Kun mies ei halua näyttäytyä naisensa kanssa?

Elikkäs olen ollut n. 7 vuotta yhdessä mieheni kanssa, olemme asuneet yhdessä 5 vuotta. Kaikki on muuten loistavasti, mutta mieltä painaa se että mies ei näyttäydy seurassani oikein missään. Tutustuin häneen ovimiehenä (ex ammatti) ja kävin itse nuorempana todella paljon ulkona. Luonnollisesti kävimme myös yhdessä eri paikoissa ja eri kaupungeissa yöelämässä ja tehtiin muutenkin yhdessä jotain ihmisten ilmoilla. Ymmärrän että suhteen alku on aina sellaista "treffailua" ja se perusarki on sitten sitä arjen jakamista yhdessä. Käymme toki esim. sukulaisten juhlissa yhdessä.
Minua on kuitenkin alkanut harmittamaan se, että emme käy yhdessä enää missään ihmisten ilmoilla. Mies käy silloin tällöin kavereiden kanssa viettämässä iltaa baareissa tms, mutta minähän en ikinä mukaan voi tulla. Kerran lähdettiin extemporee tuttujemme kanssa oman paikkakunnan baariin (myös hänen ex työpaikka) ja mies käyttäytyi kuin ei olisi tuntenut minua. Jäin sitten yksin tiskille lipittämään juomaa ja jotain miehiäkin tuli viereen juttelemaan. Ei omaa miestä kiinnostanut, tanssi kavereidensa kanssa tanssilattialla. Jossain vaiheessa hermostuin ja päätin lähteä, kyllä hän sitten perässä seurasi, kumma kyllä. Mutta ei kyllä tullut sellaista oloa, että ollaan tässä nyt yhdessä. Tästäkin on nyt KAKSI VUOTTA. Mies sitten tokaisi mulle, että ei halua näyttäytyä mun kanssa missään täällä omalla paikkakunnalla. No, eipä olla käytykään, eikä kyllä ulkopaikkakunnillakaan.
Yhteiskuvistakin on nykyään todella tarkka, mitään ei saisi julkaista yhtään missään ja pusukuvan jos herranjestas jakais niin varmaan koituisi kuolemaksi. :) Kerran juhlissa pyysin, että joku ottaisi yhteiskuvan niin mies vastaa "on niitä jo ihan tarpeeksi". Todella tympeää kun itselle tuollaiset hetket olisivat tärkeitä. On sentään netissä julkisesti kanssani parisuhteessa, joten luuleeko että kukaan ei sitä näe? :D

Olen miettinyt, että alan itse käydä enemmän jossain, mutta itsellä ei taas ole paljoa ystäviä/kavereita. Miehen kavereiden naisiinkin vois tutustua, jos niitä joskus edes näkisi. Ja täytyy sanoa, että tää piilovaimokkeena oleminen saa itsetunnon kyllä laskemaan. Olen ihan mukiinmenevän näköinen ja ystävällinen ja ihastuttava persoona, joten ei kai pitäisi hävettävääkään olla. Vai onko tää jotain sellaista, että kun ollaan tarpeeksi kauan yhdessä, niin aletaan häpeämään sitä omaa muijaa?
En ymmärrä, kun kaikki on muuten hyvin. Itsestä olisi vaan kiva näyttää sitä onnea ulkopuolellekin. Tai ehkä olen vain niin kiltti, turvallinen, luotettava. Aina kotona odottamassa. Joskus haluisin laittaa ykköset päälle ja saada mieheltä jalat alta.
103125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mies selvästi häpee sua tai itseään jos on "alempi tasoisempi"kuin sinä.

Ota miestä kauluksista kiinni ja sano sille, että kertoo kuin mies, että mistä asia kiikastaa.

Mikki Hiireltä miehes lähinnä kuulostaa...

Äänestä

Olisko miehelläs toinen perhe jossain?
Outo järjestely teillä kieltämättä on.

Äänestä

No ei miehellä nyt ainakaan toista perhettä ole, eikä muitakaan merkkejä ole uskottomuudesta enkä sellaista epäiliskään. Olen yrittänyt mieheltä tiedustella ja oikeastaan aina saan toisen vain hermostumaan. Miehellä ei ole mitään epäilyttäviä menoja/muuta salattavaa. Jotenkin olen rivien välistä lukenut, ettei halua yksityiselämäänsä "esille". Tuntuu vain oudolta olla "salattua yksityiselämää". Tähän salattuun yksityiselämään kuuluu ilmeisesti myös omat perheenjäsenensä, kun ei heidänkään kanssaa suostu ihmisten ilmoilla syömään tms omalla paikkakunnalla. Mietin vain, että saako baariammateissa paljonkin uhkailuja? Senkö takia "salaillaan"? Harmi vain, että ei sitten voida kertoa tuollaisia asioita jos sellaisesta johtuu. :/ Onkohan samanlaista vaikkapa poliisin tms turvallisuusalalla? Joutuvatko hekin salailemaan yksityiselämäänsä?

Äänestä
  • Hei se on portsari, eikä mikään James Bond.

    Mutta jätät ehkä liikaa sen harteille, kysy omia ystäviä baariin kanssasi. Jos sellaisia ei ole, niin mene baariin ja hanki sellaisia.

    Äänestä

  • Portsari saa varmaan uhkailuja paljon enemmän kuin poliisi. Ja poket ovat jatkuvassa kontaktissa "live-elämään". Baarit ovat myös rikollisten suosittuja kantapaikkoja. Itse tunnen poliiseja todella paljon, ja tiedän, etteivät hekään käy puolison/kumppanin kanssa missään oman paikkakuntansa baareissa/menomestoissa. Poliisit, kuten monet muutkin virkamiehet salaavat ammattinsa niin hyvin kuin pystyvät. Se on täysin mahdotonta, jos käy kerrankin kotipaikkakuntansa baarissa, kun joku aina tuntee ja joku tietää.

    Äänestä

  • kikkanelonen kirjoitti:

    Hei se on portsari, eikä mikään James Bond.

    Mutta jätät ehkä liikaa sen harteille, kysy omia ystäviä baariin kanssasi. Jos sellaisia ei ole, niin mene baariin ja hanki sellaisia.

    Mennä baariin hankkimaan ystäviä? Naispuoliset eivät ystävysty baarissa vaan jotain muuta...

    Harrastusten parista löytää kavereita. Nyt alkaa monet harrastukset syksyn pimetessä. Valitse omasi.

    Käytkö työssä? Saman ammatin harjoittajilla on usein samansuuntainen huumori t. ajatuskuviot. Saatko sitä kautta kavereita?

    Äänestä

Minä ainakin aloin aikanaan välttelemään yhdessä toisen kanssa liikkumista, kun sai mitä kiivaimpia ja järjettömämpiä ja äänekkäitä syyttelykohtauksia lapsia ja minua kohtaan julkisilla paikoilla. Lapsetkin kärsivät. Arvaamattomuus.

Äänestä

Miehelläs on kiikarissa uusi nainen,haloooo!!!!! Sitouumiskammoinen paska-heivaa nyt äläkä huomenna,niin vielä ennätät saada jonkun muun,PAREMMAN, jalat vietyä alta ;) Ole itsevarma,itsenäinen ja seksikäs SINÄ miesten läsnäollessa-johanalkaa k-päätä ukkoas kyrpiä...

Äänestä

Miehellesi on jäänyt teinikäyttäytyminen osittain päälle. Jossain vaiheessa teiniyttä nimittäin tapahtuu niin, että nuori häpeää vanhempiaan, eikä suurin surminkaan kehtaa näyttäytyä julkisesti heidän kanssaan. Yleensä tällainen vaihe menee kyllä ohitse, kun ihminen aikuistuu.

Miehelläsi on jokin häpeään liittyvä ongelma, joka ei mitenkään riipu sinusta eikä perheestään, vaan on ihan hänen oma hoitamaton itsetuntonsa.
Kyse on itsenäistymisestä ja kypsyydestä. Mies on tuossa kohtaa raakile, ei vielä aikuinen, vaikka ikää olisi.
Et voi oikeastaan tehdä asian suhteen mitään muuta kuin odottaa hänen kasvamistaan miehuuteen.

Ainoa mitä voit tehdä, on tehdä jotain kivaa itsesi hyväksi. Rohkaistu ja hanki itsellesi ystäväverkosto. Muutoin menetät oman naisellisen itsekunnioituksesi. Olemalla avoin, rohkea ja ystävällinen kuuntelija muille, hankkii ihan kelvon oman seurapiirin. Näin ei miehen torjuva suhtautuminen tunnu niin perin pahalta.
Ystäviä ei tietenkään hetkessä loihdita, mutta pikku hiljaa avoimin mielin liikkeelle.
Uudet harrastukset nyt tulevan syksyn erilaisilla kansanopistojen kursseilla varmasti rohkaisevat tutustumaan ihmisiin. Kiinnostumalla ihmisten asioista ja osoittamalla lämmintä huomaavaisuutta ystäviä voi ilmaantua roppakaupalla. Miehelle olisi ihan terveellistä huomata, että sinulla on omaa elämää riippumatta hänestä.

Äänestä

Mies miettii omia asioita esim. työasiaa ja ei halua kuunnella arjen toiminnoista sanaakaan.
Kävelylenkilläkin mies saattaa uppoutua työasioihin jahaluaa tupista itsekseen. Työelämä on niin kovaa ettei siellä jouda ratkaisuja miettimään, vaan kaikki tärkeä tehdään kotona varsinkin ajatustyössä. Tätä olen itse joutunut kestämään ja saanut sitten tietää jaksottaisen puhumattomuuden syyn, kun työasiaansa on saatu ratkaisu ja mies on taas entinen rakkauttaan hokeva puoliso. Ei suomalainen mies syrjähyppyjä tee, jos kotona kaikki huolto pelaa ja vaimo osoittaa tukea miehensä työkiireiden aikana tehostetusti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuuleekokukaan1 kirjoitti:

Elikkäs olen ollut n. 7 vuotta yhdessä mieheni kanssa, olemme asuneet yhdessä 5 vuotta. Kaikki on muuten loistavasti, mutta mieltä painaa se että mies ei näyttäydy seurassani oikein missään. Tutustuin häneen ovimiehenä (ex ammatti) ja kävin itse nuorempana todella paljon ulkona. Luonnollisesti kävimme myös yhdessä eri paikoissa ja eri kaupungeissa yöelämässä ja tehtiin muutenkin yhdessä jotain ihmisten ilmoilla. Ymmärrän että suhteen alku on aina sellaista "treffailua" ja se perusarki on sitten sitä arjen jakamista yhdessä. Käymme toki esim. sukulaisten juhlissa yhdessä.
Minua on kuitenkin alkanut harmittamaan se, että emme käy yhdessä enää missään ihmisten ilmoilla. Mies käy silloin tällöin kavereiden kanssa viettämässä iltaa baareissa tms, mutta minähän en ikinä mukaan voi tulla. Kerran lähdettiin extemporee tuttujemme kanssa oman paikkakunnan baariin (myös hänen ex työpaikka) ja mies käyttäytyi kuin ei olisi tuntenut minua. Jäin sitten yksin tiskille lipittämään juomaa ja jotain miehiäkin tuli viereen juttelemaan. Ei omaa miestä kiinnostanut, tanssi kavereidensa kanssa tanssilattialla. Jossain vaiheessa hermostuin ja päätin lähteä, kyllä hän sitten perässä seurasi, kumma kyllä. Mutta ei kyllä tullut sellaista oloa, että ollaan tässä nyt yhdessä. Tästäkin on nyt KAKSI VUOTTA. Mies sitten tokaisi mulle, että ei halua näyttäytyä mun kanssa missään täällä omalla paikkakunnalla. No, eipä olla käytykään, eikä kyllä ulkopaikkakunnillakaan.
Yhteiskuvistakin on nykyään todella tarkka, mitään ei saisi julkaista yhtään missään ja pusukuvan jos herranjestas jakais niin varmaan koituisi kuolemaksi. :) Kerran juhlissa pyysin, että joku ottaisi yhteiskuvan niin mies vastaa "on niitä jo ihan tarpeeksi". Todella tympeää kun itselle tuollaiset hetket olisivat tärkeitä. On sentään netissä julkisesti kanssani parisuhteessa, joten luuleeko että kukaan ei sitä näe? :D

Olen miettinyt, että alan itse käydä enemmän jossain, mutta itsellä ei taas ole paljoa ystäviä/kavereita. Miehen kavereiden naisiinkin vois tutustua, jos niitä joskus edes näkisi. Ja täytyy sanoa, että tää piilovaimokkeena oleminen saa itsetunnon kyllä laskemaan. Olen ihan mukiinmenevän näköinen ja ystävällinen ja ihastuttava persoona, joten ei kai pitäisi hävettävääkään olla. Vai onko tää jotain sellaista, että kun ollaan tarpeeksi kauan yhdessä, niin aletaan häpeämään sitä omaa muijaa?
En ymmärrä, kun kaikki on muuten hyvin. Itsestä olisi vaan kiva näyttää sitä onnea ulkopuolellekin. Tai ehkä olen vain niin kiltti, turvallinen, luotettava. Aina kotona odottamassa. Joskus haluisin laittaa ykköset päälle ja saada mieheltä jalat alta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu