Sain näköni takaisin

brokendreams

Viimein myönsin itselleni, voin antaa sulle loputtomasti sulle aikaa. Siltikään sä et tule koskaan olemaan valmis tähän suhteeseen. Samall kun viimein sen itselleni myönsin, sydän musertui palasiksi. Oon ymmärtänyt ja antanut sulle paljon anteeksi. Vähintään olen yrittänyt ymmärtää oikkujasi. Ja vaikka kuinka olisi mielessä kiuhunut, en ole antanut sen näkyä. Olen halunnut ymmärtää, antaa aikaa, näyttää olen sun arvoinen. Oon pistänyt sua minulle tärkeiden asioiden edelle. Nyt olen tilanteessa, jossa joudun valitsemaan oletko sinä tärkein vai minun tapani elää? Olen antanut sinulle osan itsestäni, sinusta en ole saanut mitään irti. Valinta on helppo, nyt ajatusteni ollessa selkeämmät.
Olo on muserrettu, typerä. Olin niin sokea. Olin rakastunut. Rakastan edelleen, mutta sain näköni takaisin. Ollaan luonteeltamme ja arvoiltamme hyvin samanlaisia, mutta samalla kuitenkin niin erilaisia. Ei riitä että toinen on mukana 110 prosenttisesti ja toinen 50 prosenttisesti.
En kuitenkaan kadu tai ole surullinen mitä kanssasi koin. Olen hyvin kiitollinen, hyvistä ja huonoista hetkistä. Ne kasvattivat minua ihmisenä. Olen surullinen ja särkynyt menetyksestä, siitä mitä meistä olisi voinut tulla. Oltaisiin voitu olla niin paljon enemmän.
Toivon, että löydät vielä onnen. Minä löydän, tiedän sen.

5

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tiedonälkäinen

      Kenelleen? Kerro vinki

      • brokendreams

        Miehelle pirkanmaalla.


    • tähänontultu

      Kiitos, oli kuin omasta elämästäni, naisena mulle käynyt noin.

    • EiTuleVastaaN

      Kunpa saisin itselleni tuon saman..eli näköni takaisin. Kiitos tuosta kirjoituksestasi ap. Yritän olla rauhallinen, pääni sisällä on myrsky kaikista loukkauksista, joita sain osakseni syyttä. Sekin vielä.

    • Tindeka

      Näin kävi minullekin aikanaan ja otin ne vaaleenpunaiset lasit silmiltäni.Hokkuspokkus kuinka maailma avautui.Ei kannata jäädä roikuun suhteeseen,kun toinen ei ole myös mukana 100%tuhlaa vain omia voimavaroja.Tosin kaikista suhteista oppii jotain? Nyt jälkeen päin kun olen tavannut tämän kohteen,ei olekaan samoja tunteita enään.Nyt onnellinen ja uusi mahdollisuus edessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      179
      2339
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      41
      1822
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1646
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1346
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1332
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1126
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1076
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1034
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      766
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      46
      709
    Aihe