Muonio-kyltti

Huonosti on Muonion asiat.
Muonio-kylttiä ei vain tunnuta saavan kiinnitettyä. Puuttuu tietysti taas oikeanlainen työntekijä ja ruuvit ja meisselit.
Kyltti lojuu edelleen maassa. Ruotsia ja Tullia kyllä opastetaan mutta Muonio-kyltti paketissa nojaamassa kiinnitysputkiin.

Antaa kivan kuvan Muoniosta
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Siinähän olisi hyvä kesätyöpaikka koululaiselle ruuvailla liikennemerkit kiinni. Nyt ääni elylle.

Äänestä

Muonio liitetään Kittilään, turha kyltti.

Äänestä
  • EI KITTILÄ HUOLI VELKASTA MUONIOA.TIE

    Äänestä

Kaikki on vinksin ja vonksin. Rahasta se ei ole kiinni.

Äänestä

Kaalaman P V laittaa pojat asialle kun saapi autoon jostaki Dieseliä.

Äänestä
  • Hyvä, hyvä P V. Nyt kyllä jo myöhäistä koko kyltti poissa, ei nojaa enää putkiin! Kukahan haki sen pois lojumasta. Ollut siinä jo viikkoja.
    Varmaan kunta ensin laittaa kyltinkiinnittäjän paikan auki ja sitten kuitenki valitsee jonkun sopivan, joka ei edes hakenut paikkaa, eikä osaa käyttää ruuvimeisseliä.
    Seurataan kuinka kauan viipyy kyltin kiinnittäminen ja samalla suoralla olevien muiden kylttien korjaaminen ja laudoituksen oikaiseminen kylttien takaa. Uutta lautaa tai kosteudenkestävää levyä voisi kyllä käyttää korjaamiseen. Olisi siistimmän näköisiä

    Äänestä

Kyltti vietiin huilaamaan, reppana ei jaksa kuulla itkuvirsiä...

Äänestä

Joo, kyllä on monesti ja monessa asiassa tullut ikävä edesmennyttä Talon-/Yleismies- tä.

Äänestä
  • Sanoppa muuta!

    Äänestä

  • Kunniahänelle kirjoitti:

    Sanoppa muuta!

    Sellaisia ei enää valitettavasti valmisteta.
    Tyhjän puhujia ja osaamattomia kyllä löytyy ja lisäksi niille maksetaan palkkaa verorahoilla.

    Äänestä

Lieköhän nämä kylttien laitot kunnan hommia? Ennemmin uskoisin kuuluvan Liikennevirastolle.

Äänestä
  • Luulo ei ole tiedon väärti!
    Varmaan ne täytyyki tulla vähintäänkin Rovaniemeltä laittamaan paikoilleen. Paikalliset ei niitä kiinni saisikaan.
    Kyllä on aikoihin eletty!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Korjatkaaedespoismaasta kirjoitti:

Huonosti on Muonion asiat.
Muonio-kylttiä ei vain tunnuta saavan kiinnitettyä. Puuttuu tietysti taas oikeanlainen työntekijä ja ruuvit ja meisselit.
Kyltti lojuu edelleen maassa. Ruotsia ja Tullia kyllä opastetaan mutta Muonio-kyltti paketissa nojaamassa kiinnitysputkiin.

Antaa kivan kuvan Muoniosta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu