Miten kertoa perhetoiveista miehelle

hillaa

Olen 27-vuotias nainen, joka on seurustellut 37 v. miehen kanssa noin kolme kuukautta. Mies vaikuttaa kaikin puolin sopivalta ja ihanalta. Kummallakaan meistä ei ole entuudestaan lapsia. Haluaisin itse lapsia tulevaisuudessa, mutta en haluaisi venyttää asiaa kovin pitkälle tulevaisuuteen. Olemme puhuneet myös miehen kanssa tästä asiasta ja hän kertoi ettei lasten saanti ole mikään must have juttu hänelle, mutta ei pitänyt lapsen hankkimista mitenkään poissuljettuna vaihtoehtonakaan. Luonteen puolesta uskoisin miehen olevan todella sopiva isäksi. Tiedän itsekin, että tämä asia ei olisi vielä edes ajankohtainen meidän suhteessa, koska seurusteluakin on takana vasta niin vähän aikaa. Enkä haluaisi säikäyttää miestä matkoihinsa painostamalla tällaisesta asiasta jo tässä vaiheessa. Samalla kuitenkin tiedostan sen, että aika menee koko ajan eteenpäin, emme kumpikaan ole kovin nuoria enää ja viimeisin perheenperustamisikä lähenee itselläkin koko ajan ja miehelläkin se alkaa olla jo käsillä jos ei aivan pappa iässä lapsia halua.

Miten asia kannattaisi ottaa puheeksi miehen kanssa? Pelottaa, että aikaa vain kuluu ja perheen perustamista siirretään niin pitkään ettei se ole enää edes mahdollista tai siihen ei halua lähteä liian vanhana. Ei haluaisi kiirehtiä asian kanssa mutta... Onko muita samassa tilanteessa olevia/olleita?

12

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suottakiirehdit

      Kantsii kyllä tutustua toisiinsa vieläkin paremmin ja katsella miten se yhteiselämä sujuu muuten ennen kuin edes ottaa lapset puheeksi. Ei sellainen kolme kk kerro vielä mitään ihmisestä, näet hänestä vain sen silotellun puolen.Mietihän asioita uudelleen vaikka vuoden päästä, sitten olet päässyt jo perille paremmin siitä toimiiko suhteenne ja näet hänet paljon realistisemmin.

    • oppeliini1

      Mieshän on lähes ventovieras! EI ole oikein älykästä suunnitella lisääntymistä ihmisen kanssa jota ei tunne juuri lainkaan.
      Katso kuinka hän kohtelee muita ihmisiä, nuorempia, vanhempia. Hallitseeko hän hyvin taloutensa vai onko velkoja, onko tyyppiä " minä haluan sen nyt heti, makselen myohemmin"? Tiedätko onko tehnyt lapsia muiden kanssa? Uskooko hän mihinkään muuhun kuin itseensä? Uskooko hän itseensä?
      Noihin kysymyksiin voi vastata joo tai ei mutta ne eivät valaise juuri mitään ihmisestä itsestään.
      Mm noiden tärkeiden ja yksinkertaisten faktojen esiintulo luonnollisesi vie aikaa. Paljon, paljon enemmän kuin 3 kuukautta.

      Sinulla on reilusti 6-7 vuotta aloittaa lasten teko joten käytä tuo aika harkiten valitessasi lapsillesi isän. Katsos, lapsia kun ei voi lähettää paluupostissa takaisin. He sitovat kummankin vanhemman 18 vuodeksi (näinä päivinä vieläkin pidemmiksi ajoiksi!)

      • hillaa

        Ollaan tunnettu miehen kanssa kavereina jo pari vuotta ennen seurustelun aloittamista, ja juteltu PALJON ja hyvin avoimesti monista tärkeistä asioista. Tunnen miehen paremmin kuin monen muun pidempiaikaisen kaverini.

        Aikaa lasten tekoon toki on vielä jonkun aikaa, mutta 6-7 vuotta menee nopeasti ja helposti huomaa jääneensä lapsettomaksi. En halua jumittaa tuota aikaa suhteessa, jossa ilmenisi, että miestä ei kiinnostakaan lasten saaminen. Haluan asialle jonkinlaisen varmuuden jo nyt. Sen ei tarvi tapahtua nyt heti, mutta mies joka epäröisi ja jahkailisi asian kanssa vuosikausia ei olisi minulle se oikea.


      • AnnaitsesiAikaa

        Jos olet epävarma miehen lasten teko haluista, niin kysypä asiaa häneltä!! Jos ihminen on 37 vuotias ja kovasti epäröi, niin kannattaa vaihtaa miestä. Kyllä tämmöiset tärkeät asiat täytyy keskustella heti suhteen alussa. Keskusteleminen ei ole painostamista, mutta se on jos kiirehdit lapsen saamista nyt seuraavan puolen vuoden aikana.

        Perheen perustamisille on pohja, että parisuhde on todellakin hyvällä pohjalla. Et kai halua, että ero tulee heti ensimmäisten vastoinkäymisten myötä?? Vauva aika voi olla haastava.. vauvalla koliikki.. vauva ei nuku, eikä äiti nuku. Vaikka vauva olisikin helppo, niin äiti voi sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen, hormonit voi olla sekaisin tai ei saa nukuttua. Nämä kaikki ovat isoja haasteita suhteelle, joka kaatuu, jos ei ole vahvalla pohjalla.

        Niin mihinkä sinulla on kiire?? Mitä merkitystä vaikka saisit ekan lapsen vasta 30 vuotiaana tai myöhemmin? Kaikella on aikansa. Sinä voi pilata kaiken tuolla kiirehtimisellä. Minun sisarukseni ovat saaneet lapsensa hyvin vaihtelevassa iässä.. vanhin sisko ekan 20 vuotiaana ja kolmannen vasta 39 vuotiaana. Toinen iso sisko 29, 31 ja 36 vuotiaana. Vanhin veljeni sai ekan 47 vuotiaana!


    • Herranjumala

      Eix 3kk ole vähän lyhyt aika tuollaisille jutuille? Kyllä toisen ihmisen kanssa pitää asua vähintään vuoden saman katon alla että, voi edes sanoa et tuntee toisen. Sulla ilmeisesti biologinen kello näköjään tikittää ylikierroksilla.

    • N.T

      AP ei siis käsittääkseni nyt heti niitä lapsia halua, vaan haluaa ilmoittaa miehelle, että parisuhteen päämäärä on hankkia aikanaan lapsia, eikä että niitä ehkä mahdollisesti haluttaisiin..

      Oma mieheni oli jo 2 lapsen isä, kun tapasimme ja deittailuvaiheessa sanoin ihan suoraan, että minäkin tahdon omia lapsia, joten jos haluat jatkaa suhdetta kanssani, valmistaudut siihen, että lapsia vielä tehdään. Kyllä hän hetken asiaa halusi miettiä, mutta lopulta totesi, että ok, sopii. Tästä keskustelusta kului sitten 3 vuotta, kun sitten sovimme, että alamme yrittämään sitä lasta.

      AP ei tuosta tosiaan nuorene, ja jos mies ei halua lapsia, on suorastaan tyhmyyttä tuhlata aikaa sellaiseen parisuhteeseen, josta lopputulemaksi saa pahan mielen. Parempi se on heti alkuunsa etsiä sellainen mies, joka haluaa lapsia, kuin alkaa painostamaan miestä, joka ei halua. Pahimmillaan kun voi käydä niin, että AP jää ilman lapsia vaan siksi, ettei uskaltanut suoraan heti alkusuhteessa keskustella näin tärkeästä asiasta, jumahti suhteeseen, jossa toinen ei halua lapsia ja sitten 35v huomaa, ettei saa lapsia tältä mieheltä, eroaa, löytää sellaisen miehen joka haluaisi lapsia, mutta nainen ei enää voikkaan saada lapsia, sitten kun uudessa suhteessa tilanne on taas sellainen että tuntee toisen sen verran, että voisi alkaa yrittämään.

      AVOINTA keskustelua, ei painostusta, ei vatvontaa. Ihan suoraselkäinen ilmoitus, että sinä haluat 100% varmuudella lapsia (sitten kun sen aika on), jos se ei sovi, niin sitten haluat lähteä etsimään sellaista miestä, joka sopii sinun kumppaniksesi paremmin!

    • 0109

      Pudota pommi. Kun seuraavan kerran olette kaksin niin kerro että NYT haluaisit aloittaa lasten tekemisen. Jos hän panikoi, ei hänestä välttämättä ole vastuunkantajaksi. Mutta jos se sopii hänelle niin on mahdollista että edessä on suuri elämänmuutos.

      Kokeile. Odottaessa aika kuluu ohi.

    • perhetoiveista

      Sinun sijassasi kysyisi miehen mielipidettä äidiksi sopivan parasta ennen iästä. Kanssasi samassa tilanteessa olevia naisia on liikaa. Sitten on vielä miesten sperman laatu joka on pahasti heikkenemässä. Jo puolella miehistä on sperman laatuongelmia.

    • tiedän_itse_tämän

      Et ala noin vanhan ukon kanssa mitään lapsia puuhaamaan. Lapsesta tulisi vain sairas, allerginen ja rasite sinulle noin vanhan kanssa.
      Etsit omaikäiusesi isän tulevalle laosellesi ja sillä siisti.
      Eikä vastaväitteitä.

      • Ei_sairas_ei_allerginen

        Höpsistä! Meillä on 5 ja 6 vee lapset ja kolmatta yritetään. Minä olen 36v ja puoliso 51v. Ja hyvin menee.


      • sairastuloa

        Älä valehtele!

        Mä tiedän yhen tutun pariskunnan jossa mies 35v ja nainen 33v. Toi ikäero on tehnyt sen että heidän pojalle on kasvanut 3 jalkaa, tytölle 3 rintaa ja keskelle otsaa kolmas silmä. Molemmilla lapsilla on kaikki mahdolliset allergiat, jopa allergia elämää kohtaan! Ton sairaammaks ei elämä voi enää mennä! Pysykää erossa itseänne vanhemmista ihmisistä tai tuutte kärsimään koko lopun elämäänne!


    • dkdaklda

      Minusta perhehaaveet kannattaa selvitellä puolin ja toisin rauhallisesti keskustellen mahdollisimman pian suhteen aluksi. Eipähän sitten tarvitse arvailla, mitä se toinen mahtaa oikeasti haluta - ja jos suunnitelmissa on sovittamattomia ristiriitoja, se on suhteen jatkamisen kannalta aika olennainen tieto. Toki mieli saattaa vuosien kuluessa muuttuakin, mutta se on ihmiselämään kuuluva riski.

      Se, että lasten tekemisestä puhutaan periaatteen tasolla, ei tietenkään tarkoita, että 9 kuukauden kuluttua pitäisi olla synnytyslaitoksella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1847
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1543
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1243
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe