Olisiko suositella matkakohteita, jossa olisi hyvät baanat luisteluun. Mieluiten hieman etelämmästä kuin Helsinki.
Vastaukset 1
- 101paikkaa
Hollannissa ja Tanskassa on ainakin hyvät pyörätiet. Saksassa on myös hyviä teitä ja kevyenliikenteen väyliä varsinkin isompien jokien varsilla. Isoissa kaupungeissa Saksassa yleensä löytyy rullisbaanoja. Esim. Münchenissä. Münchenistä vie hyvä reitti Augsburgiin ja muuallekin. Saksassa rullaluistelija on lain edessä jalankulkija, eikä voi luistella pyörätiellä. Saksassa ollaan todella tarkkoja saksalaiseen tyyliin. Teiden taso heikkenee etelämpänä Euroopassa . Myös liikennekulttuuri heikkenee jo Ranskasta etelään. Hyviä pätkiä lienee kohteittain Espanjassakin isoissa kaupungeissa sekä lomakohteissa luistelupätkiä. Pariisissa on hyviä jalkakäytäviä monin paikoin kuten Coulee Verte ja mäkisempi Montmartre. Ranskassa rullaluistelija on jalankulkija liikennelaissa. Myös pyöräteitä löytyy pääkatujen varsilla, joilla voi luistella, vaikka tarkasti ottaen on kielletty rullaluistelijoilta. Eiffel-tornin ympäristö on tunnettu luistelupaikka. Wienin keskustassa sijaitseva Wiener Donauinsel on erittäin suosittu 21 km pitkä kapea saari, jonka toisella puolella virtaa Tonava ja toisella puolen kanava. Paitsi huvittelualue myös suosittu ulkoilu, tapahtuma, pyöräily, rullaluistelu ja skeittausalue. Sveitsissä on paljon luisteltavia teitä sekä mäkisempiä että tasaisempia laaksoissa.
Sata muuta paikkaa jäi luettelematta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 52970
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍106913Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust16838Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,4771- 71673
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.2622Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it185584- 57573
- 70556
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24530