ÄIDIT ja ISÄT Miltä tuntuu saada ensimmäinen lapsi

Ekan lapsen saaminen pelotti ja samalla oltiin onnesta soikeena. Se on huikee tunne, kun näkee lapsensa ekaa kertaa. Ensimmäiset kuukaudet meni vauvan kans opetellessa ja ihmetellen sitä pientä ihmislasta. Edelleen pelotti kaikki epämääräiset jutut kuten kuumeilut ja kovat yskimiset. Luuli että se on vakavaakin. Mut sitten kun kaikkeen alkoi tottumaan niin homma helpottui. Osallistui kaikkeen vauvanhoitoon mitä voin ja edelleenkin osallistun meidän kolmannen kohdalla. Jos hauskasti ja vähän karusti sanotaan niin kyllä se eka lapsi on se "koekappale". Vasta tokallla ja kolmannella kerralla ja siitä eteenpäin tajuaa miten yksinkertaista homma on itselle ja vauvalle.

Nii että päällimmäisenä tunteena on jatkuva huoli. Se on sun lapsen elossa pitävä vaisto ja myös taakka.

Tiesin että lapsen hoitaminen ja kaikki lapseen liittyvä on rankkaa. Minulla oli realistiset odotukset. Nyt lapsen saatuani yllätyin mikä vaikutus sillä on parisuhteeseen ja omaan henkiseen vointiin. Itsellä Kaikki mahdollinen henkinen taakka, mitä voi olla "takana" nousee esiin, kun tuli äidiksi. Oma isäni on alkoholisti ja lapsuuteni oli väkivaltainen, joten tässä vaiheessa olen alkanut läpi käymään lapsuuttani ja henkisiä arpia, joita minulla on ja joita en tajunnut aiemmin olevan. Tämä myös sen takia että haluan katkaista kierteen joka suvussamme on ollut mm. Alkoholiin ja henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan liittyen.

Lapsen saantiin ei siis liity pelkästään onnea ja iloa, vaan voi liittyä myös tällaisia hyvin raskaitakin asioita. Parisuhteen osalta on puolisolle ollut varmasti rankkaa tämä minun muutos, jonka olen kokenut. Minusta on tullut vakavampi läpikäydessäni näitä asioita ja varmasti vaikutan jopa masentuneelta välillä. Kaikkeen liittyy tietysti myös vauvavuoden jättämä väsymys, vaikka lapsi nukkuisikin hyvin. Myös tietty aikuistuminen on hullua, mutta asiaan kuuluvaa.

Yllärinä siis tuli tämä kaikki lapsen ulkopuolelle jäävä osuus.

Ei sitä onnea voi kuvailla... Olin haltioitunut, kun sain esikoiseni. Aivan alussa oli pientä jännitystä, mutta äitiys tuntui pian tosi luonnolliselta. Rakkautta vain pursusi. Lapsen hoito oli myös tuhat kertaa vaivattomampaa kuin mitä ihmiset olivat puhuneet. Äitiyslomalla oli lähinnä tylsää.=D Mitäs sitä tekisi, kun vain yksi pieni lapsi, joka nukkuu monta tuntia päivässä... Meillä ei valvottu öisinkään, eikä lapsi ole juuri koskaan sairastellut. Tänään lapsi meni jo ekaluokalle kouluun...

Minulla on jo toinenkin lapsi, ja yhtä suuri hämmästys on hänkin ollut. Mahtavaa! Mutta äidiksi tulo ei enää jännittänyt. Edes synnytys ei jännittänyt, koska ensimmäinen synnytys sujui hienosti. Kesti se n. 30 tuntia, mutta mitään ongelmia ei ollut, ja paranin hyvin. Samoin kävi toisen kohdalla. Nyt kuopuskin on jo 4v.

Sen voin sanoa, ettei rakkauden määrää lasta kohtaan voi ymmärtää ennen kuin itsellä on lapsi. Se on varma.