Musta tuntuu turhalta että alle 30-v sinkut miettivät vain sitä miten kamalaa on kun ei ole ketään ja miten alkaa olla jo kaikki toivo mennyt. Itse olen 25v nainen enkä ole koskaan ollut vakituisessa suhteessa, vaikka ei mulla ole mitään sitä vastaankaan jos näin tapahtuisi. Mun mielestä tässä vaiheessa ei vain ole mikään kiire. on mukavampi opetella elämään itsenäisesti ja saada se oma elämä,jonka sitten ehkä joskus liittää yhteen toisen valmiin elämän kanssa.Jos alkaa seurustelemaan liian nuorena se oma identiteetti jää kehittynättä kun voi kaikessa turvata toiseen ihmiseen.Itselläni on kavereita, jotka ovat seurustelleet teinistä lähtien ja joka eron jälkeen on vaan löydettävä se uusi kainaloon, koska muuten elämällä ei ole mitään tarkoitusta. Itse koen olevani paljon vakaammalla pohjalla vaikka kukaan ei olekaan koskaan sanonut rakastavansa minua. (en maininnut alle 30-v sinkkuja siksi että yli 30v sinkku ei voisi elää onnellista elämää vaan siksi että alle 30-v esim. perheen perustamiseen ja lasten hankkimiseen ei ole vielä mitään kiirettä)
oman elämän tärkeys
oma juttu
6709
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä toivosin et viiskymmpisen muksut olis jo suunnilleen aikuisia ja vois keskittyä omaan elämään... nii ja lastenlapsiin
Et muuten usko, miten nopeasti vuodet kuluvat. Ja kolmenkympin jälkeen jokainen lisävuosi vähentää reippaasti perheen perustamisen edellytyksiä.
Monen naisen hedelmällinen ikä päättyy jo 38-40 vuoden kohdalla.
Kyllä se vaan ahistaa, jos kolmenkympin rajapyykki häämöttää eikä ole miestä ja silti haluaisi joskus lapsia. Mitä myöhemmäksi pariutumisen jättää, sitä suurempi paniikki lopulta tulee - jos siis haluaa perheen. Tietty jos et haaveile lapsista, niin sittenhän ei ole mikään kiire. Minä ainakin haluaisin elellä miehen kanssa pari kolme vuotta aluksi ihan kaksistaan. Ja kyllähän se syvempi tutustuminenkin vie aikaa. Tuskin kukaan esim. muuttaa yhteen muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Lapsia ei myöskään saa välttämättä heti ensiyrittämällä - siihenkin voi mennä aikaa. Ja hupsheijaa, sitten onkin pian neljäkymmentä mittarissa. Minä en ainakaan halua odottaa sinne asti, hedelmällisyys on laskenut tuntuvasti ja terveysriskit alkavat olla melkoiset.
Olisipa vasta 25, silloin tuntui, ettei ollut kiire mihinkään. ei ahdistanut ainainen yksinolo, kun oli pariutumattomia kavereita ympärillä. Nyt hieman myöhemmin huomaa, että on kaveripiirin ainoa sinkku ja aina saa olla yksin, kun eihän nämä kaverit voi ukkojaan mihinkään jättää... Mutta minkäs teet, tämähän on vain elämää...
sama juttu mulla. olen 29 ja nyt kyllä tuntuu että enää ei jaksa yhtään olla yksin, siis ilman kumppania. kaikki kaverit on joko naimisissa tai muuten vain rakentelee taloa ja yhteistä tulevaisuutta miehensä kanssa jne.. Kertokaa nyt mitä tässä oikein pitäis tehdä? Ei se mies ettimälläkään löydy ja ei enää jaksais 'kattellaan tuleeks tästä mitään' -juttuja. Johan tässä tuntee itsensä kohta ihan kelpaamattomaksi.. =(
Kyllähän se alkaa tuntumaan toivottomalta kun takana on yli 11000 heräämistä sängystä yksinään. Alkanut vakavasti miettimään, että kykenisinkö enää "oppimaan" elämään toisen ihmisen kanssa.