Sosiaalisen yrityksen perustamiseen tarvittavat

vaatimukset? Itseäni on alkanut kovasti kiinnostamaan tämä yrittäjyyden muoto. Se vaikuttaa ainakin tavalliseen yrittäjyyteen verrattuna täysin ylivoimaiselta.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Älä nyt hemmetissä! Eihän täällä ole enää normaaliyrittäjällä mahdollisuutta reiluun kilpailuun ollenkaan!

Äänestä

Minuakin on alkanut kiinnostamaan sosiaalisen yrityksen perustaminen. Alkamalla riistämään toisia työttömiä voisi olla minun tieni ulos työttömyydestä. Parasta tässä on, että osa työttömistä oikein haluaa tulla riistetyiksi ja tyytyvät ilomielin osaansa, joten mitään tunnontuskiakaan tästä ei tarvitsisi potea.

http://keskustelu.suomi24.fi/t/13648332#comment-79575812
En pidä tätä yksittäistapauksena, koska olen kuullut samanlaisia ajatuksia muiltakin orjatöissä olevilta.

Työ on työttömällä riittävä palkka!

Äänestä

Nyt menee viestin aloittaja telepatiasiirroksi. Katsoin mihin aikaan olit kirjoittanut viestin, klo 19.12. Olin noin 19 aikoihin pyöräilemässä, ja ajattelin aivan samaa asiaa. Tuli mieleen, että voisin perustaa riksataksi-teeman ympärille yhdistyksen, ja hankkia TE toimistosta työkokeilijoita polkemaan 6 kuukaudeksi kuskaamaan kesäturisteja tänne kylälle järven rannan, linja-autoaseman ja torin väliä. Kulukorvauksena perisin 2 euroa/matkustaja ja ostaisin riksapyörät puoliksi EU hankeavustus-rahoituksella. Siinä sivussa voisin myydä turisteille lähtiessä ja tullessa jäätelöä, limsaa, karkkeja ja mustaa termoskahvia verottomana.

Äänestä
  • No onhan meillä toki tämä mölkyn "tuhkimotarina", miljoonabisnes jopa. Onko sitten tosiaan niin että on ainoita riistoyrittäjiä, jotka ovat onnistuneet riistämään työttömien palkatonta työpanosta niin tehokkaasti, että on jopa menestyttykin? Voisi olla jopa "vuoden riistäjä" tittelin ansainnut.

    Äänestä

  • mölkkyoyab kirjoitti:

    No onhan meillä toki tämä mölkyn "tuhkimotarina", miljoonabisnes jopa. Onko sitten tosiaan niin että on ainoita riistoyrittäjiä, jotka ovat onnistuneet riistämään työttömien palkatonta työpanosta niin tehokkaasti, että on jopa menestyttykin? Voisi olla jopa "vuoden riistäjä" tittelin ansainnut.

    Mölkkyä tekee Valma Oy (entinen Tuoterengas), jonka omistaa kokonaan Lahden kaupunki. Jos se jotain voittoa tekee, niin ne menevät Lahden kaupungille. Kukaan yrittäjä ei sillä fyrkkaa tee.

    http://www.tuoterengas.fi/esittely/Sivut/default.aspx

    Äänestä


Huijauksen voi aloittaa sopimalla muutaman virkaloisen kanssa kusetuksista. Tarjoat heille ilmaista työvoimaa puljusi kautta, heidän omiin tarkoituksiin. Lahjusmökkejä ja taloja on tehty ympäri maata orjatyövoimalla.

Täällä on neuvot huijauksen valmisteluun.
http://www.sosiaalinenyritys.fi/sofi_etusivu

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä_vaaditaan kirjoitti:

vaatimukset? Itseäni on alkanut kovasti kiinnostamaan tämä yrittäjyyden muoto. Se vaikuttaa ainakin tavalliseen yrittäjyyteen verrattuna täysin ylivoimaiselta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu