Mulla nämä kaksi asiaa kulkee hyvin voimakkaasti käsikkäin. Seksi ja seksuaalisuus ylipäänsä on asioita jotka tarvitsee toimiakseen hyvin myös tunteita. Seksihalut itseasiassa on asia joka vähenee tai kasvaa täysin suhteessa siihen miten vahva tunneyhteys on olemassa.
Tämä tarkottaa siis sitä että seksi tuntemattoman ihmisen kanssa ei kiinnosta oikeastaan ollenkaan. Opinkin jo aikoja sitten että yhdenillan jutut yms. irtosuhteet jotka keskittyy enemmän vaan fyysiseen tekemiseen ei ole mua varten.
En niin nopeasti kykene luomaan jonkunlaista tunnesidettä toiseen ihmiseen että seksi olisi mielekästä täysin uuden tuttavuuden kanssa. Toki, voihan se hetkellisesti tuntua fyysisellä tasolla hyvältä, mutta jälkikäteen jää helposti vaan tyhjä olo. Koska kokonaisuudesta puuttui se tärkeä osa, tunteet.
Tästä syystä on hyvinkin tavallista että saatan olla pitkiäkin aikoja kokonaan ilman seksiä. Jos ei ole elämässä ihmistä jonka kanssa jakaa tunnepuolen yhteyttä niin oma mielenkiinto seksiin vähenee vähitellen enemmän ja enemmän.
Mutta, heti kun elämään ilmestyy ihminen jonka kanssa synkkaa yhteen jollain henkisellä tasolla ja jonka kanssa tunneyhteys alkaa muodostumaan, niin sitten myös se oma seksuaalisuus herää uudestaan henkiin.
Kun pelkän fyysisen tyydytyksen rinnalle tuodaan ajatukset siitä että haluaa myös henkisellä tasolla tyydyttää toisen tarpeet, niin ajatus seksistä onkin aivan eri tasolla.
Toki siihen liittyy myös se että tunneyhteyden olemassa olon tiedostaminen luo tietynlaista turvallisuuden tunnetta. Kokemuksen siitä että toinen aidosti haluaa myös sinulle hyvää, tai vieläkin tarkemmin että hän haluaa nimenomaan sinua. Eikä niin että seksi ja tyydytys on asia jota halutaan ja toinen on vaan väylä jonka kautta/avulla sitä saa
Seksi ja tunteet
19
198
Vastaukset
- orjapoika_666
Minä olen mies ja mitä paremmin tunnen naisen sitä vähemmmän tunnen seksuaalista vetoa häntä kohtaan...
miehet ovar marsista naiset venusksesta- Taidan.olla.mies
Kiitos tästä kommentista, olen nainen mut allekirjotan sen täysin eli mitä paremmin tuntee toisen hikisukat ja hampaiden jyystäyksen ja ylipäätään kokonaisuuden, sitä vähemmän kiihottaa ja tekee mieli nussia.
- Panen-kuin-pahis
Mää kyllä panen ykköseen kakkoseen ja kolmoseen ilman tuntemista ja tunteita ja röhkin kuin sika koska olen sikamies mut oon sikamies koska nainen on vaan panemista varten (vertaa geeniperinnöllinen lisääntyminen) eikä mikään joku tunnepönttö johon pitäisi ripustautua. Vouhottivatko 100 vuotta sitten klitorikseista, orgasmeista, g pisteistä, suihinotoista yms yms? Häh.
Kaikki nyt on vaan nykyaikaista vouhotusta josta on tullut ikävä ja vastenmielinen turhake viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana.
Mies on siittäjä, nainen lastin vastaanottaja ja synnyttäjä tarvittaessa. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää!
- Nimeomaan
"tai vieläkin tarkemmin että hän haluaa nimenomaan sinua. "
Vähän naiivi ajatus realistisessa elämässä. Tottakai mies haluaa nimenomaan sinua jos hän panee kerran tai panee tuhat kertaa kanssasi avioliitossa. Ei se kuitenkaan poista milloinkaan sitä tosiasiaa että hän voisi panna nimenomaan 578 864 387 muutakin naista. - jkkkkkkkkkkkk
Paremmaltahan se tuntuu kun toisesta tykkää, jos ehtii tykästymään yhdessä illassa niin mikäs siinä mutta paremmalta se tuntuu kun on opittu yhdessä mistä toinen kiihottuu ja tyydyttyy. Nuorilla miehillä vaan on niin valtavat paineet . . . Nyt 60 miehenä ymmärtää paremmin nää asiat ja vielä jaksaa . . . vaikkakin harvemmin.
- ruma-ätmi
Anna pilluu
- panijapanija
ainoa tunne mitä tarvitaan seksiin on panetus
- Jassuka
Tuntuupa tutulta kirjoituksesi. Mulla ihan sama juttu. En ymmärrä miten toiset on niin seksuaalisia, että voi haluta ketä vaan pelkän katsomisen perusteella. Suuri mysteeri, johon en pääse sisään koskaan. Itse tarvitsen tunteita, jotta seksi ylipäänsä kiinnostaa.
Itsellä vaikuttaa mielialakin valtavasti. Jos on kaikin puolin huono päivä, ei seksi kiinnosta tippaakaan. Pelkällä käytöksellä tai huonosti sanansa asettelemalla kumppani voi saada aikaan sen, että seksiä ei tarvitse haaveillakaan sen jälkeen. Tässäkin kohtaa tunteet ajaa asiaa. Loukkaantuminen. - Jassuka
Seksi ilman tunteita on aina ollut, kuin hernekeitto ilman herneitä. Ei minkäänlaista tyydytystä. Ei sitten hituakaan. Ihan turhaa hikoiua ja kouhkaamista. Seksuaaliset tarpeet voi hoitaa omin käsin mielummin, kuin ihmisen kanssa jota kohtaan ei ole tunteita. Aamen.
- Huugubuuu
Mulla kyllä seksi herättää ne tunteet. Olenkin nainen.
- hobittihuugo
oletko lukenut jassukan kuvauksen?
- Jassuka
Huugubuuu kirjoitti:
Mulla kyllä seksi herättää ne tunteet. Olenkin nainen.
Vasta kun ihmiseen on ensin tunteita kasvanut, sen jälkeen seksi laukaisee tunteita. Näin mulla. Minäkin olen nainen.
- rebelfly83
Jassuka kirjoitti:
Vasta kun ihmiseen on ensin tunteita kasvanut, sen jälkeen seksi laukaisee tunteita. Näin mulla. Minäkin olen nainen.
Voisitko kuvitella vakipanon toimivan paremmin tässä suhteessa?
Harva kait yhenillan jutuissa mitään suurempia kiksejä saa, koska se jännitys ja kun ei tunne, häiritsee siinä taustalla ja estää oikeanlaisen rentoutumisen.
Tässäkin täytyy huomioida se, että kuinka pitkään sitä on puutteessa elelty. Tarpeeks pitkään kun menee, niin ei se yhenillan juttukaan enää siinä kohtaa pahaa tee. Kyse on aina myöskin henkisen puolen jutuista, ei pelkästään fyysinen tarve. Toisin sanoen tekisi henkisesti hyvää saada aika ajoin seksiä. - Jassuka
rebelfly83 kirjoitti:
Voisitko kuvitella vakipanon toimivan paremmin tässä suhteessa?
Harva kait yhenillan jutuissa mitään suurempia kiksejä saa, koska se jännitys ja kun ei tunne, häiritsee siinä taustalla ja estää oikeanlaisen rentoutumisen.
Tässäkin täytyy huomioida se, että kuinka pitkään sitä on puutteessa elelty. Tarpeeks pitkään kun menee, niin ei se yhenillan juttukaan enää siinä kohtaa pahaa tee. Kyse on aina myöskin henkisen puolen jutuista, ei pelkästään fyysinen tarve. Toisin sanoen tekisi henkisesti hyvää saada aika ajoin seksiä.En tiedä, mulla ei ole kokemusta ns. vakipano suhteista eikä yhdenillan jutuista eli omakohtainen kokemus puuttuu. Mutta minusta tuntuu mutulla luulen, että minulle tuollainen ei sopisi eli en edes ryhtyisi mihinkään ilman, että olen todella ihastunut mieheen ja hänen ajatuksiinsa.
Seurustelusuhteiden alussa, jossa vasta opetellaan toista tuntemaan, ei seksi ole koskaan antanut mulle mitään. Toiselle osapuolelle ehkä kyllä. Tai suhteissa joissa lupaavan alun jälkeen ne todelliset syvät tunteet on jääneet kasvamatta, ei seksikään ole enää kiinnostanut yhtään. Pakkopullaa, josta on halunnut päästä eroon ja niinpä sitä on sitten päättänyt lopettaa koko suhteen. Kun ei se tunnu oikealle, en ole halunnut jatkaa mitenkään päin sitä suhdetta enempää. Olen vähän kaikki tai ei mitään, eli täysillä tunteella ja koko olemuksella mukana tai sitten kokonaan loppu.
Mulle ei tee minkäänlaista tuskaa olla ilman seksiä, koska mun pää on rakennettu siten että seksi kuuluu suhteeseen jossa halutaan olla muutenkin yhdessä. Mä osaan erotella pelkän seksin tarpeen ja rakkauden, mutta en pysty elämään seksisuhteessa ilman rakkautta. Seksuaaliset halut sinkkuna on voinut hoitaa itse pois häiritsemästä. Siihen en ole toista ihmistä tarvinut. Kuten toiset sanoo, ei toiseen ihmiseen tarvitse itseään masturboida, sen pitää olla ja antaa enemmän ollakseen hyvää.
Kuten toiset miehet sanoo, nainen on lahna ja se vie seksihalut. Yhtäläillä itsellä haluja ei ole, jos en oikeasti ole mieheen kunnolla tykästynyt ja tutustunut. Miehen ulkokuori ei riitä, seksikkyys ja tunteet herää miehen ajatuksista joista pidän.
Mulle ei ole koskaan ollut ongelma olla vastakkaisen sukupuolen kanssa ystävä, koska kohtaan ihmiset ensisijaisesti aina ihmisinä en sukupuolina. Myöskään suurin osa miehistä ei herätä minussa minkäänlaista halua intiimiin olemiseen.
En usko, että sinkkuus minulle tulisi koskaan olemaan ongelma.
Ap:lla ja Jassukalla aikalailla omia mietteitä......mutta kuten taas kommenteista näkee, niin ihmiset ovat yksilöitä, eikä mitään klooni massaa, jotkut tosin hyvin samankaltaisia ja jotkut lähes "identtisiä", omin pikku vivahde eroin.
- rivienväliahistus
Toi oli kai periaatteessa ja teoriassa ihan järkevää asiaa, mutta silti jäi paska maku suuhun. Liian ahdas ja ahdistava muotti johon en edes haluaisi kaikessa järkevyydessään mahtua. Suorittamisen ja tarkan harkitsemisen makua. Mihin jäi seksin ilo? Jos sitä on niin ei tekstistä välittynyt.
- ätmioon
äähh...alkaa tämmöset tekstit taas ahdistaa. Naiset ovat kyllä hankalia. Haluan, että nainen tykkäsi seksistä kanssani, koska olen seksikäs. Eikä vaan random tunnepöllyjen ja hormoneitten takia, jotka tulee kuin tuosta vaan ja häipyy yhtä helposti kuin tulikin. Ja jos vielä kun sanoot, että vain joskus tulee kiihottava tarve tyydyttää toisen tarpeita. Minusta se pitää olla AINA niin! Himo on kiihottavaa naisessa..
En tiedä uskaltaako koskaan mihinkään suhteeseen ryhtyä.,. - Älykkö
Minä olen tunne ihminen ja en voisi harrastaa seksiä ihmisen kanssa ilman tunteita.
Tai minun täytyy olla rakastunut ihmiseen jonka kanssa voisin harrastaa seksiä. - rebelfly83
Onhan se noinkin, mut sit vaan välillä tulee päiviä kun toivois sen olevan - Fuck me, like you hate me- tyyppistä seksiä ilman tunteita.
Mutta tästä ketjusta käy hyvin ilmi se naisen seksuaalisuuden haavoittuvuus.
Kun näitä lukee on helppo ymmärtää, miks seksi loppuu parisuhteissa jossain kohtaa.
Ei naida seksin ilosta, vaan paremminkin halusta miellyttää toista. Käy ilmi, että ketjun naiset ei tee sitä rakkaudesta seksiin niinkään.
Oon kuullut myös sanonan seksi loppuu hääkakkuun. Naisella on turvallinen parisuhde ja mies lieassa= Ei tarvitse enää miellyttää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762217Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381786Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi131547Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371289Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631277Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191102Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621033- 61994
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja106708