Olen etsimässä uusia ystäviä pääkäupunki seudulta. Täytän 21 syksyllä ja seuraava vuosi tulee olemaan kolmas välivuoteni lukiosta valmistuttuani. Käyn töissä ja luen taas kerran helsingin lääkiksen pääsykokeisiin. Muutamassa vuodessa olen huomannut että on jäänyt vain kourallinen kavereita jäljelle lukio ajoista ja uusia olisi jo aika saada. Etsin siis ainoastaan ystäviä, en seurustele.
Pidän itse lukemisesta, keräilen kirjoja ja japanilaisia sarjakuvia, käyn salilla ja yritän kerran viikossa käydä juoksemassa, tykkään kierrellä alennus myyntejä ja viettää aikaa koneella. En polta tai juo alkoholia, joten minusta ei ole baarikierrokselle lähtijäksi.
Oikeastaan minulla on aika monta kriteeriä jos haluaa ottaa yhteyttä. Mielellään olet 18-25 vuotias ja sinulla on työ tai opiskelet täyspäiväisesti jotain.
Sinulla on altava rahaa, koska sinun on pystyttävä kantamaan oma osasi. Jos pidetään nyyttarit ja yli viisi ihmistä tulee niin pitäisi olla päivän selvää että yksi juissi tai keksipaketti ei ole riittävä tuominen. Etsin ystäviä jotka pystyvät tekemään juttuja kanssani, käymään leffassa, keilaa, käydä ulkona syömässä jos sattuu sama vapaa päivä. Se että lähetään ulos ja ilmenee että sul on vaan viis euroo käytössä on ärsyttävää.
Osaat pukeutua asiallisesti eritilanteisiin ja olet valmis koittamaan erillaisia asioita. Olet myös henkisesti vakaa. minä en rupea pitämään sinua kädestä kun maksat jotain tai saat hermoromahduksen kun lempi bändisi lopettaa. MIellellään et olisi masentunut, koska puheet itsemurhasta ja elämän merkitsemättömyydestä, kun koitamme ensimmäistä kertaa seinäkiipeilyä, ei ole hyvä. Sinulla on oltava myös tulanne tajua. Nämä kriteerit saattavat vaikuttaa ilkeiltä ja epäreiluilta, mutta minä olen etsimässä ystäviä en ketään holhottavaa. Haluan ystävän joka ei henkisesti tai rahallisesti käytä minua hyväkseen.
Ei minulla oikeastaan muuta. Voi ottaa yhteyttä sähköpostiini camiegrimms@hotmail.com
Kerrot vähän itsestäsi ja mitä tykkäät tehdä vapaalla ajalla. Mitä arvostat ja minkälaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on.
Camilla
Ystävää etsimässä Pääkaupunki seudulta
Cam1lla
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762305Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391813Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141616Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661319Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391315Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191118Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641063- 621022
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110752Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45696