Suomalaisten miesten maine maailmalla on kehno, mutta todenmukainen. Naiset kaikilla mantereilla tietävät, että suomalainen mies on väkivaltainen ja viinaan menevä. Siksi teidän suomimiesten on tyydyttävä siihen mitä täältä mahdollisesti saatte, naiivi aasialaisnaisten perään kuolaaminen on turhaa, koska eivät ole teistä lainkaan kiinnostuneita, jo oman turvallisuutensa tähden. Parasta tässä on se, että olette itse syyllisiä maineeseenne, ja surkeaan tilaanne.
Suomimiesten turha haaveilla ulkomaalaisnaisista
Ewia
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kateellinen kurppa se siellä itkee. Aasialaiset naiset rakastavat humalaisia miehiä, varsinkin Suomalaisia humalaisia miehiä. Voi sitä onnen päivää riemuitsee Aasialaiset nuoret naiset, kun saavat kunnollista tosimiestä Suomesta, unohtamatta sitä valtavaa isoa Suomiparrua joka on kuin luotu Aasialaisten sirojen naisten paikkoihin. Japanilaiset naiset ovat ihan innoissaan, että saavat tyrkyttää Suomimiehelle Sakea ja tyydyttää hänet kaikilla mahdollisilla tavoilla, kuten aloittamalla Geishaamisen.
Monista eri kansalaisuuksista liikkuu stereotypioita maailmalla. Ja niiden mukaan suomalaiset miehet ovat viinaan meneviä ja naiset seksuaalisesti anteliaita.
Kansallista häpeää tuntevien kannattaisi kuitenkin muistaa kansalliset realiteetit. Ensinnäkin Suomi on pieni kansakunta. Jokaista suomalaista juoppoa tai lutkaa kohden maailmalla viipottaa kymmenkertainen määrä brittejä, saksalaisia jne.
Jos et usko, niin käy joskus ulkomailla. Siis muuallakin kuin Tallinnassa tai Tukholmassa.
Olen kiltti ja kunnollinen ja saan naisen vaikka portugalista mutta en aio sinne muuttaa.
"Naiset kaikilla mantereilla tietävät, että suomalainen mies on väkivaltainen ja viinaan menevä." "Parasta tässä on se, että olette itse syyllisiä maineeseenne, ja surkeaan tilaanne."
Siis nimenomaan me ei olla syyllisiä vaan te naiset jotka sukupolvesta toiseen otatte niitä viinaan meneviä geenivammaisia miehiksi/poikaystäviksi/panokavereiksi ja teette niille vammaisia lapsia joihin p..kageenit periytyy. tottakai ulkomaillakin sitten nuo p..kakasat niittää mainetta teidän suosiollisella avustuksella kun esiinnytte surma-, turpaanveto-, raiskaus-, ym. uutisissa jotka aiheuttaa juuri teidän suosimanne p..kageenimiesmalli. Teidän naisten olisi helppo tappaa nuo huonot miehet sukupuuttoon ja edistää kilttien & kunnollisten geenien jatkumista mutta ettehän te horot sitä halua tehdä kun marttyyrinosa menisi sitten.
Olisiko parempi neuroottinen, autismiin taipuvainen nariseva kansakunta?
ps, sitähän me juuri teemme - naimme ulkomaalaisia, Suomen geneettinen taso kohenee.
Joo, paneskelette äo about 70 omaavien simpansssien kanssa, näkyy hienosti pisa-tuloksissa jo nyt.
semmoinen kansakunta joka puhaltaisi yhteiseen hiileen ja saisi kauniita lapsia jotka saisi viettää turvallisen lapsuuden olisi ihan ok kyllä mutta se vaatisi sen ettei kansakunnan naiset olisi tautisia, ryhmäsekstailevia panorinkelihoroja:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015061619873005_uu.shtml
Kuinka voisi ruman ätmin kanssa saada kauniita lapsia?
Kyllä monesti näkee lihavilla suomalaisilla duunarimiehillä hoikkia aasiattaria. Rahan perässä nämä naiset toki ovat mutta niin se vain miehen koulutus ja taloudellinen asema ovat tärkeitä myös suomalaisille naisille.
Pl. Tukholma ja Tallinna, ei ulkomailla edes tiedetä mikä Suomi on. Ja jos tiedetään, on Suomi:
a) eksoottinen syrjäinen maa jossa on jääkarhuja
b) vasemmistomedian maalaama sosialistinen paratiisi josta vasemmisto"älyköt" (lue: idiootit) haluavat kuulla lisää
Suominaiset ovat isänmaan pettureita. Pettureille sopiva kohtalo onkin että sitämukaa kun aidot, työteliäät suomimiehet kuolevat sukupuuttoon, Suomi taantuu kehitysmaiden tasolle ja se on juuri hyvää vauhtia jo tapahtumassakin.