Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä yli 2-vuotta. Olemme nyt 23-vuotiaita.
Suhde alkoi kaukosuhteesta, jonka ensimetreiltä asti oli selvää, että tahdomme muuttaa samaan kaupunkiin. Tutustuimme toisiimme tapaamalla tiiviisti välimatkasta huolimatta. Olimme heti samalla aaltopituudella ja sielunkumppanuus iski kirkkaalta taivaalta. Vuoden kuluttua saimme viimein mahdollisuuden muuttaa yhteen monien mutkien ja asumisjärjestelyiden kautta. Suhteemme on aina ollut avoin ja kaikesta olemme pystyneet puhumaan. Olemme ottaneet rajusti yhteen, mutta aina riitojen jälkeen ymmärretty kumpikin toisiamme ja vaikeistakin olosuhteista ja tilanteista selvitty yhdessä. Kumpikin olemme kasvaneet tässä 2 vuodessa valtavasti ihmisinä ja kiitämme siitä toisiamme.
Nyt mieheni kuitenkin ilmoitti, että ei tiedä mitä haluaa. Maailmani on luonnollisesti romuna. Tätä on nyt kestänyt 3 kuukautta. Ensimmäisen kerran kun mies ilmoitti epätietoisuudestaan, selvisi myös, että hän oli selkäni takana viestitellyt vieraalle naiselle. Olin aavistanut asian ja röyhkeästi tilaisuuden tehdessä varkaan katsoin hänen puhelimensa (väärin, väärin, väärin). Pääsimme kuitenkin asian yli, sillä mies katui tapaansa kohottaa itsetuntoaan toisten huomiolla. Mies myös sanoi, että haluaa näyttää minulle, että haluaa saada meidät toimimaan. Hetki menikin paremmin ja hiljaa opin taas luottamaan, että ehkä tästä selvitään. Mies sanoi useaan otteeseen, että hän tuntee epävarmuutensa menneen ohitse. Olin onnellinen. Äskettäin tilanne taas kariutui ja mies nosti taas epätietoisuuden esille. Hänellä on perinteinen parikymppisen miehen kriisi: kuka olen, onko tämä se mitä haluan jne. Ymmärrän sen täysin. Tämä käy vain raskaaksi minulle. Olen ehdottanut itse eroa tai erikseen muuttamista. Näistä mies kauhistuu ja sanoo, että niitä asioita hän ei halua. Haluaa meidät kuulemma kuntoon yhdessä. Tiedostaa myös, että tämä pompottelu on myös minulle raskasta.
En tiedä mitä tällä kirjoituksella hain. Halusin ehkä vain saada kaiken ulos. Itse tiedän, että tämä suhde on se mitä haluan. Meillä on ystävyyttä, sielunkumppanuutta ja rakkautta. Molemmat olemme tätä mieltä ja tuntuisi kamalalta heittää näin hieno suhde pois.
Olo on kamala. Ehkä se aika on ainut lääke.
Suhde alkoi kaukosuhteesta, jonka ensimetreiltä asti oli selvää, että tahdomme muuttaa samaan kaupunkiin. Tutustuimme toisiimme tapaamalla tiiviisti välimatkasta huolimatta. Olimme heti samalla aaltopituudella ja sielunkumppanuus iski kirkkaalta taivaalta. Vuoden kuluttua saimme viimein mahdollisuuden muuttaa yhteen monien mutkien ja asumisjärjestelyiden kautta. Suhteemme on aina ollut avoin ja kaikesta olemme pystyneet puhumaan. Olemme ottaneet rajusti yhteen, mutta aina riitojen jälkeen ymmärretty kumpikin toisiamme ja vaikeistakin olosuhteista ja tilanteista selvitty yhdessä. Kumpikin olemme kasvaneet tässä 2 vuodessa valtavasti ihmisinä ja kiitämme siitä toisiamme.
Nyt mieheni kuitenkin ilmoitti, että ei tiedä mitä haluaa. Maailmani on luonnollisesti romuna. Tätä on nyt kestänyt 3 kuukautta. Ensimmäisen kerran kun mies ilmoitti epätietoisuudestaan, selvisi myös, että hän oli selkäni takana viestitellyt vieraalle naiselle. Olin aavistanut asian ja röyhkeästi tilaisuuden tehdessä varkaan katsoin hänen puhelimensa (väärin, väärin, väärin). Pääsimme kuitenkin asian yli, sillä mies katui tapaansa kohottaa itsetuntoaan toisten huomiolla. Mies myös sanoi, että haluaa näyttää minulle, että haluaa saada meidät toimimaan. Hetki menikin paremmin ja hiljaa opin taas luottamaan, että ehkä tästä selvitään. Mies sanoi useaan otteeseen, että hän tuntee epävarmuutensa menneen ohitse. Olin onnellinen. Äskettäin tilanne taas kariutui ja mies nosti taas epätietoisuuden esille. Hänellä on perinteinen parikymppisen miehen kriisi: kuka olen, onko tämä se mitä haluan jne. Ymmärrän sen täysin. Tämä käy vain raskaaksi minulle. Olen ehdottanut itse eroa tai erikseen muuttamista. Näistä mies kauhistuu ja sanoo, että niitä asioita hän ei halua. Haluaa meidät kuulemma kuntoon yhdessä. Tiedostaa myös, että tämä pompottelu on myös minulle raskasta.
En tiedä mitä tällä kirjoituksella hain. Halusin ehkä vain saada kaiken ulos. Itse tiedän, että tämä suhde on se mitä haluan. Meillä on ystävyyttä, sielunkumppanuutta ja rakkautta. Molemmat olemme tätä mieltä ja tuntuisi kamalalta heittää näin hieno suhde pois.
Olo on kamala. Ehkä se aika on ainut lääke.
Vastaukset 5
Vanhimmat
moi justiina
- mieheni kuitenkin ilmoitti, että ei tiedä mitä haluaa
- hän oli selkäni takana viestitellyt vieraalle naiselle
- Äskettäin tilanne taas kariutui
- Hänellä on perinteinen parikymppisen miehen kriisi: kuka olen, onko tämä se mitä haluan
Sinä olet päättänyt että olet se jonka hän haluaa joten mikä on ongelma ?
Jos olisin näin päättänyt tuskin itse ehdottaisin eroa tai erikseen muuttamista jne.
Joskus lueskelin esim tuolta http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_lahtokohtia/parisuhteen_vaiheet2/ ja oivalsin parisuhteen eri vaiheista... että on normaalia ja että jokaisessa suhteessa tulee vaihe n. parin vuoden kuluttua, jolloin alkuhuuma alkaa laantua ja alkaa kaivata omaa aikaa, jonkin sortin kriisikausi. Meilläkin on välillä ollut sellaisia kausia 6 vuoden suhteen aikana, on yhä edelleenkin hyviä ja sitten niitä huonojakin kausia. Mutta kun toisen kanssa on hyvä olla niin miksi lähtisi poiskaan... jokainen päättää itse mitä pitää elämässään tavoiteltavan arvoisena.
Lauseet jotka kiinnittivät huomioni:
-heti... sielunkumppanuus iski kirkkaalta taivaalta
-olemme ottaneet rajusti yhteen
-tilanne taas kariutui
-olo on kamala
-hieno suhde
- en tiedä mitä tällä kirjoituksella hain...
Niinpä, kumpikin elää murrosvaihetta, jolloin aivojen kypsyminen teiniaivoista aikuisuuteen lopullisesti tapahtuu. Voi vain toivoa, että tuo kypsyminen molemmilla tapahtuu samaan suuntaan ja samaan tahtiin.
Kypsymiseen kuuluvat ylämäet ja alamäet, joita suhteessanne käydään kiihtyvällä vauhdilla.
Nainen edellä, mies pikkaisen jäljessä.
Aika todella näyttää, kuinka miespuolinen kavaljeeri kestää naisensa saavuttaessa ensiksi aikuisuuden maalin.
Anteeksianto on se ensimmäinen asia, joka tällaisessa myrskyävässä suhteessa pitää kiinni. Halu sitoutua, halu ymmärtää, huumorintaju, kyky antaa tilaa toiselle, kykyä viihtyä yksinkin, kykyä olla yhdessä...
Niistä eväistä syntyy hyvä liitto, joka toivottavasti tuo tasaisemman elämän ilman rajuja riitoja.
Lapsen tekoa ei kannata edes harkita tässä vaiheessa ja ilmeisesti ei ole viisaasti onneksi aikomustakaan.