Suutelin naista ensimmäistä kertaa 32 vuotiaana

ikoo

Olin viikonloppuna viettämässä iltaa kaveriporukan kanssa. Jossain vaiheessa iltaa yhden kaverin tyttöystävä alkoi kahden kesken kertomaan omista parisuhteeseen liittyvistä ongelmistaan. Kertoi muunmuassa että ei saa mitään huomiota mieheltään, ja että mies, joka on kaverini oli lyönyt naista edellisenä viikonloppuna. Kuuntelin naisen murheita mutta kerroin että en osaa sanoa mitä hänen kannattasi tehdä. Silittelin tämän naisen olkapäätä varovaisesti, jonka jälkeen hän otti minusta kiinni ja suuteli suulle vastasin suudelmaan ja suudeltiin jonkinaikaa. Tämän jälkeen nainen kertoi että häntä panettaa, ja olisi halunnut tulla luokseni yöksi. En kutsunut häntä luokseni, koska en halua pilata välejä kaveriini, jos tästä jutusta olisin jäänyt kiinni. Naisen mies joka on aika kova ottamaan alkoholia ja oli jo sammunut.

10

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AinaPannaan

      Olisit pannu! Silloin pannaan kun pillua on tarjolla. Siltä kaverilta et kuitenkaan saa persettä, joten turhaan sitä mielistelet. Pillu on tärkeämpi kuin kaverit, muista sä se!

      • Ex--avoliittolainen

        Muutappa tyttöystävän kanssa yhteen. Johan alkaa kavereiden seura kiinnostamaan pillua enemmän kun on pannut tarpeeksi monta kertaa.


    • loyalty.is.rare

      Toivottavasti oli hyvä kunnon kaveri kyseessä, siinä tapauksessa teit hyvin.

    • palstailija

      Hyvin tehty, kun laitoit kaveruuden etusijalle. Itsellä samanlaisia kokemuksia, eli vedän puoleeni näitä naisia, jotka haluavat valittaa parisuhdeongelmistaan ja paskoista mieskokemuksistaan. Totuutta näistä naisten miehistä ei voi tietää, ehkä naiset näillä jutuilla antavat vain itselleen syyn pettää. Eronneiden kanssa ei ole tietysti ongelmaa :).

      Jokainen naiskokemus on kokemattomalle miehelle tärkeä. Ensi kerralla voit jo onnistua!

    • ryppis

      Eli sulla oli synttärit äskettäin?

    • superatmia

      Itse suutelin naista ensimmäisen kerran 33 vuotiaana. Olihan se outo juttu että mitäs nyt kun ei vain suudeltu kevyesti huulille kuten olin kuvitellut vaan nainen työnsikin kielensä suuhuni. Onhan tämä jotenkin säälittävää kun olen ollut naisen kanssa sängyssä vain 5 kertaa koko elämäni aikana.

    • dgdgfdfs

      Minäkin suutelin naista ensimmäisen kerran yli 30-vuotiaana. Nainen teki aloitteen, ja kysyi voimmeko suudella. Emme olleet sopivia toisillemme, mutta arvostan sitä että nainen näki ujouden läpi ja antoi tilaisuuden.

      Itsevarmuuteni kohosi niin paljon että luultavasti siksi aika lyhyen ajan sisällä sain osakseni toisenkin aloitteen.

    • HappyFace33

      Minäkään en pannut varattua tosi kaunista naista ensin. Jonkin ajan päästä panin koska nainen kertoi että ovat eroamassa. Pantiin 4 kertaa ja nainen ei kai eronnut sittenkään.

      • DarkFear-ei-kirj

        Ja mä kun sitä en myöskään ole koskaan suudellut enkä pannut naisia. Mä kun sitä olenkin neitsyt setä. Ja mä kun sitä olenkin homo, niin mua kun sitä ei edes naiset kiinnosta. Ja mulla kun sitä onkin tukka kuin Juicella, niin sitä kun ei naisiakaan kiinnosta mua poikuudestani päästää.


    • neitytsetä30plus

      Minä vielä odotan tilaisuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      179
      2339
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      41
      1822
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1646
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1346
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1332
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1126
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1076
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1034
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      766
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      46
      709
    Aihe