lojaaleja, positiivisella asenteella aidosti läsnä ja tuntisivat itsensä arvokkaaksi työnantajalleen. Kunnioittaisin heidän vapaa-aikaa ja persoonallisuutta ja vahvuuksia.

      mitä tiukemmassa narussa työn tekijäää pidetään, haukutaan, alennetaan ja epätasavertaisesti/ala-arvoisesti kohdellaan sitä huonommaksi ilmapiiri ja työmotivaatio käy.

    • FullOfIdiots

      "Mutta kenen on vastuu puuttua tekemättömiin töihin ja työtä vieroksuvan työkaverin tekemisiin, anteeksi siis, tekemättömyyteen? Esimiehen vai lähimmän työkaverin? Ja kenelle kuuluu negatiivinen palaute siitä, ettei ole puututtu? "

      Tuo on juuri se vaikea osa-alue koska koko yhteisö on tietysti vastuussa oikeastaan aivan kaikesta. Esimiesten kuuluisi vastata että näin myös on oikeasti, mutta eihän se ole koskaan toiminut. Ja nykyään taitaa toimia vielä huonommin kuin ennen. Ja se taas johtuu siitä että vastuunpakoilijoita on paljon enemmän kuin niiden kantajia. Suurin osa työntekijöistä vastaa vain joten kuten siitä että tulevat sovittuna aikana paikalle. Ja tämä koskee sitten aivan joka tyyppiä, oli sitten esimiesvastuuta tai ei.

    • UliValiVuli

      Itselläkin oli kerran laiska työkaveri joka teki hommat vähän niin ja näin. Viimeistelyt oli yleensä tekemättä kaikkiin ja kaikki kappaleet oli paskassa ja märkiä ja puhdistamatta. Itselleni jäi siis nekin tehtäväksi (ja esimiehet ihmettelee että mikä siellä kestää?) kun pitää lopuksi laittaa oma nimi paperiin, että on tarkastanut kappaleet.

    • muumaamustikka

      Palkka voisi olla monessa työssä peruspalkka provisio/urakka/palkkio. Palkkaa enemmän niille jotka töitä tekee. Jokaiselle tavoite jos ei toiteudu niin potkut ja toinen tilalle.

      • uittuuntunut

        Komppaan.
        Julkisessa terveydenhoidossa tehdään työt yhteisvastuullisesti samalla palkalla ts. Työntekijät, jotka tekevät töitä eivätkä istu juoruringissä tekevät tuplasti duunia muiden hengaillessa tekemättä mitään...turpa käy kuin moottorisaha, itsensä kehumista, selityksiä selitysten perään, jahkailua ja jaarituksia, potilaiden ja työkavereiden haukkumista.
        Kehtaavat vielä julki kieltäytyä epämielyttävistä työtehtävistä.


      • turhaan_ahkeroinut

        Bonukset ja palkkiot ei koskaan mene yksilötasolle vaan työryhmän tasolle joka mahdollistaa laiskurien laiskottelun. Oma raataminenkaan ei merkitse mitään koska se ei näy koko työryhmän tuloksessa joten raadat turhaan palkkioiden eteen samalla kun se laiskuri vaan laiskottelee ja nauraa partaansa muiden turhalle raatamiselle.


    • Ruskeetkieletporskuttaa

      Kuten joku jo asiaa ilmaisi ei asia parammaksi muutu,jos syyllinen on pomojen kultapoikia.

      • Valehtelijoiden_klubi

        Toisen vuoron työkaveri istuu tupakalla työajalla pitkiä aikoja, esimies taas esiintyy mulle siten että yrittää muka moittia sitä tupakalla istumisesta mutta tosiasiassa kumpikin istuu siellä tupakalla paskaa jauhamassa työajalla luvattoman pitkiä aikoja. Itse en polta joten mulle kaatuu toisen vuoron tekemättömät työt sitten.
        Onko muilla sellaisia pomoja jotka ovat tuollaisia kaksinaamaisia valehtelijoita, pelaavat jotain peliä että toisen vuoron kaveri saa tehdä mitä tahansa ja tulee sitten teille kovistelemaan että kun tuolla ja tällä on kiire ja miksei tätä ole jo tehty ja mukamas on kovistellut toisen vuoron laiskuria mutta mikään ei muutu kun ei todellisuudessa ole sanonut moitteen sanaakaan sille laiskurille, eihän nyt korppikaan korpin silmää noki...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      65
      1802
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1199
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      973
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      16
      871
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      642
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      81
      636
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      96
      604
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      528
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      515
    Aihe