Vain harvoilla suominaisilla esteettinen pillu

Olen itse pannut merkille että kyllä se pillun esteettisyys vaan korreloi naisen muun ulkomuodon kanssa. Niillä naisilla joilta olen itse saanut on pillun ulkonäkö ollut vaatimaton. Niin se vaan menee että rumalla ja lihavalla naisella on ruma pillu ja ulkoisesti keskitasoisella naisella vain keskinkertainen pillu. Myöskin kaikilla yli 40v naisilla on lähes poikkeuksetta hyvin epäesteettiset vitut. Sitten olen ostanut rahalla todella kauniita naisia ja niillä on ollut myöskin todella kauniit ja kiihottavat näköiset pillut. Harmi ettei suomalainen tavismies saa sellaista ilmaiseksi.

Että eipä sellainen sananlasku kuin "pillu se on pingviinilläkin" pidä alkuunkaan paikkaansa. Eli kyllä siitä vitunkantotelineestä näkee jo ihan päälle päin että onko se nussimisen arvoinen vai ei. Otsikkoon palatakseni täytyy sanoa ettei kokemusta ole pahemmin kertynyt muista kuin suomalaisista naisista joten en osaa sanoa että onko asiat muualla sitten paremmin vaiko ei.
48413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Kaikkea paskaa tekstiä olen lukenut, mutta en ihan näin paskaa.

Äänestä
  • Odota vain, kyllä se siitä vielä paskemmaksi muuttuu.

    Äänestä

VMP

Äänestä
  • Eikö pimppisi sitten ole vihainen?

    Äänestä

  • ätmel kirjoitti:

    Eikö pimppisi sitten ole vihainen?

    On se. Sillä on myös pienet hampaat mitä se näyttelee kun se on oikein vihainen...

    Äänestä

  • vihatipunen kirjoitti:

    On se. Sillä on myös pienet hampaat mitä se näyttelee kun se on oikein vihainen...

    No niin, sittenhän kyseisen elimen ulkomuoto mukailee kantajaansa.

    Äänestä

  • ätmel kirjoitti:

    No niin, sittenhän kyseisen elimen ulkomuoto mukailee kantajaansa.

    xD Ei helkkari. Nauroin molemmille!

    Äänestä

  • Ex--PUA kirjoitti:

    xD Ei helkkari. Nauroin molemmille!

    Tämä!

    Äänestä

No voihan kehveli! Minä olen aina luullut, että pillun tarkoitus on enempi tuntua kuin näyttää hyvältä.

Äänestä
  • Koskeeko sama myös miehen ulkonäköä?

    Äänestä

  • Tarkoitatko miehen vai mulkun ulkonäköä?

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Tarkoitatko miehen vai mulkun ulkonäköä?

    Entäs sitten jos mies on "mulkku"?!

    ...aattelin vaan ihan selvyyden vuoksi kysäistä, kun tuo kysymys on hieman vajaa...;D

    Äänestä

  • MGTOW kirjoitti:

    Entäs sitten jos mies on "mulkku"?!

    ...aattelin vaan ihan selvyyden vuoksi kysäistä, kun tuo kysymys on hieman vajaa...;D

    Kysymyksesi herätti ajatuksen, että kenen mielestä? Palstatotuuden mukaanhan mulkkujen mulkut ovat naisten suosiossa. ;-)

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Kysymyksesi herätti ajatuksen, että kenen mielestä? Palstatotuuden mukaanhan mulkkujen mulkut ovat naisten suosiossa. ;-)

    Tämähän ei taida olla ihan niin yksinkertainen juttu näemmä, kuin aluksi voisi olettaa....taidamme olla suurien kysymysten äärellä.... ;)

    Mutta jostain syystä tämä aihe ei jaksa itseä kiinnostaa, joten jätän nämä pohdinnat viisaammille. =D

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Tarkoitatko miehen vai mulkun ulkonäköä?

    Tarkoitan miehen ulkonäköä.

    Äänestä

  • Naisasialooser kirjoitti:

    Tarkoitan miehen ulkonäköä.

    Totta kai kasvojen ja koko kropan ulkonäöllä on paljonkin merkitystä. Vaikka se on vain yksi naisten suosioon vaikuttava asia. Tosin kuin täällä jotkut mielestään rumat tai alle 180 senttisest väittävät.

    Äänestä

Miehistä ei ikävä kyllä näe päälle. Tosi tylsää sitten diplomaattisesti "on se ihan hyvä, nautin vaikken saanutkaan".

Äänestä
  • Niinpä! Aloittajan kaltaiset äijät on niitä puuhlääh, pisto kasto ravistus minuutti miehiä. Ei tiedä naisen anatomiastakaan yhtään mitään muuta, kuin että siellä jossain on semmonen aukko, jonne se pikkunen pili pitäis upottaa...

    Äänestä

eipä kauaa tarvitse ihmetellä sinkkuutta. ääliö

Äänestä

Olen saanut nuoria kauniita pilluja naida. 16-25 v naisten pillut on kauniita

Äänestä
  • Entäs miesten pillut?

    Äänestä

Se pillu, mitä minä sain oli kyllä hyvin esteettinen vaikka kuuluikin yli 30v naiselle

Äänestä

Noin parikymmentä olen nähnyt ja kokeillut, mutta esteettisesti kaunein on toistaiseksi ollut yli kuusikymppisellä naisella. Sanoisin, että tuota paremmaksi on paha panna.

Äänestä

Niinhän ne "lerpattaa" kuin variksen pelättimet mansikkamaalla !

Äänestä

Pillu on usein vielä rumempi kuin meikäläisen naama.

Ei viina maun, eikä pillu ulkonäön puoleen kiehdo. Mutta kumpaakin tekee mieli.

Äänestä

Niin? Entä sitten?
Olen minäkin nähnyt pari muoltopuolta pippeliä, joiden käyrä ei hivellyt esteettistä silmääni eikä tikkarin pää ollut houkuttelevin mahdollinen. Voi ne säkitkin rumasti lerputtaa tai olla ryppyiset, hyh hyh. Kokokeskusteluun en edes lähde, ihan egojanne suojellakseni. Mutta silti: mitä väliä?
Harvapa kuitenkaan lähtee tota osastoa leikkelemään kun voi tulla tuntopuutoksia ja kipuja tai toimintahäiriöitä. Eikä pidäkään. Yleensä se alapään jatke kuitenkin ratkaisee ja fiksu ihminen ymmärtää, ettei toisen alapään ulkonäköä kommentoida negatiivisessa mielessä missään tilanteessa, koska se kuitenkin on aika triviaalia ja aiheuttaa turhaan vaurioita kykyyn nauttia seksistä jatkossa.

Äänestä
  • Kivesten karvoitus on todella vastenmielinen, harvoja pitkiä karvoja. Ainakin kiveksensä miesten pitäisi sheivata.

    Äänestä

  • "Voi ne säkitkin rumasti lerputtaa tai olla ryppyiset, hyh hyh."

    Niinpä. Muistan ikuisesti rumimmat näkemäni kassit mutta en silti tekisi silti noin laajaa aloitusta suomalaisten miesten epäesteettisista vehkeistä ja kasseista.

    Äänestä

En ole nähnyt pillua livenä lapsuusvuosieni jälkeen, mutta mitä pornosta olen huomannut niin asia on mielestäni täysin päinvastoin kun mitä sanot: mitäänsanomattoman tai ruman näköisillä naisila on yleensä omaan silmään parhaan näköinen värkki ja naamastaan kauneimmilla taas yleensä mitäänsanomaton. Mutta tämä on tietenkin makuasia: ise pidän ulkonevia sisempiä häpyhuulia (mielellään tummia) ja isoa klitorista hyvän näköisenä.

Äänestä
  • Osa pornotähdistä on kauneusleikkauttanut työvälineensä

    Äänestä

Se alkaa näillä vitut lerpattaa viimeistään 30 vuoden iässä ja auta armias jos menevät synnyttämään, siinä se vasta reikä repeää.

Äänestä
  • Kyllä naiset vanhenee jokaisessa maailman kolkassa ja useammassa sellaisessa jopa synnyttävät vielä enemmän.

    Äänestä

  • Hyvä se on siellä huudella, kun on itse tullut perseestä.

    Äänestä

Minä olen mieltynyt aivan valtavasti siihen hajuun. Ei homejuustokaan ole mitään kaunista katseltavaa ,mutta aah!!! se haju ja maku. Usein sitä sotkee likaiset alushousut, naiset kun eivät tunnetusti vaihda housujaan turhan usein

Äänestä

Mitähän erikoista noilla noilla 120- kiloisilla naisilla on siellä housujen sisällä. Onko kellään tietoa. Itse en ole uskaltanut olla niin utelias, että olisin ottanut selvää ,mutta mustat miehet ovat ottaneet ne "omikseen"Kaunista katseltavaa, kun tällainen "pingviini" keinuu kauniisti mustan hurmurin vierellä.

Äänestä

Jos pimpin ulkonäkö ja kasvojen ulkonäkö korreloivat, niin silloinhan varmasti myös miesten kohdalla on vastaava korrelaatio eli komeilla miehillä on komea vähintään keskiverto kalu ja pienillä & heiveröisillä miehillä pieni ja vaatimaton vehje jne.

Minä naisena olen katsonut sen verran aikuisviihdettä, että naisen naamasta ei tosiaankaan näy se, että millaiset ulkoiset häpyhuulet naisella on. Tarkoituksena ei ole panna vain ulkoisia häpyhuulia, vaan työntää penis vaginaan asti. Ehkä tämä ei ollut vielä selvinnyt AP:lle?

Kyllä on miessukupuoli heikentynyt libidoltaan. Ennen vanhaan peseydyttiin vain lauantaisin saunassa, ei ollut meikkejä jne, vaan siitäkin huolimatta miehet saattoivat vaimonsa raskaaksi jopa lähemmäs 20 kertaa vuosien varrella. Ei siinä pilkkopimeässä ilman valaistusta nähnyt mitään, vaan mies joutui luottamaan pelkkään tuntoaistiinsa. Luulenpa, että ne miehet, jotka pääsevät naisen kanssa sänkyyn, voisivat joskus kokeilla rakastella naista silmät kiinni tuntoaistiinsa luottaen sen sijaan, että oikein etsimällä etsivät arvosteltavaa naisen ulkonäöstä.

Äänestä
  • Näin se isäukko minua aina juuri neuvoi, että jos poika joskus pääset nussimaan, niin muista sitten painaa pohjaan asti, älä jätä huulille!

    Äänestä

  • Yksi YTM kaverini panee naamastaan rumaa naista aina pimeässä. Kroppa naisella on ok

    Äänestä

Paskempaa on tulossa.. aloitus oli just sitä..
Jos ei ole mitään järkevää asiaa ,voi sarjassamme höpö höpö jutut pitää omana tietonaan.
Kannattaa oikeesti tutustua ihmisiin eikä jumittua netin ihmeelliseen maailmaan.

Äänestä

Aika säälittävä tapaus.

Äänestä

joo. viimeisimpänä sulle hyviä kommentteja, opi niistä. oppisitko? mulkut ne vasta rumia on, jos jatke on myös väärä. kaunis mulkku, sillä ole mitään väliä kun kantajansa on upea. tunne on tärkein, ratikkakuski komein. sydän.

Äänestä

Nätti pillu on kyllä kiva. Sitä ei vaan perhana koskaan pääse etukäteen tarkastamaan, vaan se pitää hoidella siinä kunnossa kun sen löytää.

Äänestä
  • Ja mikä ihana yllätys sieltä voikaan löytyä!

    Äänestä

  • No eihän se mikään pakko ole "hoidella"... Voi siitä kieltäytyä kohteliaasti. Minä kai kieltäydyn jos miehen varustus ei miellytä... Mutta toisaalta, minulla onkin varaa valita. :)

    Äänestä

Ja esteettisen pillun lisäksi todella tärkeä asia on myös peppureiän esteettisyys.
Paras peppureikä on pinkki ja lähes rypytön pieni reikä.

Äänestä
  • Poikaystäväsi varmaan tykkää että sinä tykkäät hänenkin tavarastaan.

    Äänestä


Hyi helvetti mitä paskaa! Vedä vittu päähäsi ja tukehdu :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eräs_ketmi kirjoitti:

Olen itse pannut merkille että kyllä se pillun esteettisyys vaan korreloi naisen muun ulkomuodon kanssa. Niillä naisilla joilta olen itse saanut on pillun ulkonäkö ollut vaatimaton. Niin se vaan menee että rumalla ja lihavalla naisella on ruma pillu ja ulkoisesti keskitasoisella naisella vain keskinkertainen pillu. Myöskin kaikilla yli 40v naisilla on lähes poikkeuksetta hyvin epäesteettiset vitut. Sitten olen ostanut rahalla todella kauniita naisia ja niillä on ollut myöskin todella kauniit ja kiihottavat näköiset pillut. Harmi ettei suomalainen tavismies saa sellaista ilmaiseksi.

Että eipä sellainen sananlasku kuin "pillu se on pingviinilläkin" pidä alkuunkaan paikkaansa. Eli kyllä siitä vitunkantotelineestä näkee jo ihan päälle päin että onko se nussimisen arvoinen vai ei. Otsikkoon palatakseni täytyy sanoa ettei kokemusta ole pahemmin kertynyt muista kuin suomalaisista naisista joten en osaa sanoa että onko asiat muualla sitten paremmin vaiko ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu