Olen järkyttynyt siitä, että kristilliseen maahamme on muutamassa vuodessa luotu uusi Paha Viikko ja Paha lauantai, jolloin päivälehdet ja televisio julistavat monien luterilaisen piispan ja papin tukemana luonnonvastaista homoseksiä. Homoseksi on luonnonvastaista, koska Jumala loi ihmiset mieheksi ja naiseksi, jotka voivat yhtyä ja saada lapsia.
Tietysti kierrän nuo paikat, joissa tuota väärää opetusta meille tyrkytetään. En käsitä, kuinka ihmiset, jotka ottavat palkan Jumalan Sanan julistamisesta, kieltäytyvät kertomasta sitä, minkä Jumala on meille ilmoittanut: seksi kuuluu vain miehen ja naisen väliseen avioliittoon.
Jumala elää. Kautta historian jotkut ihmiset ovat kuvitelleet voivansa ohittaa hänet ja tuhota Jumalan tahdon maailmasta. Kannattaa kerrata Vanhasta testamentista ja historiasta, mitä näille kansoille on tapahtunut.
Luulevatko nämä ihmiset, että Jumala ei näe? Luulevatko he Jumalan muuttuneen ja luulevatko he, että Jumala olisikin nyt yhtäkkiä huomannut olleensakin väärässä? Luulevatko he, että Jumala tulee Viimeisellä tuomiolla pyytämään anteeksi Sodomalta ja Gomoralta, että tuhosi ne homoseksin takia? Luulevatko he, että Viimeinen tuomio on peruutettu tai että sen voisi jotenkin välttää ehkä sillä että he antaa heittää tuhkansa ympäri luontoa?
Älkää antako kenenkään "valheapostolin" eksyttää itseänne! Lukekaa hyvät ihmiset Raamattua ja uskokaa Jumalan Sanaa:
1. Kor.6:9. Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10. eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
Ilm. 22:11. Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.
12. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
13. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
14. Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
15. Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
Nämä asiat ovat todet, eivätkä muutu minkään kansanäänestyksen mukaan. Kieltäydy Priden/Ylpeyden kuolemansynnistä! Nöyrry tänään Jumalan edessä! Pakene joka hetki syntiä Jeesuksen apuun luottaen. Tänään se on vielä mahdollista! Tänään on vielä armon päivä!
Rukoilkaa, Kristuksen ystävät, Suomen puolesta!
Olen järkyttynyt
8
61
Vastaukset
Suomen ev.lut. kirkko on astunut Raamatun rajaaman kristillisen / hengellisen
alueen ulkopuolelle ja he julistavat häpeilemättä piispoja myöten tukeaan
elostelijoille ja irstailijoille.
Kosken kunnassa esimerkiksi kirkkoherra ja nuorisodiakoni elävät lesbosuhteessa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011121414939706_uu.shtml
"Seurakunnan kirkkoherra Terhi Latvala ja nuorisodiakoni Katri Tuori virallistivat suhteensa marraskuun alussa."
Jos olet kirkon jäsen , tuet verorahoillasi tuota antikristillistä toimintaa.- valitseelämäntie
Paha on ujuttautunut kaikkialle. Kirkossa on sekä hyviä että pahoja paimenia. Vaihdoin kirkkokuntaa liberaalin johdon takia.
Tänään voimme vielä julistaa täälläkin Jumalan Sanaa. Aina joku kuulee ja uskoo. Kohta kaikkea KOKO totuuden julistusta pidetään vihapuheena.
Kristus perusti kirkon/seurakunnan ja siinä aion pysyä. - nomitäsitten
So what? Ketä kiinnostaa kenen kanssa kukakin elää paitsi kaltaistasi vajakkia joka on tuonkin ties kuinka monennetta kertaa tänne jo postannut.
- sivu.huom
Tuo pappien pahuus tulee esiin nykyään uskoville ilkeilynä ja jopa vihamielisyytenä ja myös uskovat ohitetaan ja jätetään huomiotta, mikä on kiusaamisen tehokkain muoto.
- valitseelämäntie
Heikko paimen seuraa yleistä mielipidettä eikä Jeesusta. Ei sellaisesta tuuliviiristä ole paimeneksi. Paimenen pitäisi seistä lauman edessä suojelemassa laumaa susilta. Näitä kunnon paimeniakin sieltä täältä löytyy.
valitseelämäntie kirjoitti:
Heikko paimen seuraa yleistä mielipidettä eikä Jeesusta. Ei sellaisesta tuuliviiristä ole paimeneksi. Paimenen pitäisi seistä lauman edessä suojelemassa laumaa susilta. Näitä kunnon paimeniakin sieltä täältä löytyy.
Aloittaja oli joka tapauksessa väärin ymmärtäjä, kun luulee Jumalan tuhonneen Sodoman "homoseksin takia". Siitä ei Jumala sanonut mitään, vaan syyt olivat aivan muut asiat.
Ja Paavali ei hyväksy Jumalan valtakuntaan miehimyksiä, mutta naisimukset kyllä. Ja aloittaja: kyllä Jumala näkee sinutkin. Et voi piiloutua.
- Jaysus
Eipä Suomi kylläkään ole ollut kristillinen kuin viimeksi keski-ajalla. Ja vuoden 1923 jälkeen virallisesti Suomen kristillisyys lopetettiin uskonvapaudella, joten olette sikälimikäli ajasta jäljessä. Joten taas keuhkotaan tyhjästä, kun uskonnollisesti sitoutumattomat mediavälineet uutisoivat ja jotkut tuntemattomat toimivat tavalla, mikä on oman uskonne vastaista.
- TaivasteleeHän
" järkyttynyt siitä, että kristilliseen maahamme on muutamassa vuodessa luotu uusi Paha Viikko ja Paha lauantai, jolloin päivälehdet ja televisio julistavat monien luterilaisen piispan ja papin tukemana luonnonvastaista homoseksiä. "
- Hyvin on sinulla asiat ja murheet pieniä, jos koet järkyttävänä seksuaalisen tasavertaisuuden! Tai sitten olet niin pönttö, ettet ymmärrä maailmassa olevan lukematon määrä vääryyksiä ja puutteita, joiden korjaamiseen sinun olisi parempi kohdistaa energiasi. Jumalasi kyllä tykkäisi, että auttaisit ihmisiä sen sijaan, että mietit heidän makuuhuoneasioitaan.
- Pride-kulkue ja muut siihen liittyvät tapahtumat eivät ole mitenkään erityisesti seksiin liittyviä - paitsi sinun päässäsi, jossa ei muuta liikukaan kuin (muiden ihmisten!) seksi.
"huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10. eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat "
- Tässä on lueteltu kaikenlaista porukkaa, jota uhkaillaan - niin kuin sekä Raamattu että sen tulkitsijat jatkuvasti tekevät. Sinuun sopii ainakin kaksi näistä määritelmistä, nimittäin hekumoitsija ja pilkkaaja. Hekumoit toisten ihmisten makuuhuoneasioilla mielessäsi ja pilkkaat jumalasi luomistyön tuloksia, kun et suostu ymmärtämään, että hänen tekemiään ovat myös homoseksuaalit. Haluat kieltää heiltä rakkauden, mikä minusta on törkeyden huippu ja kaikkein eniten Raamatun tärkeintä käskyä vastaan. Luultavasti kuulut useaan muuhunkin yllä lueteltuun kategoriaan. Otapa myös huomioon, että mistään et Raamatustasi löydä kahden naisen keskinäisen rakkauden (myöskään fyysisen puolen) kieltoa.
" Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin! "
- Mitähän ihmettä tässä oikein tarkoitetaan? Laitoin juuri pesukoneen käyntiin, joten lienen ainakin jonkin verran autuas. Mahtaako tästä autuudesta riittää vähäsen myös puolisolleni, kun koneessa on hänenkin vaatteitaan - ja seuraavaksi lähtee yhteisen vuoteemme lakanapyykki.
- Mikähän se elämän puu on? Me ainakin annamme hyvin suuren arvon omalle vanhalle omenapuullemme, voimme hyvin pitää sitä elämän puuna. Kun ottaa kaapista puhtaat kledjut, pääsee kaupunkiin. No, yleensähän kaikki liikkuvat ihmisten ilmoilla puhtaissa vaatteissa, mutta en minä tiedä missään myöskään vaateratsioita olevan. Kyllä cityyn pääsee, vaikka päällä olisi sonnanajohaalari.
" Ulkopuolella ovat koirat "
Minkä vuoksi koirat eivät kelpaa kaupunkiin - joka ilmeisesti on jotakin tavoittelemisen arvoista? Tähän kyllä kaipaisin jotain perusteluja. Koirathan ovat yleensä ottaen hyvin ystävällisiä, eivät tee pahaa kenellekään, rakastavat ehdoitta... Hyvin moni meistä ei mitenkään havittele pääsyä paikkaan, jonne rakas lemmikki on pelkän koiruutensa takia porttikiellossa. Mitenköhän kissat ja gerbiilit? Entä lemmikkirotat tai -hämähäkit, akvaariokalat? Luonnon eläimet?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575775Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "772983Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella222238No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401985- 191848
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621833Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61569Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83118281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191181Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah751026