Moikka! Olen 17 -vuotias tyttö tai nainen, kuinka vain. Päätin maaliskuussa pudottaa muutaman kilon kesän takia mutta homma on karannut käsistä. Lähtömittani olivat jotakuinki luokka 165/62-64. Olin lihaksikas ja hyvä kuntoinen, halusin vainvähän rasvaa pois jaloista. Nyt mittani ovat 165/48 mikä on aivan liian vähän. Yläkroppani on täysi luuranko ja jalkani ovat ohentuneet hurjasti. Lisäksi palelen ja olen aina väsynyt. Nyt haluaisin esimerkiksi 5kilos takaisin, mutta en enää osaa enkä muista millaista onns normaali syöminen. Laihdutin siis tiputtamalla ruokavaliostani käytänössä kaiken riisin, leivän, perunan ja pastan pois. APUA
Apua terveelliseen lihomiseen
3
57
Vastaukset
- Avullinen
Hei! Kuulostaa hieman vakavalta alaikäiseltä. Vinkkini on, että lisäät vähän lihan syöntiä, ja vähennät liikkumista (vähän). Juo kevytmaitoa. En tiedä, onko tästä apua. Mutta olen ollut ravintoterapeutti, ja tiedän yhtä sun toista ruoasta.
- auttajakissa
Moi vinkkini on että syö vaikka vähän pastaa älä pudota mitään täysin
- kokeilenäin
Normaali syöminen on sitä, että syöt useamman kerran päivässä monipuolisesti, etkä stressaa ruuasta. Paljon kasviksia, laadukkaita proteiineja ja hyvää rasvaa vaikka pähkinöistä, avokadoista ja öljyistä. Tuota runkoa on sitten hyvä täydentää marjoilla ja hedelmillä, hiilarinlähteillä (kuten riisi tai bataatti) ja jos keho sietää, niin viljoilla ja maitotuotteilla.
Mä sanoisin sulle, että kasvata aterioidesi kokoa pikkuhiljaa, eli lisää vähän ruokaa joka aterialle. Kun olet saavuttanut tavoitepainosi, älä enää kasvata annoskokoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2334169Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122634Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit402380Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811436Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161426- 481169
- 781087
- 59963
- 45936
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58921