Taivas on totta -kirjan myyntipuhe:
"Pienen pojan rehellisen yksinkertainen kertomus matkastaan taivaaseen tulee liikuttamaan sinua. Se on mukaansatempaava ja vakuuttava. Tämä on kirja, joka pitää lukea. Jos olet valmis menemään taivaaseen, kirja innoittaa sinua. Ellet ole valmis, salli pienen lapsen johdattaa sinua. Kuten Colton sanoo: "Taivas on totta." " lähde: http://www.kkjmk.net/product_details.php?p=1169
"Kevin Malarkey ja hänen kuusivuotias poikansa Alex joutuivat vuonna 2004 vakavaan auto-onnettomuuteen. Sen seurauksena Alex halvaantui. Eloon jääminen näytti mahdottomalta. Kun Alex kuitenkin heräsi kahden kuukauden kuluttua koomasta, hänellä oli kerrottavanaan uskomaton tarina. Hän selitti käyneensä taivaassa tajuttomana ollessaan. Hän oli kuullut musiikkia, nähnyt enkeleitä, tavannut Jeesuksen ja keskustellut hänen kanssaan.
Kevin Malarkey kirjoitti poikansa kertomuksen perusteella kirjan The boy who came back from heaven. Kirja päätyi New York Timesin bestseller-listalle, ja sitä on myyty maailmalla noin miljoona kappaletta. Kirja on myös käännetty suomeksi nimellä: Poika joka palasi taivaasta (Kuva ja Sana).
On vain yksi suuri ongelma. Tämän kuun alussa Alex Malarkey perui kaiken. Nyt 16-vuotias Alex kirjoittaa: ”Minä en kuollut. Minä en mennyt taivaaseen. Sanoin käyneeni taivaassa, koska ajattelin, että saisin sitä kautta huomiota.” Huijasiko Alex Malarkey siis 6-vuotiaana herättyään koomasta? Ja onko hän pitänyt valheestaan kiinni kaikki nämä vuodet? Sen tietää ilmeisesti vain Alex itse, tai hänen vanhempansa. Alexin vanhemmat ovat eronneet ja hän asuu nyt äitinsä kanssa. Äiti on jo pitkään väittänyt kirjan sisältävän epätotuuksia, muttei ole yksilöinyt niitä. Äiti on myös sanonut, ettei rullatuolissa istuva Alex ole itse koskaan saanut senttiäkään kirjan tuotoista, vaan kaikki on mennyt isälle." lähde: http://uusitie.com/poika-joka-ei-kaynytkaan-taivaassa/
Taivas on totta olikin pelkkää valhetta!
23
5637
Vastaukset
Kaikkihan on valetta, mitä tulee uskonnollisiin asioihin. Sikäli siis kuitenkin erikoista, että tämä tuli tunnin tuskiin ja paljasti huijauksen. Yleensä vain kerätään rahat ja hihitellään tyhmille takana päin.
- mistänoitatulee
mahdatko tajuta ollenkaan mitä kirjoitit!!
tajuatko kuinka suuri valehtelija nyt olet itse, no et tietenkään tajua.
mikä siis olet jää lukijan arvion varaan, itse sinusta ei ole itseäsi arvioimaan näköjään.
- S-A
Sekoitat kaksi tapausta ja kirjaa toisiinsa.
- Aloituksesi liittyy Alex Malarkeyn tarinaan.
- Sen sijaan Taivas on totta -kirjan poika on Colton, ja sitä tuo aloituksesi ei koske.- TutkijaTiina
Kyllä. Tämä toinen tekijä oli valehdellut, mutta EI Taivas on totta -kirjan tekijä. Oli erittäin ikävä tapaus, että Ristin Voitto -lehtikin sekoitti nämä kaksi keskenään. Toki teki oikaisun sen jälkeen. Taivas on totta on huippuhyvä kirja!! Siitä tehty elokuva myös.
- sadut.satuina
TutkijaTiina kirjoitti:
Kyllä. Tämä toinen tekijä oli valehdellut, mutta EI Taivas on totta -kirjan tekijä. Oli erittäin ikävä tapaus, että Ristin Voitto -lehtikin sekoitti nämä kaksi keskenään. Toki teki oikaisun sen jälkeen. Taivas on totta on huippuhyvä kirja!! Siitä tehty elokuva myös.
"Tämä toinen tekijä oli valehdellut, mutta EI Taivas on totta -kirjan tekijä"
Niin, vielä ... - Anonyymi
sadut.satuina kirjoitti:
"Tämä toinen tekijä oli valehdellut, mutta EI Taivas on totta -kirjan tekijä"
Niin, vielä ...Niin, vielä ei ole tunnustanut valehdelleensa ja saattaa olla, ettei koskaan tunnustakaan.
- Uskova2
On jokaisen oma syy jos uskoo valheisiin! Raamatun mukaan kukaan ei matkustele Taivaaseen tai Helvettiin ja sitten tule takaisin kertomaan näkemäänsä. Jos tällaisiin juttuihin hairahtuu, ja vielä uskoo, niin se on selkeä näyttö siitä, että Raamattu, Jumalan sana, ei kiinnosta! Samoin nämä nykyaikaiset ennustukset, näyt yms. ilmestykset! Jumala ei niitä anna, ne ovat joko ihmisen omasta mielikuvituksesta tai riivaajien henkimaailmasta. Jumala on antanut meille kaiken tietämisen arvoisen Raamatussa. Raamattu kertoo selvästi, että se on täydellinen kirja. Jumala ei lisää täydelliseen mitään.
Eihän apostolisen opin mukaan kukaan kiemurtele lattialla Pyhän Hengen kaatamana tai mongerra siansaksaa muka jumalallisena rukouskielenä ja armolahjana! Apostolit eivät opettaneet uskovaisia etsimään parantajia tai ennustajia keskuudestaan! Menkää kerrankin oikealla mielellä helluntailaisten kokoukseen ja verratkaa kuulemaanne Raamattuun. Huomaatte pian, että raamatullisella kristinuskolla ja helluntailaisuudella on vain hyvin vähän yhtymäkohtia. Kyseessä on kaksi aivan eri uskontoa!
Raamattu varoittaa jatkuvasti, että kukaan ei saa ottaa vastaan mitään muuta oppia kuin sen, mitä Apostolit opettivat.Raamattu ei ole mikään "täydellinen kirja", vaan kertomusta kaikesta siitä mitä ei ennen tiedetty. Apostolit olivat aika ylimielisiä: Jumalan lait eivät merkinneet mitään. Heitäkö on kuunneltava? Miksi ei Jeesustakaan?
- Uskova2
torre12 kirjoitti:
Raamattu ei ole mikään "täydellinen kirja", vaan kertomusta kaikesta siitä mitä ei ennen tiedetty. Apostolit olivat aika ylimielisiä: Jumalan lait eivät merkinneet mitään. Heitäkö on kuunneltava? Miksi ei Jeesustakaan?
Raamattu on täydellinen Jumalan ilmoitus, siihen ei saa mitään lisätä eikä mitään jättää pois. Luepas esim. psalmit 19 ja 119, niissä kerrotaan juuri Raamatun eli Jumalan sanan tärkeydestä ja täydellisyydestä.
Apostolien opetuksesta puhun siksi, että Jeesus oli heidät itse ja henkilökohtaisesti opettanut, he puhuivat nimenomaan Jeesuksen sanoja.
Hebr. 1:1-3 "Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille POJAN KAUTTA, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on , toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,
Jos jonkun uskovaisena itseään pitävän ihmisen mielestä Raamattu ei ole täydellinen, niin silloin on vakava syy epäillä onko henkilö oikeasti uudestisyntynyt kristitty vai vain uskonnollinen, perinteitä kunnioittava valtiokirkon jäsen....tai helluntai-karismaatti, jolle Jumalan sana ei kelpaa vaan hän kaipaa aina parempaa ja uudempaa ilmoitusta.... Uskova2 kirjoitti:
Raamattu on täydellinen Jumalan ilmoitus, siihen ei saa mitään lisätä eikä mitään jättää pois. Luepas esim. psalmit 19 ja 119, niissä kerrotaan juuri Raamatun eli Jumalan sanan tärkeydestä ja täydellisyydestä.
Apostolien opetuksesta puhun siksi, että Jeesus oli heidät itse ja henkilökohtaisesti opettanut, he puhuivat nimenomaan Jeesuksen sanoja.
Hebr. 1:1-3 "Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille POJAN KAUTTA, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on , toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,
Jos jonkun uskovaisena itseään pitävän ihmisen mielestä Raamattu ei ole täydellinen, niin silloin on vakava syy epäillä onko henkilö oikeasti uudestisyntynyt kristitty vai vain uskonnollinen, perinteitä kunnioittava valtiokirkon jäsen....tai helluntai-karismaatti, jolle Jumalan sana ei kelpaa vaan hän kaipaa aina parempaa ja uudempaa ilmoitusta....Jos on Jumalan ilmoitusta, niin Jumalaa voi hyvällä syyllä pitää vähän hönttinä. Jos ei jätetä pois edes sitä, että sekä Jumala että Jeesus sanoivat, että vanhempansa kiroavat lapset pitää surmata, niin ollaan jo pahassa jamassa.
Apostoleilla ei ole Jeesuksen opetusta, vaan jotain ihan muuta, joten on kaukaa haettua, että Jeesus olisi heille henkilökohtasisesti opettanut.
Raamatun täydellisyyttä voi kokeilla näin: voiko parantaa sairaat panemalla kädet heidän päälleen ja voiko ollenkaan juoda myrkyllistä juomaa. Jos ei, niin onko ollenkaan uudestisyntynytkään? Vai onko vika Raamatussa?- Anonyymi
Uskova2 kirjoitti:
Raamattu on täydellinen Jumalan ilmoitus, siihen ei saa mitään lisätä eikä mitään jättää pois. Luepas esim. psalmit 19 ja 119, niissä kerrotaan juuri Raamatun eli Jumalan sanan tärkeydestä ja täydellisyydestä.
Apostolien opetuksesta puhun siksi, että Jeesus oli heidät itse ja henkilökohtaisesti opettanut, he puhuivat nimenomaan Jeesuksen sanoja.
Hebr. 1:1-3 "Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille POJAN KAUTTA, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on , toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,
Jos jonkun uskovaisena itseään pitävän ihmisen mielestä Raamattu ei ole täydellinen, niin silloin on vakava syy epäillä onko henkilö oikeasti uudestisyntynyt kristitty vai vain uskonnollinen, perinteitä kunnioittava valtiokirkon jäsen....tai helluntai-karismaatti, jolle Jumalan sana ei kelpaa vaan hän kaipaa aina parempaa ja uudempaa ilmoitusta....''Raamattu on täydellinen Jumalan ilmoitus, siihen ei saa mitään lisätä eikä mitään jättää pois.''
Totta kyllä.On vain yksi ongelma.Raamatussa on rutkasti käännösvirheitä,ja vain alkuteksti on luotettava. - Anonyymi
>>>Raamatun mukaan kukaan ei matkustele Taivaaseen tai Helvettiin ja sitten tule takaisin kertomaan näkemäänsä. <<<
Raamatun mukaan kukaan ei matkustele Taivaaseen tai Helvettiin oma-aloitteisesti omalla voimallaan ja omalla kyvyllään ja sitten tule omalla kyvyllään takaisin kertomaan näkemäänsä. Siitä tässä on kysymys, ei siitä, etteikö ketää ole noudettu käymään taivaassa.
Jeesus, Jumalan Poika, on ainoa, joka on noussut taivaaseen ja tullut taivaasta alas
OMALLA VOIMALLAAN JA OMALLA KYVYLLÄÄN.
Joh 3:13 "Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta
tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa."
Apt:1:11 "ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte
taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva
samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.""
Mvh J - K - Anonyymi
"Raamattu kertoo selvästi, että se on täydellinen kirja."
Valitettavasti Raamatun on aivan MAHDOTONTA kertoa mitään kristittyjen Raamattu-nimisestä kirjasta, koska sitä ei ole ollut vielä olemassakaan silloin, kun Raamatun kirjoitukset on kirjoitettu.
Katoliset kirkkoisät lahjoittivat "Pyhän Hengen johdattamina" Raamatun Valitut Palat -kokoelmateoksen kristikunnalle 300-luvulla.
Alkukristityt he tappoivat, eikä näillä ollut Raamattua, jonka avulla olisivat kehitelleet "ainoita oikeita oppejaan" kuten protestanttiset kirkot ja lahkot ovat tehneet toinen toisensa perään äitikirkkonsa esimerkkiä noudattaen. - Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Raamattu ei ole mikään "täydellinen kirja", vaan kertomusta kaikesta siitä mitä ei ennen tiedetty. Apostolit olivat aika ylimielisiä: Jumalan lait eivät merkinneet mitään. Heitäkö on kuunneltava? Miksi ei Jeesustakaan?
https://www.iltalehti.fi/muutlajit/a/e61edde8-2fae-4183-8ad6-5479d9e88534
moikka
- Oihiug
Voihan olla, että pojan kokema on totta, mutta kun teini-iässä on havahtunut siihen, että äiti tai isä on tällä pojalle itselleen ehkä erittäin tärkeällä kokemuksella alkanut rahastamaan,, poika haluaakin läksyttää vanhempiaan sanomalla, ettei koettu olekaan totta. Onhan se jotenkin irvokasta alkaa tekemään bisnestä siitä, josjoku on juuri ja juuri selvinnyt hengissä jostain traagisesta onnettomuudesta, mutta ihmisten ahneudellahan ei tunnetusti ole mitään rajaa.
- hdkskalsjajdjdjd
Oli totta tai ei ni hyvän pisneksen tuhosi isältään
- IlmestystenJumala
Kyllä nuo kuvaukset käynneistä taivaassa ovat totuudessaankin vain 'näkyjä', joiden todellisuus asettuu Raamatun valossa oikeaan asentoon.
Helvetissä ei esimerkiksi ole vielä ketään. Raamattua tuntevat tietävät, että sinne tuomitaan vasta viimeisellä tuomiolla, jossa jokaisen eletty elämä on puntarissa ja kirjat avataan. Kun Raamattu aiemmin puhuu helvettiin heittämisestä ihmisten kohdalla, se on vertauskuvaa ja tuomio voidaan julistaa vasta todella kuoleman jälkeen viimeisellä tuomiolla, jossa Jeesus istuu tuomarina. Peto ja väärä profeettakin ovat ihmisiä, ja hekin tulevat kerran olemaan viimeisellä tuomiolla, jossa heidän tekonsa kaikkinensa punnitaan ja sitten vasta seuraa lopullinen tuomio, vaikka Raamattu viittaa jo aiemmin, että heidät heitettiin tuli- ja tulikivijärveen.
Miten sielunvihollinen ja pahuuden enkelit tuomitaan, siitä on aika vähän kertomusta, heidän tuomionsa jää Jumalan salaisuudeksi. Sielunvihollisen hiettämisestä tuli- ja tulikivijärveen mainitaan, mutta heidänkin kohdallaan varmasti tulee toteutumaan Jumalan oikeudenmukainen tuomio, jota nyt ei Raamattu meille kerro.
Viimeisenä kadotukseen heitetään Kuolema ja Tuonela, jotka siis ovat persoonia myös tämän mukaan - muutoin tuo olisi käsittämätön kohta.
Kaikki nuo kuvaukset taivaassa tai helvetissä käynneistä ovat siis parhaimmillaankin tottakin ollessaan näkyjä ja ilmestyksiä. Todellisuutta ne eivät siis oikeasti ole. Paavalikin mainitsee käyneensä kolmannessa taivaassa ja paratiisissa, mutta sekin asettuu siihen todellisuuteen näyn ja ilmestyksen kautta, jotka olivat vain niin vahvoja, että ne olivat kuin todellisia käyntejä. Paavali itsekään ei tiedä, mikä se matka oli, todellinen fyysinen vai hengellinen matka.Minulla on käsitys, että tuollaisia kokemuksia saavat vain kristittyjen maiden ihmiset, ja hekin vain äärimmäisen harvoin. Itsekin olen ollut kuolemaa lähellä, mutta oli vain pimeää. Huijauksia varmaankin on tämän asian tiimoilla.
- woewoe
torre12 kirjoitti:
Minulla on käsitys, että tuollaisia kokemuksia saavat vain kristittyjen maiden ihmiset, ja hekin vain äärimmäisen harvoin. Itsekin olen ollut kuolemaa lähellä, mutta oli vain pimeää. Huijauksia varmaankin on tämän asian tiimoilla.
Näitä kokemuksia on ollut ei-kristityilläkin ja monet ovat tulleet uskoon kokemuksen jälkeen. Toinen juttu sitten on kannattaa lapsen kokemuksen perusteella lähteä julkaisemaan kirjoja. Voi myös kysyä onko teologisesti perusteltua väittää käyneensä varsinaisesti taivaassa, jos on ollut kuollut pari minuuttia. Useimmat näkevät sen tunnelin, kirkkauden ja kauniin paikan. Ehkä kuolleita omaisia tai Jeesuksen. Jos tarinat ovat totta, niin uskon, että kyseessä on ollut joku välitila, josta on mahdollista palata takaisin.
- EtsikääNiinTeLöydätte
Helluntaiuskonto perustuu niin suureen huijaukseen, etteivät ihmiset voisi uskoakaan mitä tämän uskonnon taustalta todella löyty, esim. keitä olivat tämän uskonnon todelliset perustajat, ym.
Nämä asiat helluntailaiset ovat vuosikymmenien ajan visusti yrittäneet salata nk. suurelta yleisöltä, kertoen valheellisia tarinoita.
Monilla helluntailaisten hengellisillä nk. "pikkuasioilla" joita ihmiset eivät tajuakaan, on todellisuudessa perustus esim. teosofiassa, eli new agessä, noituudessa, ei Raamatussa.
En viitsi kirjoittaa sitä kaikkea tähän, mutta tietoa löytyy sille, joka jaksaa etsiä sen esim. netistä. - Anonyymi
Nyt on sekoitettu kaksi eri kirjaa, kaksi eri kertomusta. Verratkaa nimiä ja lasten ikiä...
- Anonyymi
Kirja voi aivan hyvin olla isän mielikuvituksen tuotetta
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2103055
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il172751Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!
Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee3671459Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess211364- 901284
Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie531209- 981190
Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik1681041Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO1621025- 131942