vaimoni asenneongelma

Ehdoton porttikielto äiteellesi käpsiä edes pyykkejä kaappiin laittamassa teidän puoliskossanne. Pyykit voi jättää joko kokonaan rauhaan tai jos vaimosi haluaa hänen psesevän jotain, niin puhtaana pinona yhteistilassa odottakoot vaimoasi.
En ihmettele vaimosi reaktioita. Sinä olet kotisokea tässä asiassa, sinulle tietysti on OK että äiti pesee kalsarit ja että hänellä on vapaa pääsy myös vaimosi ja sinun kotiin.

Nyt on aika sinun hieman komentaa omia vanhempiasi, asettua vaimon kanssa perheenä yhteen rintamaan. Vaimo on huomannut, että sinulta on napanuora jäänyt katkaisematta. Vaarana on, että hän lähtee, joko yhdessä kanssasi tai ilman sinua, poika kainalossa.

No ei helvetti sentään!!! *phyi*

Ei millään pahalla, mutta en minäkään asuisi samassa talossa appivanhempien kanssa, siltikkään että seinä olis välissä.
Ei sen puoleen, en yhtä VÄHÄN asuisin samassa talossa omienkaan vanhempien kanssa. en siskojen, en veljien enkä edes parhaan ystäväni kanssa.

Ehkä sinä ap et omaa yksityisyyttä kaipaa, mutta meitä on muita jotka haluavat kaipaavat sitä.

Kannattaa huomioida sekin, että koti on koti kaikille ja useimmille se on sen verran pyhä paikka, joihin ei kutsumattomat tule. Koti on intiimialuetta.

Ensinnäkin; sinulla, vaimollasi ja lapsellanne on oma koti. Oma reviiri. Vanhemmallasi taas on oma koti. Pysykööt siis jokainen omilla puolillaan ja antakoon oman rauhan ja olkoot puuttumatta toisten asioihin, tapaan toimia tehdä kotonaan mitä haluavat, ilman että tarvitsee pelätä kuka tulee kyyläämään nurkkiin.

Kotirauhaa rikotaan, kun joku tulee pyytämättä ja etenkin vielä poissaollessa. Mielestäni äitisi toimii hieman huolettomasti, kun lampii sisälle haamuilemaan. Mitä pitäisit, jos appiukkosi, lankosi tai muu vaimosi sukulaisen kävisi lainailemassa työkalujasi, pornolehtiäsi tai vaikka kalastussaappaitasi ja palauttelisi niitä omia aikojaan sinne minne huvittaa kun vain avain sattuisi olemaan? Onko se okei?

Kun naimisiin mennään (tai perustetaan jonkinlainen kumppanuussuhde) niin ei se ole automaatio, että naidaan sitä koko sukua samalla.

On itse elänyt joskus tilanteessa, että appivanhempani saattoivat lampsia sisään omia aikojaan. Itse saatoin olla suihkussa, nukkumassa, milloin missäkin touhussa (jos ovikelloa oli soitettu, en siis välttämättä kuullut sitä, teen monivuorotyötä). Enkä kaivannut tirkistelijöitä pesuilleni enkä herättelijöitä välttämättömiltä uniltani. En pitänyt tilanteesta, mutta ei pitänyt puolisonikaan.

Vastaavasti tunnen parin, jonka miehen äiti on parivuosikymmentä marssinut poikansa ja miniänsä kotiin milloin pihahommiin, ikkunanpesuun, kuuraamaan lattioita, milloin mitäkin. Keittänyt jopa perheen hammasharjat toisten poissaollessa. Tekemällä siis sellaisia töitä, joita ei häneltä ole pyydetty. Ja puuttunut joka asiaan, mitenkä hänen mielestään taloutta pitäisi hoitaa. Hän itse ei asu edes lähelläkään.

Kotiansa puolustavasta se on äärimmäisen loukkaavaa. Se on nöyryyttävää. Ja tilanteita on inhottava hoitaa, koska kyse on sukulaisuudesta ja välien edes muodollisista säilymisestä. Minun mielipiteeni vanhempasi (ainakin äitisi) ovat moukkia, elleivät itse älyä jättää aikuisia lapsia (?) selviytymään parhaalla mahdollisella katsomallaan tavalla.

Raha ei ole parisuhteessa ykkösjuttu. Puolison molemminpuolinen kunnioitus on.

Näyttää olevan miniöille tuo puolison äiti ja isä kuin härälle "punainen vaate". Toki ymmärrän anoppina, että toisen kotiin ei mennä. Miniä taitaa kokea auttamisen jonkinlaisena moitteena, edellyttäisi miehensä tekevän nuo asiat, joten ap. sinunkin kannataa pestä pyykit itse, eikä äitisi.

Yhteisien tilan käytölle vuorot, että siellä ei törmäillä samaan aikaan ja samoin niiden
puhdistuksen viikot.

Mieleni tekisi kysy vaimoltasi asiaa vähän toisinpäin, miten olisi jos hänen äitinsä olisi asumassa tuossa toisessa puoliskossa, mitä hän saisi tehdä.
Itse seuraan asiaa näin toisinpäin, ja tuo naisen äiti todella sanelee perheessä aika paljon, jopa minua ulkopuolista sylettää koko muija.

Mutta asiaa voi kyllä ajatella siltäkin puolelta, että anoppi todella haluaa auttaa ja näin teille jäisi hyvää kahdenkeskistä aikaa, eikä minä väsyisi työnpaljouteen. Uskon kuitenkin, että miniät haluavat kotinsa omaan hallintaan ja sitä kautta myös miehensä osallistumaan esim. pyykin pesemiseen. Ehkä hän ei halua vanhempiesi näkevän kaikkea, teillä olevia asioita, tai kodissa käyviä vieraita.

Varmasti paljon halvempaa asumista, mutta sulkekaa ne ovet puolin ja toisin ihan kokonaan ja vierailette vain kutsusta toistenne luona.
Poikakaan ei voi juosta mummolaan ilman lupaa, se satuttaa vaimoasi, jos hän ei saa hallita omaa perhettään kanssasi ilman kummankaan vanhempia.

Kyllä se on hyvä asua vanhempien kanssa ei siinä mitään pahaa ole! Päinvastoin suku on tärkeää elämässä. Joskus mietin että miksi avioliitossa pitäisi katkaista joku "napanuora", onko se oikein tervettä ajattelua lopultakaan..? Jotenkin tuntuu, että sitä kadutaan vielä myöhemmin elämässä, että tekee irtioton vanhempiin.

Mutta voisiko kumpaankin taloon laittaa omat pyykkäystilat, koska se ei ole oikein tavallista, että paritalossa olisi yhteiset tilat pyykille - yleensä molemmissa puoliskoissa on omat tilat. Minua kyllä rassaisi ainakin hieman se jos olisi suora kulku asunnoista toiseen.

Paritalosta kerrostaloon on varmasti muutos huonompaan, jos tykkää vähänkin omasta pihasta yms. Ja lasten hoito on kyllä TOSI iso plussa! Sitä kannattaa miettiä kyllä tarkkaan!

asenneongelma ei ole vaimollasi, van sinulla..

Asuin 20 vuotta ikäänkuin paritalossa mihen vanhempien kanssa. He ovat tolkullisia ja mukavia ihmisiä. Itsekään en ole pöllömpi. Mutta liian lähellä ei ole hyvä asua - ei appiväen kanssa eikä omien vanhempien kanssa. Siinä vaan on niin paljon haasteita ja kompastumisen mahdollisuuksia, että sitä riskiä ei kannata ottaa.

Sanoisin, että meistä kaikista se liian lähellä asuminen toi esiin niitä huonoimpia puolia. En ala nyt selvittää yksityiskohtia, mutta ymmärrän aloittajan vaimon kipuilua erittäin hyvin. Itse uuvuin tilanteeseen täysin. Omaa rauhaa ei todellakaan ollut ja vaikka appiväki ei yhtenään "puolellamme" ollutkaan, niin sitä oman kodin ja oman reviirin tunnelmaa ei ollut. Olin ikäänkuin varuillani ja varpaillani kaiken aikaa.

Appivanhempani eivät suinkaan olleet ilkeitä tai pahantahtoisia. Mutta he näkivät ja kuulivat elämästämme aivan liikaa ja mitä eivät tienneet sen kuvittelivat. Ja kun lapset kasvoivat heiltä alettiin nyhtää tietoa. Appiväki halusi meille vain hyvää, mutta kärkkäinä kommentoimaan ja tietämään miten kuuluu olla ja elää, kuviosta tuli aivan sietämätön.

Minä yritin olla ja kestää ja sietää ja välillä en jaksanut ja pillastuin loppujen lopuksi aika pikkuasioista - kuten että minun pyykkini oli kerätty sateen alta suojaan. Nyt ihmettelen itsekin kuinka niin reagoin, mutta se oli vaan isompien asoiden purkautumisen kohta.

Kauan sinniteltiin, mutta lopulta kuvion mahdottomuus valkeni miehellekin. Asuminen järjestettiin toisin ja saatiin elämisen ja olemisen rauha ja hyvät välit appiväkeen. Kyllä kannatti! Jos mies ei olisi ymmärtänyt, että niin ei voida jatkaa, niin saletisti meille olisi tullut ero. Minä olisin lähtenyt lasten kanssa.

Mietippä näitä. En voi kenellekään suositella asumista appivanhempien lähellä. Välimatkaa pitää olla ainakin sen verran, että valot ei näy.

ps . En väitä etteikö vierekkäin tai samassa pihassa asuminen voisi onnistua. Se on vaan kovin harvinaista. Yleensä tilanteessa kärsii useampi henkilö, mutta ainakin yksi joutuu joustamaan ja nielemään itsensä äärirajoille.

No mutta, oletkos ihan tosissasi vai provokaationa liikkeellä?
Olen vanha täti, miniöitä minullakin... mutta en missään nimessä menisi miniän pyykkeihin koskemaan luvatta, saati laittelemaan niitä kaappeihin.
Enkä sallisi asiaa toisinpäin.
Hyi että, jokaisella on salaiset pikkupyykkinsä, alusvaatteensa, niihin nyt mennä koskemaan suurin surminkaan. Eikä muutenkaan.
Rakentakaa asuntoonne oma sauna ja omat pyykkäystilat. Se olisi vähintä.
Ymmärrän miniääsi varsin hyvin.
Kullakin naisella on oma reviirinsä ja niitä pitää kunnioittaa. Ei vaimosi mikään hullu ole, jos haluaa anopista kauemmas.
Se on nyt asenneongelma anopilla eli äidilläsi. Ei vaimollasi.
Hieman etäisyyttä, niin hyvä tulee.

Miksi olet alkujaan rakentanut yhteiset saunatilat kun sen helposti olisi voinyt tehdä omat tilat ja se siitä. paritaloasuminen on hyvä ratkaisu mutta ei yhteisiä tiloja jossa asuu kaksi eri sukupolvea koska itse ainakin mene saunaan silloin kun hyvittää enkä tykkäisi jos siellä olisi joku muu. On aikoinaan ollut saunavuoro ja ei sopinut ollenkaan kun ei aina saunattanut ja vääränä päivänä ja nyt rivarissa oma sauna ja saa saunoa vaikka keskellä yötä. Onneksi miehenä on omaan äitiini riittävästi välimatkaa ja kun ikää jo yli 50v niin rittää 2-6 kertaa vuodessa moikkaamassa mutta yöksi en enää jää ja se siitä.

Mukavaahan se on ko anoppi pyörittelee kusen polttamia välihousuja joissa on pään kokonen reikä persuksissa, jo tietosuus siitä piristää koko päivän. Huolehtiiko anoppi myös vaimosi ehkäisystä ja tampooneista. Ryhdistäydy ja kasva aikuiseksi.

Pistäpä vaimosi miettimään kaikkia niitä asioita elämässänne, jotka muuttuisivat tai olisivat toisin, jos asuisitte toisella tapaa. Listatkaa plussat ja miinukset vaikka paperille.
Miten asumiskulujen nousu vaikuttaa talouteen, varahoitopaikan puuttuminen tai lastenhoito yleensäkin. Sosiaaliset kontaktit, turvaverkosto, ja tietty välimatkat ja matkustamisesta koituvat kustannukset. Onko varaa uudessa paikassa samoihin mukavuuksiin kuin nyt, ja miten se vaikuttaa arkielämään. Onko rahaa ylipäätään enempi vai vähempi käytettävissä silloin. Muuttuuko tosiasiassa elämänne muuton myötä paremmaksi vai huonommaksi, siinäpä pohtimista.
Saman listan voitte tehdä vanhemmistanne, plusssat ja miinukset listaan ja sen jälkeen mietitte, mitä niille pitää tehdä.
Mielestäni vaimollasi on aihetta katsoa peiliin, ja jättää se pilkunviilaaminen vähemmälle. Saattaa ääni kellossa muuttua, kun muutatte kauemmas ja joutuukin ihan itse huolehtimaan sellaisista asioista joita ei ole tähän asti tarvinnut huolehtia.
Voithan sinä tietty vaihtaa vaimoa, jos häntä ei miellytä nykyinen meno. Vaimosi on kuitenkin tiennyt yhteen muutettuanne, mihin on tulossa. Olisi kertonut mielipiteensä ennen asuntoosi muuttoa, joten hänen omassa päässään on vikaa, jos ei ole sopeutunut oleviin oloihin. Vai onko vaimosi piloille hemmoteltu kakara, jolla ei ole kykyä ottaa muita huomioon kuin itsensä. Onko hänellä jokin yleisen mielipiteen luoma häpeäkompleksi vai mikä? Pistäpä rajat tuollaiselle valittajalle. Hänellä on oikeus muuttaa muualle, jos ei asuminen appivanhempien lähellä miellytä.
Henkilökohtaisesti kiljuisin riemusta, jos olisin saanut tuollaisen elämän itselleni, jossa turvaverkot ovat lähellä ja käytettävissä. Ja kotiäitinä aina päivittäin joku jonka luona vierailla tai saada lastenhoitoapua ja ylipäätään ihmiskontaktia. Minua ei oleis haitanneet pestyt vaatteet päinvastoin, olisin ollut iloinen, jos olisi ollut sellaista apua saatavilla. Vaimollasi on mielestäni aikuistumisen paikka tässä asiassa.

Huolehtiiko anoppi myös vaimosi ehkäisystä ja tampooneista. Kasva mieheksi sulla on vastuu su perheestäs, äidistäsi huolehtii sun isäs ainakin pitäis

Ymmärrän ihan täysin vaimoasi. Minusta se on todellakin huono idea rakentaa paritaloa jommankumman vanhempien kanssa yhdessä. Itse olen eronnut, ja jopa minua rupesi ahdistamaan ja suututtamaan niin kovasti, kun oma äitini saattoi istua luonani kun tulin töistä, oli tiskannut, vienyt roskiksen ulos ja odotti seuraa. Haluan tulla kotiin tyhjään kotiin, minua väsyttää pitkän työpäivän jälkeen, en halua silloin ruveta seurustelemaan kenenkään kanssa ja minusta äiti ei ole missään erikoisasemassa muhin nähden. Minulle ei tulisi mieleenkään mennä äidin tyhjään kotiin odottamaan.
Huomautin tästä lopulta äidilleni, kun asia ahdisti niin kovasti. Hän otti sen ihan hyvin. Ei enää tule käymään, vain silloin kun kutsutaan. Minusta äitien pitää pystyä päästämään irti omista lapsistaan, me emme omista lapsiamme. Itse en koskaan tule tekemään sitä virhettä, että takertuisin lapseeni.
Monet äidit kuvittelevat (varsinkin poikien/miesten) äidit, että aikuiset lapset eivät pärjää ilman heidän apuaan, he tuovat kaikkea turhaa tavaraa, ja siitä pitäisi olla kiitollinen. Kuvittelevat että vain heidän laittamaa ruokaa on se paras jne. Minusta nämä äidit ovat epäitsenäisiä äitejä jotka takertuvat lapsiinsa, he elävät lastensa kautta.

Asenneongelma on lähinnä itselläsi ja tosi paha.

Vaimosi tuntee että äitisi astuu hänen reviirille. Naiset on kuin naarasleijonia jos toinen nainen astuu niiden reviirille. Yritä saada äitisi ymmärtämään että ei tule teidän puolelle ilman lupaa eikä koske teidän pyykkeihin. Sillä jos tuo tilanne pahenee niin siinä kärsii niin vaimosi kuin äitisikin. Parhaimmillaan tuo on hinointa asumismuuotoa. Kunhan kumpikin ymmärtää oman reviirinsä.

Pöllö täytyy anopin olla, kun menee toisen vaatekaapille. Sivistymätön muori.

Vaimollasi on varmaan sellainen olo, että sinä asut siellä vanhempiesi kanssa ja on aina 3 häntä vastaan. Sinä et varmaan mitään ongelmaa näekään, kun saat häslätä oman mamman ja isän kanssa, mutta he eivät ole hänen vanhempansa. Jos vielä ukko hyppää joka aamu teillä lehden perässä, niin vähemmästäkin palaa käämit.

Tuntuu varmaan siltä että joutuu koko ajan elämään vanhempien valvovan silmän alla, eikä pääse hetkeksikään eroon. Ymmärrän vaimoasi täysin. En minäkään noin suostuisi elämään, vaikka olen mies ja minulla on ihan hyvät välit naiseni vanhempiin. En minä silti jaksaisi heitä nähdä joka päivä, puhumattakaan siitä että he hyppäisivät jatkuvasti minun kämpässäni, koluisivat kaappejamme jne.

Yleensä on vaikeaa elää lähiomaisen kanssa lähekkäin. Jollakin tavalla siinä katoaa itsenäisyys, molemmin puolin. Ei osata olla vain hyviä naapureita.
Mieheni sisarukset olivat samassa firmassa töissä, asuivat samassa rivitaloyhtiössä ja jakoivat perikunnan kesämökkipalstan keskenään. Rakensivat omat mökit, mutta yhteisen saunan.
Katsoin sitä alusta asti kauhistuksella. Ylimmät ystävät joivat kahvit joka päivä, jakoivat lapsien hoidot, puuhasivat mökkitalkoissa, KUNNES lapset kasvoivat, kasvatus eri perheissä oli aivan eri, rahankäytössä oli huomattavia eroja, myös ansioissa, mökkitalkoissa jälki ei kelvannut toiselle, vaan tuli sanomista kaikesta.
Jne.
Nyt eivät enää ole puheväleissä, asunnot myyty ja kesämökillä käydään eri aikoina.
Kumpikin puoli kertoo meille toisen epäoikeudenmukaisuuksista ja teoista. On oltava kieli keskellä suuta, ettei saisi molempia silmille.
Liian lähellä asuvilta omaisilta vaaditaan hienotunteisuutta ja varovaisuutta. Toisen asioihin ei ole syytä puuttua kuin hätätilassa. Miniä ei todellakaan pidä siitä, että anoppi pyytämättä asettelee pyykkejä tai täyttää kaappeja. Jos sen haluaa tehdä, on pyydettävä lupa.
Avuliaisuus on joskus tungettelevaa, varsinkin, jos työ ei ole niin laadukasta kuin toinen toivoisi. Ei voi auttaa sillä asenteella, että toisen pitää olla kiitollinen, vaikka joutuisi itse korjaamaan työn jäljet.

Olette jo talonne rakentaneet, niin että sen käyttö on nyt sitten suunnitelmien mukainen.
Mielestäni kuitenkin tulisi muistaa, että mikään ei ole ikuista.
Jonain päivänä toinen perhe muuttaa pois. Puolikas menee myyntiin. Vaikuttavatko nämä yhteiset tilat kaupan onnistumiseen?
Suunnittelitteko seuraavien tulijoiden mahdollisuudet asua omillaan. Kai pesutiloihin voi mennä häiritsemättä naapuria?
Vai onko talo ikään kuin kahden perheen talo, mutta sillä ei voi olla kahta eri omistajaa?
Jos pesutilojen oviin voi asentaa avaimella avattavat ovet, suosittelisin sitä ja sopimusta, että kulku naapurin puolelle käy aina ulkokautta.

Todella karseaa että kotiin vaan "hipsitään" laittamaan pyykkiä kaappiin. Sellaiset yllätysvierailut rajaavat tunnetta omasta asunnosta. Kylään vain soittamalla ja sopimalla etukäteen ja pesette itse ne pyykit.

Taitaa olla provoa koko homma.

Kyllä tän mammanpojan pitäis nyt katkaista napanuora. Ryhdistäytyä ja puolustaa omaa perhettään !!.

Tämä oli varmasti monelle tärkeä ketju, niin nuorille kuin heidän vanhemmilleenkin.

Moni ei tule ajatelleeksikaan, että on aiheuttanut mielipahaa ja jopa riitaa pelkällä oven avauksella. Moni ajattelee, että piipahtaa tuosta vaan omaisen kotona, on hän sitten paikalla tai ei, ja moni saattaa kuvitella, että on hyödyksi, kun menee kutsumatta auttamaan siivouksessa tai pihatöissä.
Jos on avain läheisen kotiin, on kuitenkin kohteliasta ensin soittaa ovikelloa, ennen kuin käyttää avainta.
Nykyisin ihmiset ovat kiireisiä, he eivät leivo varastoon kakkuja ja säilytä vierasvaraa, ja siksi kauhistuvat kutsumattomia vieraita. Ei ole tarjottavaa! Turhaan tulija sanoo, ettei hänelle tarvitse mitään tarjota, jos hän on kuitenkin tarjoutumassa avuksi pyykinpesuun. Kukaan ei halua olla kiitollisuudenvelassa. Edes kahvia pitää voida keittää.

Ja ne toisen perheen komerot! Niiden ovia ei mennä avaamaan, mitään pyykkejä ei sinne saa mennä asettelemaan, keittiön kaapit ovat emännän reviiriä, niihin ei mennä kysymättä. Varsinkin nuoret emännät ovat aina huolissaan komeroiden ja kaappien järjestyksestä ja sisällöstä. Vasta vuosien kuluessa jokainen vaate ja esine löytää oikean paikkansa, ja siihen asti on kaapeissa kaaos. Varsinkin, kun perheeseen tulee lapsia, joiden tarvikkeet vievät uskomattomasti tilaa.

Lähiomainenkin on kyläilevä vieras. Vieraan pitää myös osata olla vieraana, hän ei ole toimeentarttuja, jollei sitä erityisesti toivota.

Luulen, että moni ei tule näitä asioita edes ajatelleeksi.

Itsenlläni on sattunut samanlainen ongelma. Asun isäni omistamassa kerrostalossa ja jäi itse nalkkiin, kun yhtäkkiä astui ovesta sisään ja alkoi sanomaan kuinka olen alaikäinen ( 17v ) ja hänen asunto. Ja yrityi syyttää minua koko tilanteesta!

Ennen tätä Otin muuton yhteydessä avaimet häneltä pois, ihan varmuuden vuoksi, koska tiedän minkälainen kyttääjä ja kaapinkaivaja hän on ( oli teetättänyt uudet ja vannoi aikoinaan, ettei kävisi salaa ja samaten jäi kiinni ).

Oli kuinka alaikäinen tai huoltajan omistama asunto, niin ei noin saa toimia ja toi on jo törkeää kotirauhan rikkomista, kun käy salaa kaivelemassa kaikki minun intiimi'asiat' ja mainitakseni tuosta tilanteesta myöskin sen, että olin puolialastin; onneksi en harrastanut juuri sinäainana seksiä, olisi isäukolla ollut naamassa pitelemistä. Lopuksi asennutin turvalukon hänen luvatta ja siihen jäi rannalle ruikuttamaan.

Kyllä sun eukkos on tiennyt mihin järjestelyihin suostuu. Turha kitistä jälkikäteen. On tainnut katsella liikaa sisustusohjelmia ja unelmakoti-hömppää... unelmissaan näkee onnelan olevan muualla... Ei mitään muuttoa. Tarkemmat säännöt vaan äidilles, ettei koske mihinkään teidän kotityöhön eikä tule kutsumatta teidän puolelle. Eiköhän näin sopu saada?
Ei mies kotoaan mihinkään muuta. Eikä miehen poika.

Mitäs sitten jos vaimo ei vaan halua, viitsi, jaksa, ym. syillä tehdä yhtään mitään muutakun voivotella. Lapsen on varmaan mukava asua kaaoksessa.

Hei, ihan tosi!! Hanki oma elämä vaimolles ja lapselles! Ero!!!
Jää sinä siihen paritaloon vanhusten kanssa ja vaimos löytää kyllä fiksumman miehen jostain.
Ei hyvät pyssyr ukko !!!

Voi apua! Tässä tapauksessa sä todennäköisesti menetät vaimon sekä lapsen, jos et nyt heti lähde vaimosi tueksi. Sun äitisi ei saisi ikimaailmassa pyykätä vaimosi alushousuja tai tulla muina miehinä käymään teidän asunossa ilman varoitusta/pyyntöä. Teillä on oma perhe, sinä, vaimo ja poika, ei muita. Toki on kätevää kun mummon ja papat asuvat lähistöllä ja voivat PYYNNÖSTÄ auttaa teitä tarvittaessa. Vaimossa ei ole asenneongelmaa vaan sinussa.

Siis ootko sinä tosissaas?! Sä taidat olla ihan umpisokea! Kuvittele jos sun vaimon vanhemmat asuisivat naapurissa, ja silloin kun sä makaat ihan rennosti alkareissa yksin kotona rankan työpäivän jälkeen, sun vaimos äiti tulee järjestäämän jotain v*itun kaappeja? Toi sun viesti on varmasti oikeasti joku tosi surkea vitsi! Kotirauhan rikkominenhan on kyseessä. Vaimos on kuule ihan terve ja kiltti kun kestää eikä tee rikosilmoitusta.

Me suomalaiset olemme todella kylmiä ja tunteettomia ihmisiä.Ihailen erikulttuureissa juuri sukurakkautta ja huolenpitoa ,ennenkaikkea omista vanhemmistaan pideään hyvä huoli. Mikä ihana asia pikkumiehellenne, että hänellä on mummi ja pappa aina käsillä, se on suuririkkaus, jota ei ajatella, vaimosi ei ehkä edes tajua, miten helppoa hänen on poika viedä mummille, kun on menoja, eikä ole huolta, etteikö olisi hyvässä hoidossa, lapsi saa rakkautta isovanhemmiltaan, joka on tärkeäasia lapsen kehityksessä..Vaimosi on mustis vaan , jospa hän oppisi näkemään asian toisinpäin, miten paljon hyvää kaikessa on.
Omat lapseni asuvat kaukana, mutta vieraillessani, siivoilen ja pyykkään , josta miniäni eivät ole moksiskaan, koska molemmissä perheissä poikani myös ottavat osaa pyykinpesuun, kuka milloinkin mitä ehtii ? Olisko teilläkin parannusta, jos sinäkin vuorostasi laittasit koneenpäälle, koska likaat myös vaatteita, Nykyään molempien ollessa töissä, kotihommat kuuluvat molemmille..Kuka mitäkin ehtii tekemään. Antakaa isovanhempien ja lapsen nauttia toisistaan, elämä on niin lyhyt.

Tyhmä. Tyhmä. Tyhmä. Totta kai kaikki isovanhemmat pitävät palvelujaan jumalan lahjana, samoin kuin näköjään sinä, mutta aikuisten ihmisten pitää tulla toimeen omillaan.

Todella huvittaa lukea näitä vastauksia. Tiedättekö, millaisia järjestelyjä voi näidenkin asioiden suhteen vielä olla, millä tavalla appivanhemmat voivatkaan hallita ja tyrannisoida jälkeläisensä liittoa ja tämän puolison elämää? Niitä on sellaisia tarinoita, joihin verrattuna tämä yllä kerrottu on vielä erittäin pientä!

Mutta yleisellä tasolla. Minä uskallan olla sen verran kyyninen, että olen tämän naisen asenteista ja suhtautumisesta täysin samaa mieltä ap:n kanssa. Jos tämä vaimo vietäisiin vaikka ikiomaan kerrostaloasuntoon sadan kilometrin päähän appivanhemmista, hän olisi satavarmasti katkera ja tyytymätön johonkin muuhun seikkaan. Vanha totuushan on, että tuollaisessa tilanteessa on vain niin perin juurin helppoa kaataa kaikki turhautuminen ja kaikki mahdolliset syyt siihen ja tähän itselle hankalaa oloa eli omaan elämään pettymisen tunnetta aiheuttavaan appivanhempien niskaan. Sitä harrastavat ihmiset, jotka eivät uskalla kohdata vaikeuksien todellisia syitä ja totuutta, eli myöntää itselleen valinneensa elämässä väärin. Appivanhemmat toimivat silloin sijaiskärsijöinä. Ei haluta myöntää itselle, että ollaan tehty aivan vääriä valintoja ja ratkaisuja. Ollaan syvästi pettyneitä omaan elämään, ja se on silloin mukamas appivanhempien syytä. Niin omat kulissit säilyy. Olen pahoillani, mutta kuulostaa itse asiassa siltä, että tämä nainen on syvästi pettynyt omaan elämäänsä ja omiin valintoihinsa, puolisoon, avioliittoon, äitiyteen, kaikkeen. Se sitten poikii tällaista käytöstä. Suosittelen terapiaa ja koko tilanteen uudelleenarvioimista. Ja kaikkein mieluiten parisuhdeterapiaa.

En viitsinyt lukea, kuin alusta ja näytti siltä, että kovin on kahtia jakautunutta kastia. Itse kuulun siihen, että sinun ja poikasi on parasta jäädä kotiinne, vaimo lähtekööt. Ajattele ennenkaikkea itseäsi, vaimollasi on jo sen laatuinen asennevamma, ettei se tule muuttumaan. Onhan hänellä pitänyt olla jo jonkinmoinen tuntuma siitä, mihin hän kanssasi ryhtyy, vai kylmiltäänkö hänet on siihen otettu? Suhteen kannalta olisi tärkeää tulla toimeen puolin ja toisin. Toivottavasti teillä on avioehto, jos vaimosi ei ole osallistunut talon hankintaan.

Olispa ollut ihanaa aikoinaan että joku olisi tullut ja pyykännyt, mutta ei, eipä näkynyt eikä tullut vaikka samassa kylässä asuttiin kaikki, omat ja appivanhemmat. Tämä oli sitä 70-80lukua. Ihan sain käydä töissä ja hoitaa huushollin kenenkään tyrkyttämättä apua. olisin tarvinnut, vaikka pikkuista hoitamaan kun menin töihin. Mutta iso-vanhemmilla oli niin paljon omia juttuja etteivät ehtineet, enkä kyllä kysynytkään. Jotenkin oli juurtunut selkärankaan tieto että on pärjättävä yksin. ja välit jäikin sitten aika viileiksi heitä kohtaan. Omien lasten kohdalla olen yrittänyt auttaa, kysynyt ensin mitä voin tehdä, toinen miniä ei tykkää että teen mitään, mutta toiselle kyllä apu kelpaa ja välitkin ovat lämpimämmät häneen.
Olis kiva tietää aloittajalta, onko vaimon vanhemmat kaukana? Onko vain kateellinen kun oma äiti ei auta?

En ikinä haluaisi asua paritalossa edes omien vanhempieni saati sitten appivanhempien kanssa. Appivanhemmat tosin ovat alkoholisteja ja muutenkaan ei olla tekemisissä. Omat vanhempani asuvat kolmensadan kilometrin päässä ja välit on lämpimät ja hyvät. Useamman kerran viikossa ollaan tekemisissä sekä minä että mies heidän kanssaan puhelimitse. Vaihdetaan kuulumiset ja kylästellään kun tulee mahdollisuus.

Mutta koskaan en samaan taloon heidän kanssaan oman perheeni kanssa muuttaisi kuin korkeintaan tosi poikkeustapauksessa väliaikaisesti.

Onhan se toki hyvä, että lapsella on mummo lähellä jne, mutta tarviiko sen ihan seinän takana olla? Ja itse en todellakaan tykkäisi, jos joku tulisi minun omaan kotiini vaatekaappeja penkomaan!

Jos olisit minun mieheni ja napanuoran katkaisu äitiisi ei onnistuisi, niin ottaisin eron ja muuttaisin ilman sinua pois. Kyllä aikuisella ihmisellä pitää kunnon hajurako vanhempiinsa olla.

Vaimolla ei ole asenneongelmaa, asia on vaan niin, että puolison valintaa seuraan aina sukulaisia, joista ei välttämättä ikinä edes opi pitämään. Tuo avioliitto tulee päättymään enemmin tai myöhemmin, jos miniän ehdotonta kotirauhaa ja oman reviirin koskemattomuutta turvata. Avaimet pois anopilta ja omiin tiloihin pyykinpesumahdollisuus, muuten ei hyvä seuraa.

On erittäin todennäköistä, että jos muutatte muualle niin kyllä vaimosi löytää siellä uudessa paikassakin "ongelmia". Jos ei pärjää mukavan anopin kanssa, ei pärjää vaikka pääsisi kauemmaksi hänestä. Vaimosi voisi olla tyytyväinen avusta, juten sinäkin olet. Mielestäni vaikeat ihmiset ovat aina vaikeita riippumatta ihmisistä ympärillä. Kai hän tyhmyydessään ja kateudessaan on tyytymätön kun sinulla on hyvät vanhemmat.

Ilmeisesti asutte ilmaiseksi asunnossanne. Mitä sitten kun muuttaisitte muualle joutuisitte maksamaan 1000€ vuokraa ja poikanne menettäisi huolehtivan mummon. No silloin ne ongelmat alkaisivat. Tai onko vaimollasi halu mennä kapakkaan ja alkaa hummailemaan, mutta nykyisessä asunnossa ei kehtaa kun vanhempasi näkisivät kaiken.

Asuin 20 vuotta samassa talossa anopin kanssa. Aluksi meillä oli vain oma huone ja anoppi huolehti pääasiassa talon kunnossapidosta ja ruuanlaitosta, minä hoidin karjan ja lapset. Sitten appiukko kuoli ja anoppi muutti saman talon toiseen päähän ja otti talon suurimmat huoneet haltuunsa. Meille jäi vain kolme huonetta, joten teimme pari huonetta vintille lisää. Lapsiakin oli neljä. Lapset kasvoivat ja anoppi vanheni ja siirtyi vähitellen takaisin meidän ruokapöytämme ääreen. Jo taloon tullessani päätin, etten koskaan anopin kanssa tappele, enkä tapellut. Joskus kyllä veti pinnan kireälle, mutta pidin suuni soukalla.
Mielestäni toimeen tuleminen anopin kanssa on asennekysymys. Tosin en ymmärrä, miksi anoppi järjestelee teidän pyykkejänne, jos vaimosi ei halua. Voisit sanoa äidillesi, että ei koske mihinkään vaimosi hommiin, vaikka sen ihan vain auttaakseen olisi aina tehnytkin. Vaimosi taas kannattaisi ottaa huomioon, miten hyvää lastenhoito- ja kukkienkasteluapua on helposti saatavilla, kun sitä tarvitsette. Nykyajan ihmiset ovat oppineet valitettavan itsekkäiksi ja tuntevat määräämisvaltansa uhatuksi pikkuasioistakin. En minäkään saanut anoppini eläessä koskaan esimerkiksi istuttaa pihaan kasveja; kaikesta mitä olisin halunnut tehdä toisin, seurasi vain "kyllä minä tästä pian kuolen pois teidän tieltänne" -puheenvuoro. Niin että laitoin suuni kiinni ja annoin olla. Sinun pitäisi pitää puhuttelu molemmille naisillesi: toinen lakatkoon auttamasta teidän puolellanne, toinen lakatkoon kiukuttelemasta anopilleen. Thats´ it.

Eihän tuossa tarvita kuin sääntöjä joita noudatetaan.
Molemmilla on oma koti ja yhteiseen tilaan, saati toisen kotiin ei mennä koputtamatta. Kumpikin hoitaa oman taloutensa asiat, jos ei toisin sovita.
Jos esimerkiksi sovitaan, että nurmi ajetaan vuoroviikoin, niin se on ok.

En ole miniä tai anoppi, mutta olen toki tehnyt havaintoja, kun vanhempani ja isovanhempani asuivat samassa pihapiirissä. Piipahtaminen toisen talossa tapahtui päivittäin, mutta pääoven kautta ovikelloa soittaen tai koputtaen. Kun kyse oli piipahtamisesta, ei eteistä pidemmälle menty, eikä istumaan käyty. Vierailut esimerkiksi syntymäpäivillä tai muuten kutsuttuna olivat asia erikseen.

Lapsenakaan en koskaan mennyt mummun kaapeille, ellei mummu pyytänyt, että ojennapas tuolta kaapista...
Apua voi tarjota ja yhdessä voi tehdä asioita, mutta toisen reviirille ei tunkeuduta.

Nykyään kai monet noista piipahtamisista hoidettaisiin kännykällä, vaikka liikkuminen ja kasvokkain puhuminen olisi paljon parempi tapa. Mutta siis se kunnioitus, jos toinen tulee takki päällä ovessa vastaan, niin silloin käännytään takaisin kotiin ja hoidetaan asiat ja niiden puolikkaat toisella kertaa. Naapuriin ei edes yritetty mennä, jos siellä oli vieraita.

Jos kunnioitus toisen kotia kohtaan saavutetaan, niin lapsenlapset nauttivat.

Kenellä se asenneongelma oikeastaan on? Sinulle voi olla ok, että äiti pesee pyykit ja käy laitamassa ne kaappeihin. Varmaan tehnyt näin sinun yksin kotona asuessakin.
Ajattelepa asia toisin päin: vaimosi antaisi avaimet jollekin tutulleen, joka aina ajoittain kävisi teidän asunnolla vaikka suihkussa/päiväkahvilla. Ymmärrän äitiäsi, onhan se sinun lapsuudenkotisi, mutta äitisi ei ymmärrä että nyt te olette perhe ja
hän ei saisi tulla teidän kotiin kutsumatta. Pyykit voi jättää kuivana odottamaan oven ulkopuolelle tai pesutupaan. Joillekin toisen kaapille meno on kuin menisi toisen taskulle.

Mieheni ehdotti monta vuotta sitten, että rakennetaan paritalo ja toiseen päähän tulisi asumaan hänen äitinsä. En suostunut siihen. Paritaloa ei tullut vaan omakotitalo.

Täytyy todeta, etten ainakaan itse pitäisi siitä, jos anoppini pesisi joskus pyykkejäni ja veisi niitä vielä kaappeihini. Ymmärrän vaimoasi.

Mukava aina lueskella, kun miehenpuolen anopit ovat niitä noita-akkoja. Miniän oma äiti on symppis ja täydellinen , tottakait hän voi huusholliin tulla ja siivoilla millo vaan viitsii..Miehet eivät koskaan moiti anoppejaan, tulevat yleensä loistavasti toimeen, niin omanäitinsä, kuten anoppien ja appiukkojenkin kanssa..Olis naisilla hieman miettimistä, miksi näin? Onko se huonommuutta?..jos näin kyselkää anopeiltä apua tekemisiinne , saatte apua!

Onneksi anoppi/appiukko ja vanhempani eivät uskalla puuttua mihinkään asioihini koska tietäävät että vaikka olen erittäin pitkäpinnainen niin heidän asioihin puuttuminen saisi minut kiihtymään 0-100 alle sekunnissa. En voisi kuvitella että emännän tai minun vanhemmat asuisivat samassa talossa koska se ei vain käy missään nimessä. Voit heittää hyvästit kohta vaimollesi jos et muuta tai tee jotain muuta ratkaisua asumisen suhteen.

Ei ole nykyaikaa asua samalla tontilla vanhempien kanssa. Pitemmän päälle ei onnistu, todella. Varsinkin, jos esim. anoppi / appi on kovin määräilevä tms. Saattaa olla, että "isovanhemmat" kokevat tontin omakseen.