Vaikka toinen väittää muuta. Pitkä ja hyvä liitto takana, minkä aikana olen pohtinut ääneenkin ja toivonut vaimoni osoittavan halua minua kohtaan; kosketuksia, suutelua ja salaa olen toivonut suihinottoa. Olen himoinnut ja palvonut häntä vuosi vuodelta enemmän. Rakastunut palavammin. Mielestäni en ole painostanut, mutta näihin hyvin intiimeihin toimiin rouvani ei ole kyennyt. Selittänyt aina ettei ole sitä tyyppiä. Yhteisestä sopimuksesta ajauduimme kimppailuun ja parinvaihtoon. Se oli mahtavaa!
Alussa jo ilmoitin, että en halua sinun tekevän näitä asioita muille miehille mitä et pysty tekemään minulle. Hän kuitenkin toistuvasti ja halukkaasti niin teki useita kertoja minua loukaten syvästi. Selityksenä oli, että hän haluaa miellyttää muita ja se kuuluu tähän maailmaan. Lopulta eilen sain totuudenmukaisen vastauksen: "Sinä et osaa suudella, enkä pidä siitä miltä maistut muualtakaan.". Kukaan aikasemmissa suhteissani ei ole huomauttanut mistään eikä kukaan kimppaleikeissä ole osoittanut mitään merkkejä moisesta. Päinvastoin! Olen saanut kaikkea mitä olen toivonut ja enemmän.
Kohtuu musertavaa ja tunteet tappavaa tämä totuus on. Erota hän ei halua, ei kestä olla yksin ja erossa lapsista, seksiin ei kanssani pysty. Kuulemma olen hänen elämänsä keskipiste ja rakkaus. Ei tunnu siltä.
Miltä teistä kuulostaa?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Käytännössä vaihtoehtoina on kaksi:
Vaimosi alkaa tekemään samaa myös sinulle
Jätät, jotta saat muualta sen mitä haet ilman pettämistä tai loukkaantumista (jota siis parinvaihto aiheuttaa sinulle).
Elättää puolisosi etsii, jotta voi leikkiä kotirouvaa. Salaa kuitenkin himoitsee muita. En itse kestäisi tuollaisessa tilanteessa. Omalla kohdalla tilanne on parantunut keskustelemalla, mutta ei vielä siinä pisteessä kuin haluaisin. Olen itse käynyt myös psykiatrilla yms., mutta mikäli ei lähiaikoina tilanne muutu, niin voin joko erota tai pistää köyden kaulaan ahdistuksen vuoksi.
Seksitön parisuhde vaatii molempien tahtotilan. Se se onnistu, jos vain toinen päättää seksittömästä suhteesta.
Vaimosi ilmoitti, ettet hänen mielestään osaa suudella ja maistut pahalta. Voisitteko yhdessä opetella molempia tyydyttävää suutelua? Miksi maistut pahalta? Syömäsi mausteet? Hygienia? Tulehduksia? Jos kyse on vain ominaistuoksusta ja sen yhteensopimattomuudesta, niin asialle ei voi mitään tehdä.
Ehkä tärkein kysymys on se, että haluatko jatkaa seksittömässä suhteessa naisen kanssa, joka kuitenkin antaa suuseksiä muille miehille? Toisaalta, ei ihme et suutelu ällöttää ku tietää imeneensä toisen miehen temmiä...