Seppo Rätyhän on tunnettu siitä "rautaa rajalle" asenteestaan.
Selvä on näemmä, näkemys myös työläisen asemasta.
Karjalan evakko on kova poika.
Onko sosialistit on kuolhet nuorena Pellossa?
16.6Lapin Kansa
Demokratian pilkkaamista
Seppo Räty
Jo menneitten hallitusneuvottelujen aikaan hätkäytti ainakin allekirjoittanutta merkillinen juonne: SDP pitää saada hallitukseen tai tulee lakkosuma. Nyt kun hallitus on muodostettu ilman demareita kaikuu sama laulu: meidän etuihimme ei sitten kosketa tai me käytämme joukkovoimaa eli panemme pystyyn lakkohulinat. Ay-johtajia vedetään televisioon joka uutisissa: mitähän tämä tai tuo pamppu sanookaan tästä ja tästä?
On ilmiselvää, ettemme enää elä demokratiassa. Äänestäjällä ei ole enää normaalia merkitystä kun kaiken maailman työmarkkinakihot päästetään määräilemään valtakunnan asioista.
Ranskalaisen valistusfilosofi Montesquieun mukaan on kolme vallanlajia: lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta. Jos näistä kaksi on samoissa käsissä on kyseessä diktatuuri. Demokratia ei tarvitse ammattiyhdistysvaltaa eikä työmarkkinajärjestöillä ole mitään perustaa sotkeutua lainsäädäntöön. Ne on kuitenkin päästetty kupille ja roiskuttaahan ne osaavat: kun maalla menee huonosti on aika korskua lakkosumalla.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Samaa toitottivat aikanaan Ryti, Tanner ja Mannerheim ja huonosti kävi. Jäitä baskeriin.
Räty alkaa vanhuuttaan unohtaa asioita; Kansainvälisen Työjärjestön (ILON) jäsenenä Suomen on otettava huomioon työntekijät, valtiovalta ja työnantajat.
Niin, onhan se lääkäriliiton Pälvekin paljon uhkailemassa tv:n ohjelmissa. Akavalaista ay-liikettä lääkäritkin ovat ja ekonomit ja lakimiehet ja muut kansan kuppaajat.