Tällä palstalla mikään juttu ei ole tosi

Uskotteko muka näitä juttuja täällä?
4367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Varovaan, ettet itsekin ala uskoa.

Äänestä

Tottakai uskon. Hulluus on totta.

Äänestä

Riippuu ihan "jutusta". ;D

Joissakin jotain ihan asiaakin ja joissakin ei, eikä monessakaan asiassa ole vain yhtä "totuutta"....

Äänestä

Jos omia kirjoittamiani niin uskon koska en tänne valheita ole kirjoittanut. Sellaisessa en näe mitään järkeä, eipä tässä kauhiasti muutenkaan, typerää ajanvietettä joskus. Mutta väliin hyviäkin juttuja.

Äänestä

Uskon kaikki muut jutut, paitsi DarkFearin väittämät siitä että hän mukamas olisi menettänyt poikuutensa parikymppisenä. Ja jos näin on, niin siitäkin on aikaa jo 17 vuotta. Herra jumala miten paljon!

Äänestä

Pullan ja sivupersooniensa jutut on ihan omaa luokkaansa. Miehen kaikki aika menee noiden tarinoiden kirjoittamiseen, ei sillä ehdi olemaan muuta elämää.

Toivottavasti kukaan ei ota liian tosissaan "palstatotuuksia". Kaikkea ei kannata edes lukea.

Onhan täällä välillä ihan mielenkiintoisiakin keskusteluja, niiden vuoksi täällä tulee joskus roikuttua.

Äänestä
  • kyllä täällä ihan selkeesti muutama herkempi nuori ätmi on ottanut aika kirjaimellisesti noi.. Saa nähdä missä vaihees jossainpäin rytisee..

    Äänestä

  • Hihii. minäkin roikun täällä ja tuo nimimerkkini ei kerro koko totuutta älykkyys-osamäärästäni. :D

    Äänestä

  • old_profile_91723 kirjoitti:

    Hihii. minäkin roikun täällä ja tuo nimimerkkini ei kerro koko totuutta älykkyys-osamäärästäni. :D

    ;)

    Voihan se nimimerkki kertoa jostain ihan muustakin ;)

    En minä ainakaan ole niin vakavissani tuon nimimerkkini kanssa. Nikki on ruma kuin mikä, mutta en minä ihan niin hirveä ole ;D

    Äänestä

  • old_profile_91723 kirjoitti:

    Hihii. minäkin roikun täällä ja tuo nimimerkkini ei kerro koko totuutta älykkyys-osamäärästäni. :D

    Olen huomannut :(

    Äänestä

  • Sadsadsadsad kirjoitti:

    Olen huomannut :(

    Aika lyhyt analyysi, voitkoko tarkentaa?

    Äänestä

  • old_profile_91723 kirjoitti:

    Aika lyhyt analyysi, voitkoko tarkentaa?

    Kommentoit toiste tekstei iha ku et olis niitä lukenukaa

    Äänestä

  • Sadsadsadsad kirjoitti:

    Kommentoit toiste tekstei iha ku et olis niitä lukenukaa

    Kyllä luen jokaisen teksti johon vastaan, mutta valitettavasti en osaa vastata hyvin ja oikein niin kuin haluaisin, koska välillä ei aina ymmärrä kaikkea mitä toinen yrittää kertoa, eli pyrin kyllä vastaamaan ymmärrykseni mukaan!
    Jotkin tekstit ovat niin pitkiä että on vaikea muodostaa kokonaisuutta, ja vastaan nopeasti miettimättä pitempää aikaa, että saisin analysoitua parhaan mahdollisen vastauksen ja jälkeen päin mietin , että olisi pitänyt vastata toisin.
    Tai jätän vastaamasta jos en ymmärrä asiaa.
    Armoa!

    Äänestä

  • old_profile_91723 kirjoitti:

    Aika lyhyt analyysi, voitkoko tarkentaa?

    Anna mennä ohi. Puskista huutelijalle ei kannata aikaansa tuhlata. Kirjoitit jossain keskustelussa mitätöinnistä... Mikähän tarkoitus tuon puskajussin kommentilla oli? Tuskinpa hänkään siitä hyvää mieltä sai, ehkä tuntee nyt itsensä vähän älykkäämmäksi ;D

    Kantsii jättää vastaamatta tuollaisille.

    Äänestä

  • atännä kirjoitti:

    Ok, ehkä hän halusi loistaa kommentillaan ;D
    Tai sitten piiloutui tekstillään etten tunnistaisi?
    Kyllä kirjoitin, koska mitätöinti on näytellyt suurta osaa elämässäni ja olen siitä tullut tietoiseksi vasta myöhemmällä iällä, koska sitä on tehty minulle lapsesta lähtien.
    Syy pahaan olooni on saanut selvyyden, olen näin vapautunut taakasta ja voin nauttia elämästäni erinlailla kuin koskaan aikaisemmin!
    Toiset ihmiset vaan keskustelevat mitätöiden , eivätkä tiedosta sitä itse!
    Ja jos siitä mainitsee, niin sanovat , että saanhan minä sanoa mielipiteeni!
    Miten erottaa nämä toisistaan on taitolaji, hahaaa.......
    Eipä minun tarvitse seurustella sellaisten ihmisten kanssa.

    Se vaatisi vähän itsetuntoa, että ymmärtää jättää nollaajat ja väärällä tavalla itsestä kiinnostuneet sivuun. Toinen sarja on sitten ne ihmiset, joita ei kosketa mikään ja jotka kokevat olevansa toisten yläpuolella. Löytyy muuten tältäkin palstalta... Jos niitä asioita jää liikaa pyörittelemään päässään, niin tulee vain huono fiilis. Onneksi ihan täysmulkeroita ei ole kovin paljoa, yleensä ihmiset on mukavia ;)

    Tiedän, minun itsetunto on vähän huono joissain asioissa, ei kaikessa kuitenkaan.
    Täysmulkeroita riittää joka paikkaan aina muutama tuomaan lisä viihdykettä, muuten voi käydä aika pitkäksi jos ei ole jännitäviä juttuja välillä, ihan hauskaa , saa nauraakin joskus. Kunhan ei ota liian tosissaan kaikkea.
    On täällä tosii mukavia ihmisiä ja viisaita keskustelijoita.
    Välillä tekee pahaa nuo huorittelijat.

    "Tiedän, minun itsetunto on vähän huono joissain asioissa, ei kaikessa kuitenkaan."

    Sama, mutta ei kerrota kenellekään ;)

    Äänestä

  • atännä kirjoitti:

    "Tiedän, minun itsetunto on vähän huono joissain asioissa, ei kaikessa kuitenkaan."

    Sama, mutta ei kerrota kenellekään ;)

    Joo, ollaan ihan hissunkissun, shii...........

    Äänestä

  • "Onhan täällä välillä ihan mielenkiintoisiakin keskusteluja, niiden vuoksi täällä tulee joskus roikuttua"

    Jeps, olen tässä nyt pohtinut, että en tiedä kumpi olisi parempi asia, eli se että nämä mielenkiintoiset keskustelut, sekä keskustelijat katoaisivat palstalta, jonka takia sitten ei tulisi "roikuttua" täällä vai se että niitä olisi enemmän, jolloin olisi vaara jo ihan täysin joutua suureen "riippuvuus" suhteeseen palstaan, jos se ei sitten jo sitä ole.....aina välillä siltä tuntuu. ;D

    Äänestä

  • MGTOW kirjoitti:

    "Onhan täällä välillä ihan mielenkiintoisiakin keskusteluja, niiden vuoksi täällä tulee joskus roikuttua"

    Jeps, olen tässä nyt pohtinut, että en tiedä kumpi olisi parempi asia, eli se että nämä mielenkiintoiset keskustelut, sekä keskustelijat katoaisivat palstalta, jonka takia sitten ei tulisi "roikuttua" täällä vai se että niitä olisi enemmän, jolloin olisi vaara jo ihan täysin joutua suureen "riippuvuus" suhteeseen palstaan, jos se ei sitten jo sitä ole.....aina välillä siltä tuntuu. ;D

    Juu, auts... Mulla on ollut tänään vp ja lepopäivä treenistäkin, ja olen roikkunut täällä koko päivän :D

    Olen kyllä välillä tehnyt kaikkea muutakin, mutta silti... aina palannut rikospaikalle. Ei tämä vänkääminen välttämättä hyvää tee ja hyvä päästä kohta irti näytöstä oikeaan elämään. Täällä on vaarana saada nega- ja kyynisyystartunta. Ketutuskäyräkin uhkaa välillä nousta... Vaikka välillä saa kyllä nauraakin :)

    Täytyy varmaan jossain kohtaa pitää palstalakko... Testata, ettei ole riippuvuutta ;)

    Äänestä

  • atännä kirjoitti:

    Anna mennä ohi. Puskista huutelijalle ei kannata aikaansa tuhlata. Kirjoitit jossain keskustelussa mitätöinnistä... Mikähän tarkoitus tuon puskajussin kommentilla oli? Tuskinpa hänkään siitä hyvää mieltä sai, ehkä tuntee nyt itsensä vähän älykkäämmäksi ;D

    Kantsii jättää vastaamatta tuollaisille.

    Sadsadsadsad oli vain samaa mieltä älykön itsensä kanssa. Miksi siis kritiikki?

    Äänestä

  • atännä kirjoitti:

    Juu, auts... Mulla on ollut tänään vp ja lepopäivä treenistäkin, ja olen roikkunut täällä koko päivän :D

    Olen kyllä välillä tehnyt kaikkea muutakin, mutta silti... aina palannut rikospaikalle. Ei tämä vänkääminen välttämättä hyvää tee ja hyvä päästä kohta irti näytöstä oikeaan elämään. Täällä on vaarana saada nega- ja kyynisyystartunta. Ketutuskäyräkin uhkaa välillä nousta... Vaikka välillä saa kyllä nauraakin :)

    Täytyy varmaan jossain kohtaa pitää palstalakko... Testata, ettei ole riippuvuutta ;)

    Ja taas olet samoissa ajatuksissa, siis itsekin juuri tuosta syytä tein taas ihan testin...jopa puolitoista vuorokautta meni tällä kertaa, kun taas tänne "kurkkasin". ;D

    Olen tehnyt muutaman kerran aikaisemminkin, mutta kun "hieman" oli keskustelua noista "pakonomaisuuksista", niin siitä se ajatus sitten lähti....=D

    Myös nuo muut ajatuksesi palstasta ovat jostain oudosta syystä pyörineet myös omassa mielessäni, noh sille on varmasti oma selityksensä, mutta kyllä noita tartuntoja huomaa aina välillä, sekä itselle on tullut ja välillä tullut niitä myös aiheutettua.....ikävä tunnustaa, mutta sen huomaa kun "jotkut" ovat jostain syystä samankaltaisia kuin itse, niin välillä tulee hieman jopa "huono mieli", kun on ollut itsellä huono fiilis ja on "onnistunut" sen tartuttamaan heihin.... :(

    Toisaalta hyvä kanava purkaa ja pohtia tuntojaan, mutta sitten taas välillä ajattelee, että pitäisiköhän pysytellä pois silloin, kun mieliala ei ole ihan sitä mitä "haluaisi", kun ei kuitenkaan ehdoin tahdoin haluaisi "tartuttaa" huonoa mieltä......mutta sitten taas toisaalta nämä kuuluvat vain elämään ja jos ei halua "näytellä", niin silloin myös niitä hetkiä on turha piilotella....

    Tosin välillä sitten taas saa sen positiivisen olon tartunnan, johtuen monestakin syystä, sekä naurua ja hymyä. =)

    Vänkääminen aiheutti itselle jossain vaiheessa eniten niitä huonoja juttuja, koska tiettyjen asioiden muistaminen ja käsittely oli varmasti vielä siinä vaiheessa, ettei muistanut olla lähtemättä niihin mukaan liiaksi, koska jos on liian erillainen jossain jutuissa, niin tämä aiheuttaa helposti "vänkä-ikiliikkujan", sekä myös sen ettei asioita pysty kauhean helposti selittämään toiselle, joka ei ole lähelläkään samalla "taajuudella", jotkut asiat tuntuvat olevan jopa mahdottomia selittää...

    Jos nyt pohtii palstan keskusteluita, niin täällä on varmasti helpompi keskustella syvällisemmin monella, koska tosielämässä se tuntuu olevan monelle vaikeaa, eli vaikka itse sitä haluaisi, niin ihmiset hölmistyvät aika pienestäkin yrityksestä viedä asioita syvällisemmäksi, jolloin kun sen huomaa niin helposti sitten itsekin lopettaa yrityksen, kun huomaa toisen "vaivaantumisen"/"hölmistyksen".......

    Eipä niitä syitä varmasti täällä käymiseen olisikaan kauheasti jos lähellä/lähipiirissä olisi mahdollisuus syvällisempiin keskusteluihin helposti, olkoot sitten samanhenkisten ihmisten kanssa tai sitten ei, vaikka tosin samanhenkisten kanssa se olisi sitten vain pelkkää "juhlaa", koska ei sitä syvällistä "vänkäämistä" kovin kauan jaksa. =D......tarkemmin kun nyt aloin pohtia, niin ehdottomasti samanhenkisten ihmisten kanssa sittenkin ja joskus sitten pientä "vääntöä" niiden toisten kanssa. ;D

    Nyt en taas tiedä edes mitähän tuli kirjoiteltua, mutta näillä mennään....ja nyt mennään happea haukkaamaan, kun kerran on sellainen fiilis.......pikaisesti sopivan pientä "rääkkäystä". =)

    Ps. jeps, tuota on käynyt itsellekin, eli on pitänyt "vain" kurkata, niin sitten taas huomaa, että olipahan taas "vain" kurkkaus.... =)

    "Eipä niitä syitä varmasti täällä käymiseen olisikaan kauheasti jos lähellä/lähipiirissä olisi mahdollisuus syvällisempiin keskusteluihin helposti, olkoot sitten samanhenkisten ihmisten kanssa tai sitten ei, ..."

    Tämähän se :) Ihmisillä on kiire, heillä on omat ongelmansa arjessa (joita tietysti kuuntelen sujuvasti...), ja välillä tuntuu että lipuu vain kauemmaksi heistä omine omituisine ajatuksineen... Tämä on minusta surullista.

    "kun huomaa toisen "vaivaantumisen"/"hölmistyksen"......"

    :D Aika monella lyö ihan yli, jos puhuu muusta kuin konkreettisista käytännön asioista.

    Joo, toi "vänkääminen" täysin erilaisen persoonan kanssa on pään hakkaamista seinään. Hedelmätöntä. Turhauttavaa. Typerää... aargh!! Jos puuttuu tietty ulottuvuus, niin se sitten puuttuu, ei se sillä vänkäämisellä muodostu vaikka kuinka yrittäisi :)

    Äänestä

Pääasiassa ajankulu-uhoamista anonyyminä, jos live-elämässä kukaan ei oikein noteeraa.
Tietty, kyllä ätmeillä ja muillakin mielipiteitä ja kysymyksiäkin riittää, ja joskus tosi hyviäkin vastauksia ja kommentteja on (siis ei provoja), mutta ne liukuvat nopeimmillaan varttitunnista pois etusivulta 'näkymättömiin'
Ja ketä asia koskee, eivät yleensä osaa tai vastenmielistä vastata niihin mitenkään, ja hetken päästä samaa asiaa kysytään sitten uudestaan siinä toivossa, että joku 'virkaveli' vastaisi tavanmukaisesti skeidalla taas, ja näin asiallinen kommentti on mukamas helppo ohittaa.

Juorut ja iltapulun viihdeotsikot näyttävät olevan ydinpalstalaisten herkkuruokaa :)

Äänestä

Ei sillä väliä onko jutut totta. Jos itse kirjoittaa vastauksen tai ottaa kantaa, niin itse on saanut sen mitä tahtoo, ilmaista itseään. Itse en kirjoita valheita.

Äänestä

Uskon ätmejä

Äänestä
  • Ätmeissä on totuus!
    ps. jos joskus tulen ätmiksi, odotan että silmät aukenevat.....

    Äänestä

Jos pystyy suodattamaan useimmat provot/trollit niin palstalla tulee aika hyvin esiin totuus naisten käytöksestä ja ajatusmaailmasta.
Naisten sanat ja teot on ristiriidassa keskenään.

Äänestä
  • Oikeastaan tällä palstalla tulee vielä paremmin esiin totuus miesten käytöksestä ja ajatusmaailmasta. Kommentoijathan ovat pääosin miespuolisia henkilöitä.
    Miesten sanat ja teot ovat ristiriidassa keskenään.

    Äänestä

Kyllä nämä yksinäisten miesten naisen löytämis ongelmat ovat ihan totta. VALITETTAVASTI !!.

Äänestä

Ainakin oma väittämäni pitää paikkansa
eli: Kokematon kokematon = turvaseksiä ilman kumia..Kumpa vain nämä naiset rohkenis laittaa mulle tosissaan sitä meiliä.

Äänestä
  • Olet niin jääräpäisen lapsellinen et uskot jos joku tyttö sanoo olevans kokematon niin sä sen uskot :-D

    Äänestä

  • Huumorismies kirjoitti:

    Olet niin jääräpäisen lapsellinen et uskot jos joku tyttö sanoo olevans kokematon niin sä sen uskot :-D

    No tästä on väännetty jo riittämiin. Asia vain on näin.
    On ainostaan ajan kysymys, kun se minun prinsessani laittaa mulle sen viestin ja päästään reenaileen. Sitten ne jotka jatustelivat jäivät ilman. Mikään hyvä ei ole tarjolla ikuisesti!

    Äänestä

  • old_profile_92231 kirjoitti:

    Siis oletko mies? Luulin sua naiseksi, hmmmm.......toisessa ketjussa.......
    Nyt on tukka sekaisin, hahaa.....

    Äänestä

  • old_profile_91723 kirjoitti:

    Siis oletko mies? Luulin sua naiseksi, hmmmm.......toisessa ketjussa.......
    Nyt on tukka sekaisin, hahaa.....

    Oikeastikko?
    Hah hah...Luulitko, että olen lesbo joka hakee kokematonta naista panokamuks:D

    Äänestä

  • old_profile_92231 kirjoitti:

    Oikeastikko?
    Hah hah...Luulitko, että olen lesbo joka hakee kokematonta naista panokamuks:D

    Hahaaheheee.... en luulut sillai....sain sen käsityksen , en muista missä ketjussa se oli kun juteltiin miten kauan olen ollut ilman parisuhdetta.
    En minä ole etsimässä panokaveria, oletko sinä puutteessa? ; D

    Äänestä

  • old_profile_91723 kirjoitti:

    Hahaaheheee.... en luulut sillai....sain sen käsityksen , en muista missä ketjussa se oli kun juteltiin miten kauan olen ollut ilman parisuhdetta.
    En minä ole etsimässä panokaveria, oletko sinä puutteessa? ; D

    Joo, niin sä eilen sanoit, että ainoastaan parisuhteessa..
    Kyllähän sitä tarvetta on ja asia on tuotu esiin tällä palstalla:)
    Jostain syystä vaan tuntuu, että nää neitseet ei oo puutteessa. Epäilen, että ovat, mutta pelot on liian suuret tarttuun mahdollisuuteen, jota perempaa tuskin monella on tarjota..Lopulta päädytään 100pillun miehen alle ja saadaan syylä huuleen, mut näin se menee.

    Hahahaaaa, kyllä nyt lohkasit pahan ! Ymmärrän vielä jos on kiimainenkissa, mut toi syylä juttu ei tuntunut hyvältä, kääk............ennen oli ennen ja nyt on nyt , näin se seksuaalinen vallankumous kehittyy....... sitä paitsi kyllä ne miehetkin osaavat saman asian kuin naisetkin ja siihenhän tarvitaan kaksi jos kolmaskin ,hmmmmm.,,,,

    Äänestä

Kyllä on tosi että oon kokematon yksinäinen mies ja naiset rakastuu vain jännämiehiin.

Äänestä

Jaa, minusta Suomi24:ssa trollaaminen on hauskaa ajanvietettä. En koskaan lähde siitä oletutksesta että kukaan uskoisi mitään mitä kirjoitan, pelkkää viihdettähän tämä on.

Äänestä
  • En nyt tiedä linkin takana olevan ajatuksen suurempaa merkitystä, mutta on siinäkin jotain ajatusta herättävää.....kommentti ja mielipide muiden joukossa....

    http://www.mpc.fi/kommentit/elat virtuaalitodellisuudessa/a1066766?utm_source=emaileri&utm_medium=Email

    Äänestä

Uskon kaiken täällä. Totuus ja todellinen elämä löytyy täältä, ulkomaailma on pelkkää valhetta ja illuusio. Virtuaalitodellisuus ei siis ole täällä, vaan tuolla ulkona.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Why30 kirjoitti:

Uskotteko muka näitä juttuja täällä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu