Kelan työntekijä urkki naapureidensa ja miehensä työntekijöiden tietoja luvatta.
Urkkijan mies kehui, että ”vaimolla on virka, jonka vuoksi tietää ihmisistä paljon asioita”!!!!!
Kelan työntekijä, 59-vuotias nainen, urkki paitsi naapureidensa, myös miehensä työntekijöiden tietoja useaan kertaan.
Sairauspäivärahavastaavana työskentelevä nainen oli katsellut naapureidensa tietoja Kansaneläkelaitoksen rekisteristä.
Pomon vaimo oli urkkinut Kelan rekistereistä paitsi miehensä työntekijän, myös työntekijän puolison ja tämän alaikäisen lapsen tietoja.
Kelan hallinto-osasto paljasti, että Kelassa työskentelevä vaimo oli katsellut rekisteristä palkkatietoja luvatta.
Kela antoi työntekijälleen asiasta vain varoituksen, ei potkuja. Onneksi asia eteni lopulta käräjäoikeuteen.
Kelan virkailija väitti katselleensa ihmisten tietoja Kelan rekisteristä koulutustarkoituksessa.
Käräjäoikeus tuomitsi 59-vuotiaan naisen virkavelvollisuuden rikkomisesta ja henkilörekisteririkoksesta 85 päiväsakkoon. Naisen tuloilla se tarkoitti 2465:ttä euroa eli 29 euroa päivä. Mitäs tästä tulee palkaksi?
Miksei nainen saanut potkuja?
Entä jos se jatkaa urkimistä "koulutustarkoituksessa"?
Nyt kun muutenkin on ihan liikaa valtion ja kuntien työntekijöitä niin miksi siellä pidetään suojatyöpaikassa sellaisiakin jotka selvästi eivät alalle sovi?
Kelassa URKITAAN
5
103
Vastaukset
- IsoKirja
Ilmeisesti urkkija nainen kuuluu siihen heimoon joka luottaa taivaasta tipahtaneeseen isoon kirjaan.
- Anonyymi
Minuapa valokuvataan kaupassa. Ja ei, en nyt tarkoita niitä turvakameroita vaan kaupan myyjällä oli jokin kamera kädessä ja jotain rättiä suojana ettei muka kukaan ei huomaisi.
- LoisvirkailijatHaisee
Tyypillinen loispummivirkailija, joka runkkaa itseään löylykauhalla ja makailee täydellä palkalla kampaviineri suussa.
- Anonyymi
Ja tämähän sua kiihottaa, ottais varmaan eteen jos sulla olis jotain mikä ottais
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tämähän sua kiihottaa, ottais varmaan eteen jos sulla olis jotain mikä ottais
Joo. muilla oli kerran samassa kerroksessa sellainen vanhempi nainen naapurina. Kun keskustelin puhelimessa porakoneista niin tämä nainen tiesi sanoa heti, että ”kyllä täällä vaan porakone kuuluu tosi voimakkaasti”.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 224224
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu323488Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543364Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203318Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232910Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod272657Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162350Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122341MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142155Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S291757