Tilanne on aivan kamala.. Naimisissa oltu 2v, ja meillä 1,5v poika. Mies on ulkopuolisen silmin oikein mukava seuramies, ja muutenkin "täydellinen" tyyppi. Minun elämästäni on kuitenkin tullut aivan kamalaa hänen kanssaan, tämä on yksi henkinen helvetti. Lapsellemme hän on hyvä isä, silloin kun on paikalla. Hän tienaa hyvin, ja hänen sukunsa on rikasta sakkia, kun taas minä olen tarjoilija (toisen alan opiskelut alkaa kyllä syksyllä..), mutta hän sanoo, että minulla ei ole mitään tarjota pojallemme jos eroamme ja lapsi jää minulle. Hänen äitinsä on superaktiivinen, vaikutusvaltainen, joka asiaan puuttuja ja voin vaan jo kuvitella, kuinka hän tekee kaikkensa auttaakseen poikaansa viemään lapsen luotani pois. Hän siis muutenkin auttaa miestäni ihan joka asiassa niin, että mieheni ei varmaan edes osaisi enää toimia yksin.
Miehelläni on kylläkin ikävät taustat; ollut kahdesti vankilassa törkeistä huumausainerikoksista. Siltikin päälle päin ja puheiden perusteella hyvä isä ja tyyppi. Ihan hyvä isä onkin.. Mutta minä olen lapsemme pääasiassa aina hoitanut.
Kerroin miehelleni, etten enää jaksa tätä tuskaa tässä suhteessa, ja haluan eron. Heti alkoi uhkaikut että lapsi ei minulle jää. Voiko olla, että lapsi annetaan hänelle, kun kaksi ihmistä(mies ja anoppi) tekevät kaikkensa leimatakseen minut huonommaksi vanhemmaksi??? Onko mieheni taustoilla kuinka paljon painoarvoa? Pelottaa.. Poikani on ihan kaikkeni :(

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei lasta voi noin vain viedä! Teidän täytyy tehdä yhteishuoltajuus sopimus!
Sinulla on kaksi ihmistä vastassa ja puolien pitäminen tulee olemaan haastava.
Voivatko he mitenkään leimata sinut huonoksi äidiksi?
Ota yhteyttä sosiaalitoimiston perhepalveluun! Pyydä heiltä neuvoja miten sinun tulee toimia. Tukiverkosto on tärkeä, jotta jaksan taistella oikeuksiesi puolesta, älä jää yksin asian kanssa.Voi olla että joudut käräjäoikeudessa käsittelemään asian jos ette pääse yhteisymmärrykseen!
Joo tosiaan, ei lasta niin vaan äidiltä viedä, mutta kuulostaa siltä, että raastupaan sun juttu on matkalla, elleivät noi 2 tule vähääkään vastaan. Miehen huumetuomiot on tottakai sulle hyväksi siellä. Itse olin erään tutun naisen puolesta puhumassa oikeudessa hyvin narsistisen miehen yrittäessä kaikin keinoin ottaa lapset itselleen. Ko. nainen sai lasten huoltajuuden. Tärkeetä on ,ettet provosoi/provosoidu, ettei siitä saada "tekosyitä leimata sinua huonoksi äidiksi" taikka muita "todisteita sinua vastaan". Ja tosiaan, ÄLÄ JÄÄ YKSIN! Itse olen kolmen lapsen (sovinnolla eronnut) iskä, ja olen hyvin tietoinen siitä, miten helppoa on olla hyvä iskä kun on päivät poissa ja lapset on aina iloisia kun iskä tulee himaan. 24/7 arkea pien/t/en kanssa on hiukka toisenlaista elää. Sen voi tajuta vaan sitä kokeilemalla. Voimia & Tsemppiä ja onneakin sulle.