Avioliitto on pidettävä naisen ja miehen liittona ja voit vaikuttaa tähän kannattamalla kansalaisaloitetta aito avioliitto.
Homottajat ovat poistattaneet taas aloituksen jossa kerottiin, että aloitetta on kannattanut jo yli 41 600 ihmistä.
Aviolitto on naisen ja miehen liitto
93
<50
Vastaukset
- uusiksimenee
Jos insestisuhteet (mies ja nainen) hyväksytään Saksassa, niin miksi ei meillä myös samaa sukupuolta olevien sisarusten suhteet? Meidän uusi avioliittolaki tulee olemaan epätasa-arvoinen ja vanhentunut jo alkuunsa.
http://www.stara.fi/2015/07/10/saksa-laillistamassa-insestin/- uikki
Näin se vain etenee. Homot kirkuivat kuin rumat aasit, että tuollaisia ei tulla koskaan hyväksymään ja heidän fanilaumansa yhtyi kiljuen.
Jos homous on normaalia, niin millä logiikalla nämä miehiin sekaantujat olisi jotenkin poikkeus muista ihquista suuntauksista.
Taitaa se uskisten raamattu olla aika perillä mihin ihminen kykenee, ja nämä romatikot väittävät takkiauki, että 2000 vuotta raamatun kirjoittajat olivat taantumuksellisia, takaperosia alkuasukkaita, kun näyttäisi koko historian skaalalla olevan asia toisin päin. mm tuohon aikaan jopa ennen ajanlaskun aikaa Antikkiin suuret filosofit ja lähi-idän uskonnot olivat täynnä viisautta.
Ironistahan nykyaikaan on se, että ihmisestä on tullut "tyhmä", ei nykyihminen ole pystynyt samoihin ajatelmiin kuin antiikin ihmiset. Karl Marx ja kaikki vasemmistolainen suuntaus on yrittänyt näitä ja ollut näiden kopio "äpärälapsi", mutta kaikki ne ovat päätyneet tuhoon, kärsimykseen ja ala-arvoiseen moraaliin. Ja niin tulee tämäkin ihmiskokeilu päättymään aika karsealla tavalla. - joo-0
Insestia on Raamatussakin, eikä Jumala pistä pahaksi.
uikki kirjoitti:
Näin se vain etenee. Homot kirkuivat kuin rumat aasit, että tuollaisia ei tulla koskaan hyväksymään ja heidän fanilaumansa yhtyi kiljuen.
Jos homous on normaalia, niin millä logiikalla nämä miehiin sekaantujat olisi jotenkin poikkeus muista ihquista suuntauksista.
Taitaa se uskisten raamattu olla aika perillä mihin ihminen kykenee, ja nämä romatikot väittävät takkiauki, että 2000 vuotta raamatun kirjoittajat olivat taantumuksellisia, takaperosia alkuasukkaita, kun näyttäisi koko historian skaalalla olevan asia toisin päin. mm tuohon aikaan jopa ennen ajanlaskun aikaa Antikkiin suuret filosofit ja lähi-idän uskonnot olivat täynnä viisautta.
Ironistahan nykyaikaan on se, että ihmisestä on tullut "tyhmä", ei nykyihminen ole pystynyt samoihin ajatelmiin kuin antiikin ihmiset. Karl Marx ja kaikki vasemmistolainen suuntaus on yrittänyt näitä ja ollut näiden kopio "äpärälapsi", mutta kaikki ne ovat päätyneet tuhoon, kärsimykseen ja ala-arvoiseen moraaliin. Ja niin tulee tämäkin ihmiskokeilu päättymään aika karsealla tavalla.Ihminen on äärimmäisen "tyhmä" vain noudattaessa yli 2000 vuotta vanhaa Raamattu potaskaa.
Kristitty on vihonviimeinen sanomaan, että insesti on väärin. Monet kristityt varsinkin ovat menneet avioliittoon sukulaisensa kanssa. Toki serkkunsa kanssa voi lääketieteellisesti katsoen hankkia lapsen, joka on kaikesta huolimatta täysin terve. Geenit on sen verran sekottuneita, ettei sekasiittoisuutta ilmene, tietenkin edellyttää ettei sukuhaarassa ole tapahtunut moista kovin useasti.
Suomessa on tapahtunut moista sukurutsausta melko usein: "ei kannata mennä merta edemmäs kalaan" ajatuksen vuoksi eikä ole välttämättä hankittu puolisoa pitäjien ulkopuolelta, joka on saattanut olla lopulta jokin kaukainen sukulainen, mutta kuitenkin sukulainen.
Insestin tulisi hyväksyä Suomessakin tietyin ehdoin (ei omat vanhemmat jälkeläistensä kanssa jne.). Sitä on kuitenkin aina tapahtunut Suomessa ja tapahtuu yhä serkuksien välillä. Pidän insestinä jo serkkujen välistä parisuhdetta (sen tulisi olla rajana insestille), jossa hankitaan jälkeläisiä. Lääketieteellisesti katsoen serkkujen välinen lapsi on todennäköisesti täysin terve.- tyrel
Taas pienoinen ajatuskukkanen teiniateistilta. Onko vaikkua korvienvälissä?
Kristinusko on niin tuore uskonto, ettei siellä harrastettu insestiä. Kyllä Insestiä harrasti sinun ihailemasi Kreikan Hellenistinen kulttuuri jo muutamia satoja vuosia aikaisemmin, ennen kuin joku Jeesus oli edes syntynytkään. Egyptin, Juutalais, Arbien, Foinikkialaiseten ja Aasian kulttuurissa sitä tapahtui.
Kristitit eivät näytä kannattavan Insestiä, mutta toki sinulle suodaan se vapaus että saat sisäsiittoisen geeniperimän.
Ei tuollaisen 1980 luvulla syntyneen ituhipin kannata tulla takkiauki moralisoimaan. Keskity sinä vain dokaamiseen ja poikaystäväsi kanssa sekstailuun.
Vai oikein 2000 vuotta vanha raamattu potaska, jonka ovat kirjoittaneet taantukselliset paimentolaiset.
Ilmeisesti nämäkin on kirjoittanut reippaasti yli 2000 vuotta sitten "taantumukselliset ihmiset" Varmaan sopii sinun profiilisi nämä, kuin nenäpäähän. http://www.tunturisusi.com/amor/seksuaalisuus.htm
Oltiin mitä tahansa raamatusta mieltä, niin se kyllä selvä sanaisesti kertoo, kuinka mulqvisti ihminen on. Aika erikoinen on sen loppuosa, joka kertoo aivan yksyhteen saman kuin tämä tutkimus: http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/163536-nasan-tuore-tutkimus-ennustaa-tuhon-kyse-vain-vuosikymmenista
Nasan tutkimus kertoo aika hälyytävän asian, nimittäin ihmiskunnan tuho on "aikataulussa". - ei.päde.enää
joo-0 kirjoitti:
Insestia on Raamatussakin, eikä Jumala pistä pahaksi.
Kysyppä häneltä uudestaan!
- kirkostaeronnut66v
tyrel kirjoitti:
Taas pienoinen ajatuskukkanen teiniateistilta. Onko vaikkua korvienvälissä?
Kristinusko on niin tuore uskonto, ettei siellä harrastettu insestiä. Kyllä Insestiä harrasti sinun ihailemasi Kreikan Hellenistinen kulttuuri jo muutamia satoja vuosia aikaisemmin, ennen kuin joku Jeesus oli edes syntynytkään. Egyptin, Juutalais, Arbien, Foinikkialaiseten ja Aasian kulttuurissa sitä tapahtui.
Kristitit eivät näytä kannattavan Insestiä, mutta toki sinulle suodaan se vapaus että saat sisäsiittoisen geeniperimän.
Ei tuollaisen 1980 luvulla syntyneen ituhipin kannata tulla takkiauki moralisoimaan. Keskity sinä vain dokaamiseen ja poikaystäväsi kanssa sekstailuun.
Vai oikein 2000 vuotta vanha raamattu potaska, jonka ovat kirjoittaneet taantukselliset paimentolaiset.
Ilmeisesti nämäkin on kirjoittanut reippaasti yli 2000 vuotta sitten "taantumukselliset ihmiset" Varmaan sopii sinun profiilisi nämä, kuin nenäpäähän. http://www.tunturisusi.com/amor/seksuaalisuus.htm
Oltiin mitä tahansa raamatusta mieltä, niin se kyllä selvä sanaisesti kertoo, kuinka mulqvisti ihminen on. Aika erikoinen on sen loppuosa, joka kertoo aivan yksyhteen saman kuin tämä tutkimus: http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/163536-nasan-tuore-tutkimus-ennustaa-tuhon-kyse-vain-vuosikymmenista
Nasan tutkimus kertoo aika hälyytävän asian, nimittäin ihmiskunnan tuho on "aikataulussa".Voi kauhistus tätä järjen köyhyyttä!
Ei jaksaisi enää! Nyt pitäisi siirtyä jo tälle vuosisadalle!
Ymmärrän persujen ja kristityjen jälkijättöisyyden, mutta ei muilta, epätasa-arvon kannattaminen satukirjaan nojautuen ei ole enää tätä päivää.
- Jaysus
Toki avioliitto on miehen ja naisen liitto. Kohta myös miehen ja miehen tai naisen ja naisen liitto. Sehän ei kuitenkaan pakota sinua menemään uudelleen naimisiin samaa sukupuolta olevan kanssa.
ei.homoaviolle kirjoitti:
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.
>Ei kaksi miestä tai kaksi naista ole aviopari vaan holo-ja lesbopari.
Heti 1.3.2017 ovat aviopari jos niin haluavat, eikä kovakaan vinkunasi tuhansilla nimimerkeillä sitä tosiasiaa enää muuta.ei.homoaviolle kirjoitti:
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.
Viimeistään 1.3.2017 astuu voimaan laki, jolloin teiltä se on "pulinat pois" ja itku alkaa, jolle mä sitten nauran. Kaikesta muusta Timo Soinikin jaksaa jauhata: "kansa on puhunut, pulinat pois", mutta tätä lakiehdotusta hänestä tulee veivata edestakaisin? Tyytyisi hänkin vaan kuten kaikesta muustakin: "kansa on puhunut, pulinat pois".
Kansa on puhunut ja noin 166 000 (?) allekirjoittanut tasa-arvoisen avioliiton puolesta, joka koskee samaa sukupuolen välisiä avioliittoja ja enemmistö kansanedustajista on hyväksynyt lain.
Aito Avioliitto ry:n kansalaisaloitteen on allekirjoittanut vasta n. 1/4 siitä, mitä nimiä kerättiin tasa-arvoisen avioliiton puolesta.
Tasa-arvoisen avioliiton puolesta nimiä kerättiin asiallisesti, eikä mihinkään kirkolliseen tilaisuuteen tunkeuduttu hyvin epäasiallisesti, kuten Aito Avioliiton puolesta ollaan tunkeuduttu ja epäilemättä nimiä muutenkin on kerätty väärin tavoin, kenties uhkaamalla ihmisiä ja keräten nimiä esim. Facebookeista (vaikkapa sellaisten ihmisten nimiä, jotka eivät vastusta tasa-arvoista avioliittoa) keinoja kaihtamatta.
Luulenpa, että tämä kansalaisaloite kaatuu siihen, että nimiä on kerätty keinotellen!
- umbiheterox
Miksi ihmeessä kannattaisin syrjivää aloitetta?
Koska et halua vastustaa Jumalan ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen tahtoa, jonka puolisen tusinaa lahkouskista on näillä palstoilla meille jo satoja kertoja Pirun selväksi tehnyt.
- Tärkeä.ero
RepeRuutikallo kirjoitti:
Koska et halua vastustaa Jumalan ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen tahtoa, jonka puolisen tusinaa lahkouskista on näillä palstoilla meille jo satoja kertoja Pirun selväksi tehnyt.
Jumala määrää kuitenkin aina millä laajuudella paholaiset omat voivat toimia. Sinä olet paholaisen oma. Me, jotka kannatamme Jumalan tahtoa vain miehen ja naisen keskinäisestä avioliitosta, olemme Jumalan omia. Paholainen kylvää pahaa ja Jumala kylvää hyvää. Siinä se tärkeä ero.
- Jumalatietää
Tärkeä.ero kirjoitti:

Olin juuri yhteydessä Jumalaan. Hän sanoi selkeästi, että homojen vastustajilla ei ole mitään mahdollisuutta hänen valtakuntaansa.
- xfvxfvxvzxv
Jumalatietää kirjoitti:
Olin juuri yhteydessä Jumalaan. Hän sanoi selkeästi, että homojen vastustajilla ei ole mitään mahdollisuutta hänen valtakuntaansa.
sun jumalas nimi taitaa olla anu saukko?
Tärkeä.ero kirjoitti:
Jumala määrää kuitenkin aina millä laajuudella paholaiset omat voivat toimia. Sinä olet paholaisen oma. Me, jotka kannatamme Jumalan tahtoa vain miehen ja naisen keskinäisestä avioliitosta, olemme Jumalan omia. Paholainen kylvää pahaa ja Jumala kylvää hyvää. Siinä se tärkeä ero.
>Sinä olet paholaisen oma.
Ja sinä olet menettänyt järkesi, jos sitä on koskaan oilut.Tärkeä.ero kirjoitti:
Jumala määrää kuitenkin aina millä laajuudella paholaiset omat voivat toimia. Sinä olet paholaisen oma. Me, jotka kannatamme Jumalan tahtoa vain miehen ja naisen keskinäisestä avioliitosta, olemme Jumalan omia. Paholainen kylvää pahaa ja Jumala kylvää hyvää. Siinä se tärkeä ero.
"Jumala määrää kuitenkin aina millä laajuudella paholaiset omat voivat toimia. "
Jumala ei ainakaan määrää mun tekemisiäni eikä ole koskaan määrännyt!
Alkaa pikkaisen tuntumaan että te uskovat itte olette niitä saatanan kätyreitä, kunnette anna ihmisten elää kuten haluavat! Se tuntuu jo pikkaisen teidän elämässänne ristiriitaiselta, että väitätte löytäneen rakkauden tai rakkaus on tärkeää tms. paskaa!
Kristityiden elämä perustuu ikuiseen orjuuteen. Onkohan se niinkään, että taivaspaikka aukeaa teille saatanan kätyreinä, jotka kuvittelette elävänne oikein, mutta pääsettekin ikuiseen kidutukseen? Minusta se ois kiihkokristityille oikeampi paikka kuin se taivasparatiisi, jota teille uskotellaan!
Uskonto tuhoaa elämänne ja terveytenne, koska haluatte elää sen mukaan. Te vaan uskotte elävänne oikein? Te ette tiedä elävänne oikein!
- abaumaoka
Olen tietenkin käynyt ilmaisemassa kannatukseni aloitteelle. Lasten oikeutta sekä isäänsä että äitiinsä on suojeltava.
- ettänäintaasen
Mitä tekemistä avioliittolailla on asian kanssa?
ettänäintaasen kirjoitti:
Mitä tekemistä avioliittolailla on asian kanssa?
Ei tietenkään mitään, mutta asioitten sotkeminen keskenään näyttää joistakin olevan kivvaa.
- uikki
RepeRuutikallo kirjoitti:
Ei tietenkään mitään, mutta asioitten sotkeminen keskenään näyttää joistakin olevan kivvaa.
Ei varsinkaan Homoille. Siksi he ovat markkinoineet avioliittoa vain juridiseksi, on vain oikeuksia toisen omaisuuteen ja nimeen. Perhe ei juuri merkitse Homolle mitään joka myös on erittäin kiusallinen Homolle, koska tuo esiin sen todellisuuden mihin homo ei pysty.
Eräs painava argumentti Homoilla on ollut "häpeä" ja siksi avioliittolaista pitää poistaa biologiset tosiasiat, tilalle on tuotu 2 Henkilöä. Virastoissa missä joudutaan esittämään sivilisääty tai sukupuoli ja mistä selviää seksuaalinensuuntaus on Häpeä. Julkisessa keskusteluissa tämä onkin tullut hyvin esille ja vedottu siihen.
Se on ihan hyvä, että häpeävät ja jonkinlainen biologinen omatunto kolkuttaa, että ei tässä ihan normaaleja olla. uikki kirjoitti:
Ei varsinkaan Homoille. Siksi he ovat markkinoineet avioliittoa vain juridiseksi, on vain oikeuksia toisen omaisuuteen ja nimeen. Perhe ei juuri merkitse Homolle mitään joka myös on erittäin kiusallinen Homolle, koska tuo esiin sen todellisuuden mihin homo ei pysty.
Eräs painava argumentti Homoilla on ollut "häpeä" ja siksi avioliittolaista pitää poistaa biologiset tosiasiat, tilalle on tuotu 2 Henkilöä. Virastoissa missä joudutaan esittämään sivilisääty tai sukupuoli ja mistä selviää seksuaalinensuuntaus on Häpeä. Julkisessa keskusteluissa tämä onkin tullut hyvin esille ja vedottu siihen.
Se on ihan hyvä, että häpeävät ja jonkinlainen biologinen omatunto kolkuttaa, että ei tässä ihan normaaleja olla.Hengenheimolaisesi ovat aina ponnistelleet saadakseen homot tuntemaan edes häpeää, jos eivät kovempiin konsteihin ole enää porukkansa kutistuttua pystyneet. Pian sekin on ohi. Härligt.
uikki kirjoitti:
Ei varsinkaan Homoille. Siksi he ovat markkinoineet avioliittoa vain juridiseksi, on vain oikeuksia toisen omaisuuteen ja nimeen. Perhe ei juuri merkitse Homolle mitään joka myös on erittäin kiusallinen Homolle, koska tuo esiin sen todellisuuden mihin homo ei pysty.
Eräs painava argumentti Homoilla on ollut "häpeä" ja siksi avioliittolaista pitää poistaa biologiset tosiasiat, tilalle on tuotu 2 Henkilöä. Virastoissa missä joudutaan esittämään sivilisääty tai sukupuoli ja mistä selviää seksuaalinensuuntaus on Häpeä. Julkisessa keskusteluissa tämä onkin tullut hyvin esille ja vedottu siihen.
Se on ihan hyvä, että häpeävät ja jonkinlainen biologinen omatunto kolkuttaa, että ei tässä ihan normaaleja olla.Miksi kaikkien, jotka eivät ole "ihan normaaleita", pitäisi tuntea häpeää. Sinun kaltaiset ovat ehkä häpeän tunteen halunneet erilaisille saada.
Mutta eipä jutuissasi näytä olevan mitään järkeä. Taaskaan.uikki kirjoitti:
Ei varsinkaan Homoille. Siksi he ovat markkinoineet avioliittoa vain juridiseksi, on vain oikeuksia toisen omaisuuteen ja nimeen. Perhe ei juuri merkitse Homolle mitään joka myös on erittäin kiusallinen Homolle, koska tuo esiin sen todellisuuden mihin homo ei pysty.
Eräs painava argumentti Homoilla on ollut "häpeä" ja siksi avioliittolaista pitää poistaa biologiset tosiasiat, tilalle on tuotu 2 Henkilöä. Virastoissa missä joudutaan esittämään sivilisääty tai sukupuoli ja mistä selviää seksuaalinensuuntaus on Häpeä. Julkisessa keskusteluissa tämä onkin tullut hyvin esille ja vedottu siihen.
Se on ihan hyvä, että häpeävät ja jonkinlainen biologinen omatunto kolkuttaa, että ei tässä ihan normaaleja olla."Perhe ei juuri merkitse Homolle mitään joka myös on erittäin kiusallinen Homolle, koska tuo esiin sen todellisuuden mihin homo ei pysty."
Tota en heterona kykene ymmärtämään, että avioliitto vain on uskovien mielestä perhe. Esim. heteroiden avoliitto ei ole teistä perhe?
Teillä homovastaisilla ihmisillä ei ole minkäänlaisia perusteita yhtään mihinkään.
Avioliitto on kuitenkin ollut ennen kuin Raamattua on kirjoitettu. Olette kristityt vain omineet sen avioliiton Raamattuunne. Aviolitto on aina ollut juridinen toimenpide ja sellaisena se tulee olemaankin. Sitä avioliittoa te ette saa vain uskonnolliseksi! En mene koskaan ainakaan uskonnolliseen avioliittoon.- kui22
uikki kirjoitti:
Ei varsinkaan Homoille. Siksi he ovat markkinoineet avioliittoa vain juridiseksi, on vain oikeuksia toisen omaisuuteen ja nimeen. Perhe ei juuri merkitse Homolle mitään joka myös on erittäin kiusallinen Homolle, koska tuo esiin sen todellisuuden mihin homo ei pysty.
Eräs painava argumentti Homoilla on ollut "häpeä" ja siksi avioliittolaista pitää poistaa biologiset tosiasiat, tilalle on tuotu 2 Henkilöä. Virastoissa missä joudutaan esittämään sivilisääty tai sukupuoli ja mistä selviää seksuaalinensuuntaus on Häpeä. Julkisessa keskusteluissa tämä onkin tullut hyvin esille ja vedottu siihen.
Se on ihan hyvä, että häpeävät ja jonkinlainen biologinen omatunto kolkuttaa, että ei tässä ihan normaaleja olla." jonkinlainen biologinen omatunto kolkuttaa, että ei tässä ihan normaaleja olla."
Sivumennen: Nilkutan, en siis ole normaali. Pitäisikö minun hävetä?! - ajat.muuttuu
joitakin kymmeniä vuosia sitten oli termi "peniskateus". jos nainen käyttäytyi "hysteerisesti" eli käytännössä pullikoi miesten ylivaltaa vastaan, hän saatettiin sanoa kärsivän peniskateudesta.
kun nainen ei hyväksynyt "sukupuolensa rajoitteita", ongelma ei ollutkaan miesten ylivallassa ja tasa-arvon puutteessa, vaan siinä että kyseinen nainen halusikin epäterveesti olla mies! terve nainen ei tietenkään käyttäydy sukupuolelleen epäterveesti, vaan alistuu miesten ohjeisiin.
nykyään kukaan ei ole edes kuullut koko sanaa.
verratkaa keskusteluun homojen asemasta.
- lähetti
Kaksi miestä tai kaksi naista ei ikipäivänä ole aviopari. Ei ikinä Amen.
Jumla loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja sen sanoo kaiken Luoja ja ylläpitäjä.- Humla
Missä toi Jumla asuu. Vaikuttaa aika oudolta tyypiltä ? Mielenterveyskuntoutuja kenties ? Ainakin on ko. kaverilla asenne kohdallaan.
>Kaksi miestä tai kaksi naista ei ikipäivänä ole aviopari.
Heti tuossa lahden takana Ruotsissa ovat jos niin haluavat, etkä voi asialle mitään. Rukouksiisi ei vastata nytkään.
Meillä sitten 3/2017.
- dsfgdfgdsfg
Yhtä asiaa mitkään homolait eivät muuta: Alussa oli mies ja nainen.
Eli Jumalan luoma ensimmäinen pariskunta oli heteropari.- ettänäintaasen
Ja tällä on mitä tekemistä uuden avioliittolain kanssa?
- dafgdgdfgsdfg
ettänäintaasen kirjoitti:
Ja tällä on mitä tekemistä uuden avioliittolain kanssa?
Sitä että on turha luulla että kyseessä olisi Jumalan asettama liitto. Homoliitot ovat aina ihmisten välisiä lihallisia suhteita joihin ei koskaan voida saada Jumalan siunausta.
- Kristinuskonoppeja
Avioliitto on ensisijaisesti yhteiskunnallinen instituutio ja on oikeutettua, että ihmiset saavat käyttää yhteiskunnan instituutioita tasapuolisesti.
Kirkollinen vihkiminen ei ole ainoa tapa julistautua avioliittoon ja jos seurakunta ja pappi sen hyväksyvät niin mikä ongelma siinä on? Ei avioliiton tarvitse olla Jumalan liitto, saahan sen valita mihin uskoo tai on uskomatta.
Itse uskon Jumalaan, mutta en näe ongelmaa siinä, etteivätkö samaa sukupuolta olevat ihmiset voi sitoutua toisiinsa samalla tavalla kuin heterotkin. Jeesus yritti opettaa meille suvaitsevaisuutta, emmekö ole oppineet mitään? - Olet.lukenut.väärin
Kristinuskonoppeja kirjoitti:
Avioliitto on ensisijaisesti yhteiskunnallinen instituutio ja on oikeutettua, että ihmiset saavat käyttää yhteiskunnan instituutioita tasapuolisesti.
Kirkollinen vihkiminen ei ole ainoa tapa julistautua avioliittoon ja jos seurakunta ja pappi sen hyväksyvät niin mikä ongelma siinä on? Ei avioliiton tarvitse olla Jumalan liitto, saahan sen valita mihin uskoo tai on uskomatta.
Itse uskon Jumalaan, mutta en näe ongelmaa siinä, etteivätkö samaa sukupuolta olevat ihmiset voi sitoutua toisiinsa samalla tavalla kuin heterotkin. Jeesus yritti opettaa meille suvaitsevaisuutta, emmekö ole oppineet mitään?Jeesus sanoi, että tee synneistä parannus. Lukaiseppas Raamattua uudelleen ja ajan kanssa. Tosin ymmärtämisesi voi jäädä puutteelliseksi, koska sinulla ei ole Pyhää Henkeä.
dafgdgdfgsdfg kirjoitti:
Sitä että on turha luulla että kyseessä olisi Jumalan asettama liitto. Homoliitot ovat aina ihmisten välisiä lihallisia suhteita joihin ei koskaan voida saada Jumalan siunausta.
Ei taida Jumala sinulta kysyä, mitä siunaa ja mitä ei.
Olet.lukenut.väärin kirjoitti:
Jeesus sanoi, että tee synneistä parannus. Lukaiseppas Raamattua uudelleen ja ajan kanssa. Tosin ymmärtämisesi voi jäädä puutteelliseksi, koska sinulla ei ole Pyhää Henkeä.
>Tosin ymmärtämisesi voi jäädä puutteelliseksi, koska sinulla ei ole Pyhää Henkeä.
Jos se Pyhä henki todella sinulla on, taitaa olla parempikin että pidätte hyvänänne.Jumala oli kyllä aika erikoinen: hän halusi antaa yksinäiselle miehelle AVUKSI eläimen, mutta mikään ei eläin ei miehelle sopinut. Mutta sitten "teki" naisen, ja yhä miehelle avuksi. Ensimmäinen pari piti olla mies ja eläin.
Pyhä Henki on se, joka sekoittaa uskovilta selvät Raamatun sanat. Että sellainen "ymmärrys", kun ei taida oma ymmärrys riittää mihinkään.dafgdgdfgsdfg kirjoitti:
Sitä että on turha luulla että kyseessä olisi Jumalan asettama liitto. Homoliitot ovat aina ihmisten välisiä lihallisia suhteita joihin ei koskaan voida saada Jumalan siunausta.
Jumala ei ole asettanut alunperinkään yhtäkään avioliittoa!
Olet.lukenut.väärin kirjoitti:
Jeesus sanoi, että tee synneistä parannus. Lukaiseppas Raamattua uudelleen ja ajan kanssa. Tosin ymmärtämisesi voi jäädä puutteelliseksi, koska sinulla ei ole Pyhää Henkeä.
Tulkitse Raamattua miten hyvänsä. Jeesus totesi myöskin: "tule luokseni sellaisena kuin olet..."
- Arion
Jos uskoisimme Raamattua, on ihmiskunta syntynyt - ei vain yhtä kertaa, vaan kaksi kertaa - insestin tuloksena. Mielenkiintoista, osoittaa jotain ehkä uskovista?
- kui22
Olet.lukenut.väärin kirjoitti:
Jeesus sanoi, että tee synneistä parannus. Lukaiseppas Raamattua uudelleen ja ajan kanssa. Tosin ymmärtämisesi voi jäädä puutteelliseksi, koska sinulla ei ole Pyhää Henkeä.
Tehkää te oikea uskoiset itse parannus, älkää salliko yhtä ainoaa Raamatunvastaista eroa ja uudelleen vihkimistä keskuuteenne enää, pysykää lujina..
- dikduk
"Jos uskoisimme Raamattua, on ihmiskunta syntynyt - ei vain yhtä kertaa, vaan kaksi kertaa - insestin tuloksena."
Kerran vaan insestin tuloksena , Nooan tarnassa nona pojilla oli jo perheet joten seuraavassa sukukupolvessa serkut olisivat naineet toisiaan, mutta insestikin käy joillekin, jos uskovat Raamatun niin kertovan, mutta homo ei saisi olla ... - Arion
dikduk kirjoitti:
"Jos uskoisimme Raamattua, on ihmiskunta syntynyt - ei vain yhtä kertaa, vaan kaksi kertaa - insestin tuloksena."
Kerran vaan insestin tuloksena , Nooan tarnassa nona pojilla oli jo perheet joten seuraavassa sukukupolvessa serkut olisivat naineet toisiaan, mutta insestikin käy joillekin, jos uskovat Raamatun niin kertovan, mutta homo ei saisi olla ...Kyllä serkuksetkin aika läheisiä sukulaisia ovat. Olet kyllä oikeassa, insestiä se ei meidän kulttuurissamme ole.
- LeinoKimmo
TIETOA siittä kuinka "tasa-arvoinen" avioliittolaki oikein saatiin Suomeen ei saa julkistaa ! Kaikki kirjoitukset asiasta on poistettu. ..Laitoin talteen 4 vuotta sitten tekstin Sanomat 24 keskustelupalstalta, ja se PALJASTAA miten tämä avioliittolaki - hömpötys saatiin Suomessa eduskunnass hyväksyttyä: "timpuri"; rekisteröitynyt käyttäjä .... kerrotaan kokoomuksen suurien velkojen ( puhutaan miljoonan / miljoonien velasta ) poistuneen yhdessä yössä hallitusneuvottelujen aikana RKP:n rahoilla. Vastineena vaatimus pakkoruotsin jatkamisesta ja 2 ministerinpestiä. H- H- ( euroedustaja ) oli Brysselistä käsin sanonut ..hallitus on ostettu, mutta vaiennut heti, kun vihreät otettiin mukaan. Eli saatiinko pakkoruotsi säilymään LAHJONNALLA ja "tasa-arvoinen" -avioliittolaksi saatiin KIRISTÄMÄLLÄ ? Yhdyn 100 % timpurin kirjoituksen lauseeseen : "Tällaista demokrataiavajetta ei mikään yhteiskunta voi kestää." Jos jokin "laki" on mahdollisesti saatu LAHJONNALLA ja KIRISTYKSELLÄ eikö sen voimaantulo tule silloin estää jo moraalisistakin syistä ? Voisin tehdä tästä asiasta rikosilmoituksen, mutta sitä EI tutkittaisi, kuten kävi 2005 Lapsiin kohdistettujen LAINSÄÄDÄNNÖLLISTEN ihmisoikeusloukkkausten tutkinnan osalta jo 2005 .... julkinen todiste "anonyymisti" EOA päätös 876/2/05 .... "poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiasss". Eli poliisi ei saa tutkia tällaisia lainsäädäntörikoksia ! Varmemmaksi vakuudeksi voi lukea ( Finnlex; julkinen lakitietokanta) PL 118 § ..."Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset ... syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa." Siinä on TOINEN syy kumota "tasa-arvoinen"-avioliittolaki ... LASTEN ihmisoikeudet piti "perustuslailla" poistaa, jotta laki voitiin hyväksyä ! Lisää tietoa tuon LAHJONNALLA kerätyn hallituksen toimista kimmoleaks.fi-sivustolla ! Vihreiden ja RKP:n hallituskauden aikana saamat "lait" tulee tutkia SUURENNUSLASILLA ! Sorry jos kirjoitukseni takia koko ketju taas poistetaan. Puolustusvoimien "kyberturvallisuus-yksikkö ( noin 100 henkilöä) poistaa koko ajan kansalaisten kirjoituksia verkosta ! Poliisi on mukana estämässä totuuden selvittämistä ! ( todiste 2014 tekemäni JULKINEN rikosilmoitus todisteena kimmoleaks.fi-sivuston tiedot poistettiin "nettipoliisin" toimesta ). En kuitenkaan "jostakin syystä ole saanut herjaus-syytettä julkaistuani JULKISIA asiakirjoja ). Ottakaa aikaa kuinka kauan tämä on luettavissa ; kiitos !
- tyrel
Ei tuulesta temmattu juttu, nimittäin tuosta puhuttiin paljon "sisäpiirissä".
tyrel kirjoitti:
Ei tuulesta temmattu juttu, nimittäin tuosta puhuttiin paljon "sisäpiirissä".
Juttusi kuulostavat mielisairailta, ja ainoa sisäpiiri johon mahdollisesti kuulut on lahkoseurakunnassasi.
Avioliiton ei tule olla vain naisen ja miehen välinen. Avioliitto tulisi olla kaikkien oikeus oli sitten hetero- tai homoseksuaali. Pitää muistaa, että sukupuolineutraalia avioliittoa kannatti viime vuonna yli 100 000 Suomen kansalaista ja nyt te keräätte nimiä väärentämällä ja hypitte tasajalkaa rimusta että saatte tarvittava määrä nimiä kerätyksi, mutta unohdatte sen ettei se muuta mitään lakia. Yhdenkään naisen ja miehen välinen avioliitto ei muutu merkitykseltään sillä että sen lisäksi samaa sukupuolta olevat saavat samat oikeuden kuin naisen ja miehen välisessä avioliitossa jo elävät tai siihen pyrkivät.
Kenenkään elämä ei siis muutu, vaikka samaa sukupuolta olevat saavat samat oikeudet kuin mitä miehen ja naisen välinen avioliitto just on!!
Avioliitto ei tule koskemaan kuitenkaan eläimiä, kuten täällä monet kristityt vakavissaan saattavat luulla. Avioliitto edelleenkin tulee olemaan vain ihmisten välinen!- muuttuumuuttuu
Kyllä ainakin muualla on yhteiskunnan elämä muuttunut painajaismaiseksi kun tämä sukupuolineutraali avioliittolaki on hyväksytty.
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg muuttuumuuttuu kirjoitti:
Kyllä ainakin muualla on yhteiskunnan elämä muuttunut painajaismaiseksi kun tämä sukupuolineutraali avioliittolaki on hyväksytty.
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCgKumma kyllä tuon painajaismaisuuden ovat huomanneet vain mielensä syvästi pahoittaneet lahkokristityt piirit. Suuri enemmistö ei ole huomannut missään yhtään mitään, eikä tule huomaamaan täälläkään.
Esimerkiksi Kanadassa on bkt lähes kaksinkertaistunut homoavioliittojen hyväksymisen jälkeen, mutta kukaan tuskin väittää että noillakaan asioilla olisi jotain suurempaa yhteyttä.
- tympääntynyt
Miehen miehen liitto ja naisen naisen liitto ei ole mikään avioliito, vaan parisuhde tai pariliitto. Ettekö te ateistit ja viherpiipertäjät ja muut sekoilijat ala ymmärtää?
- Suomimies2017
1.3.2017 :) Mies mies=avioliitto. Nainen nainen=avioliitto.
Juuri niin kuin pitääkin. Olen todella onnellinen, että olin itse vaikuttamassa asiaan allekirjoittamalla Tahdon2013 kansalaisaloitteen!
Nyt pitää alkaa etsimään miestä! Pari vuotta aikaa löytää itselleni hyvä mies, jonka kanssa mennä naimisiin 2017 :) Etkö tajua, että mies ja nainen ovat pelkässä parisuhteessa. Jos olisit elänyt 500 vuotta aiemmin, et puhuisi mitään miehen ja naisen avioliitosta. koska sellaista ei Suomessa vielä ollut. Homot ja heterot olivat omissa parisuhteissaan.
Koita tajuta, että avioliitto on niille, joille laki sen sallii. On ollut ja on monenlaisia liittoja, ei vain miehen ja naisen välistä.- kui22
"Miehen miehen liitto ja naisen naisen liitto ei ole mikään avioliito"
Ne jotka solmivat ko. liiton, e i v ä t v ä l i t ä tuosta ajatuksestasi mitään. - Vai haetko sitä että joita asia koskee, tuntisivat noin? Yritätkö siis iskostaa mieliin että, ei se ny kuiteskaa mikään oikea liitto ole, sekö on tuon hokemisen idea? - Taitaapa olla....
- Suomimies2015
Avioiliitto on ja pysyy ikuisesti miehen ja naisen välisenä. Muut liitot ovat pariliittoja tai suhteita.
- Suomimies2017
1.3.2017 lähtien myös kahden miehen välinen liitto ja kahden naisen välinen liitto ovat avioliittoja jos menevät naimisiin. Sinun "ikuisesti" on aika lyhyt aika.
- tyrel
Suomimies2017 kirjoitti:
1.3.2017 lähtien myös kahden miehen välinen liitto ja kahden naisen välinen liitto ovat avioliittoja jos menevät naimisiin. Sinun "ikuisesti" on aika lyhyt aika.
Konservatiiveille lyhin aikaväli on yksi sukupolvi, silloin viimeistään Homppelit saavat kotonaan leikkiä kotia, mutta avioliitto palautetaan miehen ja naisen väliseksi. Näin on tehty mm. Venäjällä 1920 luvun lopulla. Bolseviikit vapauttivat 1920 avioliiton kaikille. http://socialistworker.co.uk/art/19929/Russia’s sexual revolution after 1917
- kui22
"Avioiliitto on ja pysyy ikuisesti miehen ja naisen välisenä."
Noin voit ajatella ihan vapaasti..tuskinpa kukaan ei kieltää tai vastustaa.
Riittääkö? - marttyyrien-vastaisku
tyrel kirjoitti:
Konservatiiveille lyhin aikaväli on yksi sukupolvi, silloin viimeistään Homppelit saavat kotonaan leikkiä kotia, mutta avioliitto palautetaan miehen ja naisen väliseksi. Näin on tehty mm. Venäjällä 1920 luvun lopulla. Bolseviikit vapauttivat 1920 avioliiton kaikille. http://socialistworker.co.uk/art/19929/Russia’s sexual revolution after 1917
>> Konservatiiveille lyhin aikaväli on yksi sukupolvi.. avioliitto palautetaan miehen ja naisen väliseksi. <<
Hyvä Poika sä alat oppia! Jätkä käsittää, että tasa-arvoinen avioliittolaki tulee voimaan 1.3.2017 ja se pysyy voimassa. Kunnon hihhulin tavoin Tyrel-Poika toki haaveillee ajasta, kun avioliitto oli vain miehen ja naisen välinen, kirkossa käytiin, äpäriä halveksuttiin eikä konservatiivia pidetty pellenä. marttyyrien-vastaisku kirjoitti:
>> Konservatiiveille lyhin aikaväli on yksi sukupolvi.. avioliitto palautetaan miehen ja naisen väliseksi. <<
Hyvä Poika sä alat oppia! Jätkä käsittää, että tasa-arvoinen avioliittolaki tulee voimaan 1.3.2017 ja se pysyy voimassa. Kunnon hihhulin tavoin Tyrel-Poika toki haaveillee ajasta, kun avioliitto oli vain miehen ja naisen välinen, kirkossa käytiin, äpäriä halveksuttiin eikä konservatiivia pidetty pellenä.Myös raskaaksi pamahtaneiden naimattomien tyttöjen ja naisten halveksunta ja tuomitseminen oli tärkeä osa tuota jo kadonnutta kristillisen lähimmäisenrakkauden riemukulun aikaa.
- Näinkoen
Vain miehen ja naisen avioliitto on luomisjärjestksen mukaan oikea avioliitto.
Muut liitot ovat lesboliitto, homoliitto ja transuliitto. Sen sanoo järkikin.
Ihminen ei ole eläin, vaan ihminen.- 42fff
sinulle nim näinkoen miksi jatkuvasti vääristelet ja valehtelet!!! Sinun järkesi on hukassa!! Irstas valehtelija!!!
- marttyyrien-vastaisku
>> Homottajat ovat poistattaneet taas aloituksen jossa kerottiin, että aloitetta on kannattanut jo yli 41 600 ihmistä. <<
Ei täällä kenelläkään ole mitään poistonappulaa kuin korkeintaan sulla housuissas.
Minun puolestani tänne saa kopsata saman aloituksen vaikka joka päivä, koska mitä haittaakaan siitä olisi.- mediamedia
Voi olla ,että niitä siirretään muun aiheotsikon alle. Ehkä tuonne uskontopuolelle lähinnä. Tämä asia on kuitenkin laaja-alaisesti yhteikunnallinen ja siksi sen tulisi saada olla yhteikunnallisissa yleisissä keskusteluissa, sillä kenen päätöksestä näitä keskusteluja lajitellaan eri kategorioihin.Lajittelu menee tietenkin siten, mitä arvomaailmaa edustetaan jos ei olla puolueettomia. Näin asian näkisin.
Jos media olisi puolueeton se julkaisisi uutisissa ja muussa lehtimediassa laaja-alaisesti näin tärkeästä ja ajanhermolla olevasta asiasta. Nyt jos koskaan suomalaisten tulisi toimia. Jos media on tässä kunnossa niin millaiseksi Suomi muuttuu sen jälkeen , jos sukupuolineutraali avioliittolaki saa lainvoiman.
Ei näitä aloituksia tarvitsisi tehdä, jos media kertoisi rehellisesti ihmisille missä mennään.Suomeen on saatava uusi puolueettomampi media, joka käsittelee ja uutisoi laaja-alaisesti Suomen asioista ja kansasta. mediamedia kirjoitti:
Voi olla ,että niitä siirretään muun aiheotsikon alle. Ehkä tuonne uskontopuolelle lähinnä. Tämä asia on kuitenkin laaja-alaisesti yhteikunnallinen ja siksi sen tulisi saada olla yhteikunnallisissa yleisissä keskusteluissa, sillä kenen päätöksestä näitä keskusteluja lajitellaan eri kategorioihin.Lajittelu menee tietenkin siten, mitä arvomaailmaa edustetaan jos ei olla puolueettomia. Näin asian näkisin.
Jos media olisi puolueeton se julkaisisi uutisissa ja muussa lehtimediassa laaja-alaisesti näin tärkeästä ja ajanhermolla olevasta asiasta. Nyt jos koskaan suomalaisten tulisi toimia. Jos media on tässä kunnossa niin millaiseksi Suomi muuttuu sen jälkeen , jos sukupuolineutraali avioliittolaki saa lainvoiman.
Ei näitä aloituksia tarvitsisi tehdä, jos media kertoisi rehellisesti ihmisille missä mennään.Suomeen on saatava uusi puolueettomampi media, joka käsittelee ja uutisoi laaja-alaisesti Suomen asioista ja kansasta.>Jos media on tässä kunnossa niin millaiseksi Suomi muuttuu sen jälkeen , jos sukupuolineutraali avioliittolaki saa lainvoiman.
Vastaus ei neitiä miellytä: Ei muutu mitenkään. Homojen naimisiinmenot koskettavat vain homoja itseään ja heidän läheisiään.
- muuttuumuuttuu
Niin on pidettävä, muuten Suomi muuttuu homolandiaksi, kuten muualla on käynyt kun tämä laki on hyväksytty.
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg
Herätkää unesta suomalaiset ja puolustakaa oikeuksianne AJOISSA!!!!Herätkää unesta suomalaiset ja puolustakaa oikeuksianne AJOISSA!!!!>
Mutku te neidit ette osaa mitenkään kertoa, mitä oikeuksiani tasa-arvoinen avioliittolaki uhkaa nakertaa.- muuttuisi
RepeRuutikallo kirjoitti:
Herätkää unesta suomalaiset ja puolustakaa oikeuksianne AJOISSA!!!!>
Mutku te neidit ette osaa mitenkään kertoa, mitä oikeuksiani tasa-arvoinen avioliittolaki uhkaa nakertaa.https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg
Näin muuttuisi!
Sinä et taida osata nöyrtyä tunnustamaan totuutta vaan puhut asian vierestä koko ajan!!! muuttuisi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg
Näin muuttuisi!
Sinä et taida osata nöyrtyä tunnustamaan totuutta vaan puhut asian vierestä koko ajan!!!Neiti voi nyt referoida elokuvansa keskeisen sisällön, niin tiedämme kannattaako sen katsomiseen uhrata rajallista aikaansa vai onko kyse taas pelkästä lahkopropagandasta. Kiitos.
- eijaei
Matteuksen evankeliumi 19 luku jakeet
4. Jeesus vastasi ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi'
5. ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'?
Raamatun Jumalan säätämä kristillinen avioliitto on miehen ja naisen välinen ja he se on luotu toimivaksi.He voivat yhtyä luonnollisesti ja saada myös jälkeläisiä.
Sukupuolineutraali maailmankuva edustaa muuta kuin kristillistä näkemystä.Suomi on kuitenkin kristitty maa ja sen arvopohja ja perustuslaki perustuu 10 käskylle.Siksi pieni ideologinen joukko ei voi olla määräävänä yhteiskunnassa, joka kokonaisuutena edustaa kristillisten arvojen pohjalle rakennettua yhteiskuntaa.Jos näin olisi aiheutuisi siitä valtavat ristiriidat ja ongelmat muuhunkin yhteiskunnan toimivuuteen.Tästä on esimerkkinä mm.
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg
Miten sukupuolineutraali taho voi väittää, ettei mikään muuttuisi kun muuallakin on tullut yhteiskunnasta tällaista?
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg- sage8
Tasa-arvoinen avioliitto ei nakerra muuta kuin tekopyhien yhden asian (homoasian) fundamentalisti-uskovien omahyväisyyttä.
- totuustotuus
sage8 kirjoitti:
Tasa-arvoinen avioliitto ei nakerra muuta kuin tekopyhien yhden asian (homoasian) fundamentalisti-uskovien omahyväisyyttä.
Tämä se on mielestäni sukupuolineutraalin tahon ongelma.Ei tunnusteta tosiasioita.Lapsiakin vaan tulee parisuhteessa, vaikka he eivät voi lisääntyä.
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg
Uskallatko väittää, ettei noita tapahtumia ole todella tapahtunut siellä missä sukupuolineutraali avioliittolaki on tullut voimaan.Koko yhteiskunta on mennyt ihan sekaisin ja kaikkea muutetaan homoseksuualisen näkemyksen mukaan.
Jos sanot, ettei niin ole tapahtunut, mutta onkin kai ymmärrät,että silloin olisit valehtelija ja et luotettava.
Kuka tässä siis olisi tekopyhä ja omanasiansa ajaja muu kuin sinä! - sage8
totuustotuus kirjoitti:
Tämä se on mielestäni sukupuolineutraalin tahon ongelma.Ei tunnusteta tosiasioita.Lapsiakin vaan tulee parisuhteessa, vaikka he eivät voi lisääntyä.
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg
Uskallatko väittää, ettei noita tapahtumia ole todella tapahtunut siellä missä sukupuolineutraali avioliittolaki on tullut voimaan.Koko yhteiskunta on mennyt ihan sekaisin ja kaikkea muutetaan homoseksuualisen näkemyksen mukaan.
Jos sanot, ettei niin ole tapahtunut, mutta onkin kai ymmärrät,että silloin olisit valehtelija ja et luotettava.
Kuka tässä siis olisi tekopyhä ja omanasiansa ajaja muu kuin sinä!Minä olen hetero naimisissa naisen kanssa oleva mies ja minuun ei homojen liitot vaikuta yhtään mitään enkä ole tekopyhä koska käsite on vain uskovien terminologiaa, mutta minua rassaa joittenkin uskovien ylireagointi , suorastaan vainoharhainen käsitys siitä että homot ovat valloittamassa maailmaa saamalla ne ihmisoikeudet jotka heille itsestään selvyytenä kuuluu.
totuustotuus kirjoitti:
Tämä se on mielestäni sukupuolineutraalin tahon ongelma.Ei tunnusteta tosiasioita.Lapsiakin vaan tulee parisuhteessa, vaikka he eivät voi lisääntyä.
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg
Uskallatko väittää, ettei noita tapahtumia ole todella tapahtunut siellä missä sukupuolineutraali avioliittolaki on tullut voimaan.Koko yhteiskunta on mennyt ihan sekaisin ja kaikkea muutetaan homoseksuualisen näkemyksen mukaan.
Jos sanot, ettei niin ole tapahtunut, mutta onkin kai ymmärrät,että silloin olisit valehtelija ja et luotettava.
Kuka tässä siis olisi tekopyhä ja omanasiansa ajaja muu kuin sinä!>Koko yhteiskunta on mennyt ihan sekaisin
Oho. Missä?
Neidin kannattaa nyt muistaa, että tämä on keskustelupalsta eikä videoitten linkitys ole mitään keskustelua. Tekstiä siis ja äkkiä.- eiilluusioata
sage8 kirjoitti:
Minä olen hetero naimisissa naisen kanssa oleva mies ja minuun ei homojen liitot vaikuta yhtään mitään enkä ole tekopyhä koska käsite on vain uskovien terminologiaa, mutta minua rassaa joittenkin uskovien ylireagointi , suorastaan vainoharhainen käsitys siitä että homot ovat valloittamassa maailmaa saamalla ne ihmisoikeudet jotka heille itsestään selvyytenä kuuluu.
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg
Katso ja huomaa, miten homoseksuaalit eivät kunnioita kuin omaa agendaansa homoudesta, vaikka ovat vähemmistö.Villitsevät nuoria tietämättömiä ja kokemattomia , jotka vastustavat määrätyssä iässä kaikkea mikä liikkuu.
Homoseksuaalit eivät kunnioita muita ideologioita. Siinä pääongelma numero yksi ja siksi he eivät voi olla näkemyksineen aitiopaikalla kun näkökenttä on niin suppea. Homoseksuaaleilla on parisuhde ja lähes kaikkioikeudet mitä voi olla ottaen kokonaisuuden huomioon, sillä ei heille edes keskenään tule jälkeläisiä, mutta silti he asiaan liittyen hakevat oikeusiaan vanhemmuuteen parisuhteessaan, vaikka lapsia ei edes tule.
Ei koko yhteiskunta voi elää illuusiossa. sage8 kirjoitti:
Minä olen hetero naimisissa naisen kanssa oleva mies ja minuun ei homojen liitot vaikuta yhtään mitään enkä ole tekopyhä koska käsite on vain uskovien terminologiaa, mutta minua rassaa joittenkin uskovien ylireagointi , suorastaan vainoharhainen käsitys siitä että homot ovat valloittamassa maailmaa saamalla ne ihmisoikeudet jotka heille itsestään selvyytenä kuuluu.
>minua rassaa joittenkin uskovien ylireagointi , suorastaan vainoharhainen käsitys siitä että homot ovat valloittamassa maailmaa saamalla ne ihmisoikeudet jotka heille itsestään selvyytenä kuuluu.
Ota se viihteen kannalta. Niin minäkin teen. Eihän tuo hihusakki enää mitään todellista poliittista merkitystä omaa. Kaikki junat menivät jo.- tottatotta
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Koko yhteiskunta on mennyt ihan sekaisin
Oho. Missä?
Neidin kannattaa nyt muistaa, että tämä on keskustelupalsta eikä videoitten linkitys ole mitään keskustelua. Tekstiä siis ja äkkiä.Taas puhut asian vierestä.Eikö keskustelun aiheiden tule olla totuudenmukaisia.Älä laita tekstiäsi, mikä ei ole totuudenmukaista. Se on muiden harhauttamista. Samoin älä vähättele videon antamaa tietoa jos se on kerran totta ja noin maailmassa on tapahtunut.
Tuo videon sisältö on todisus siitä, että sukupuolineutraalilla avioliittolailla olisi vakavat seuraukset muun yhteiskunnan toimivuudelle ja sinä koetat parhaasi mukaan vesittää totuutta.Ei ole sukupuolineutraalin tahon eduksi tuollainen tosiasioiden vähättely.Sinun täytty osoittaa, ettei sellaista olisi maailmalla tapahtunut.Se on sinun tehtäväsi, puhua totta jos haluat asiaasi ajaa menestyksellisesti.
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg tottatotta kirjoitti:
Taas puhut asian vierestä.Eikö keskustelun aiheiden tule olla totuudenmukaisia.Älä laita tekstiäsi, mikä ei ole totuudenmukaista. Se on muiden harhauttamista. Samoin älä vähättele videon antamaa tietoa jos se on kerran totta ja noin maailmassa on tapahtunut.
Tuo videon sisältö on todisus siitä, että sukupuolineutraalilla avioliittolailla olisi vakavat seuraukset muun yhteiskunnan toimivuudelle ja sinä koetat parhaasi mukaan vesittää totuutta.Ei ole sukupuolineutraalin tahon eduksi tuollainen tosiasioiden vähättely.Sinun täytty osoittaa, ettei sellaista olisi maailmalla tapahtunut.Se on sinun tehtäväsi, puhua totta jos haluat asiaasi ajaa menestyksellisesti.
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCgVastaa kysymykseen äläkä kiertele ja piiloudu yhä uusien nimimerkkien taakse. Esitä referaattia leffoistasi äläkä kiertele ja piiloudu. Muista että todistustaakka on aina väitteen esittäjällä eikä sen epäilijällä.
Nyt emme ole lahkosi herätyskokouksessa emmekä pelaa sen säännöillä.- sage8
RepeRuutikallo kirjoitti:
>minua rassaa joittenkin uskovien ylireagointi , suorastaan vainoharhainen käsitys siitä että homot ovat valloittamassa maailmaa saamalla ne ihmisoikeudet jotka heille itsestään selvyytenä kuuluu.
Ota se viihteen kannalta. Niin minäkin teen. Eihän tuo hihusakki enää mitään todellista poliittista merkitystä omaa. Kaikki junat menivät jo.No viihteenä suurimmaksi osaksi otetaankin mutta täytyyhän näitä joitakin mustia lampaita välillä vahän kurmuuttaakin.
- Arion
tottatotta kirjoitti:
Taas puhut asian vierestä.Eikö keskustelun aiheiden tule olla totuudenmukaisia.Älä laita tekstiäsi, mikä ei ole totuudenmukaista. Se on muiden harhauttamista. Samoin älä vähättele videon antamaa tietoa jos se on kerran totta ja noin maailmassa on tapahtunut.
Tuo videon sisältö on todisus siitä, että sukupuolineutraalilla avioliittolailla olisi vakavat seuraukset muun yhteiskunnan toimivuudelle ja sinä koetat parhaasi mukaan vesittää totuutta.Ei ole sukupuolineutraalin tahon eduksi tuollainen tosiasioiden vähättely.Sinun täytty osoittaa, ettei sellaista olisi maailmalla tapahtunut.Se on sinun tehtäväsi, puhua totta jos haluat asiaasi ajaa menestyksellisesti.
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCgLainaan tähän Oras Tynkkysen vastineen tuolle uskontopropagandistiselle videolle:
Jo noin 750 miljoonaa ihmistä maailmassa elää alueilla, joilla samaa sukupuolta olevat parit voivat mennä naimisiin. Tasa-arvoisesta avioliittolaista on karttunut kokemuksia Ruotsista Argentiinaan ja Kanadasta Etelä-Afrikkaan. Suomi voi pian liittyä näiden maiden joukkoon.
Vastustajat pelottelevat tasa-arvoisen avioliittolain johtavan moniin kauheuksiin sananvapauden rajoittamisesta uskovaisten syrjintään. Väitteiden tueksi he jakavat Yhdysvaltain kristillisen äärioikeiston aineistoja, kuten TV7:llä näytetyn dokumentin Mitä homoavioliitot tekivät Massachusettsille.
Onko väitteissä perää? Mitä Massachusettsin osavaltiossa todella on tapahtunut tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymisen jälkeen?
Väite: Lapsille tuputetaan kouluissa homoutta normaalina
Todellisuus: Avioliittolaki ei vaikuta koulujen opetukseen. Jo vuosia ennen avioliittolain hyväksymistä opetussuunnitelmaan sisällytettiin mm. tavoite, että oppilaat tunnistavat seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän.
Väite: Vanhemmat eivät voi kieltää lastensa osallistumista homoutta käsitteleville oppitunneille
Todellisuus: Tuomioistuimen mukaan opetus ei loukkaa vanhempien oikeutta uskonnon harjoittamiseen. Julkiset koulut eivät ole velvollisia suojelemaan oppilaita näiden vanhempia mahdollisesti loukkaavilta ajatuksilta. Vastaavasti vaikka vasemmistolaiset vanhemmat eivät voi suojella lapsiaan kuulemasta oikeistolaisista puolueista eivätkä hinduvanhemmat kristinuskosta.
Väite: Jos yrittäjä ei hyväksy samansukupuolisia pareja, häntä voidaan syyttää syrjinnästä
Todellisuus: Avioliittolaki ei ratkaise sitä, mikä tulkitaan syrjinnäksi. Syrjintä seksuaalisen suuntautumisen perusteella on Massachusettsissä ollut kiellettyä jo vuodesta 1989 – siis kauan ennen tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymistä.
Väite: Työntekijöitä on erotettu tasa-arvoisen avioliittolain vastaisten mielipiteiden takia
Todellisuus: Syrjintä mielipiteen perusteella on kiellettyä. Työnantajat ovat kiistäneet mielipiteiden vaikuttaneen irtisanomisiin. Oikeudessa syrjintäväitteiden tueksi ei ole löytynyt näyttöä.
Väite: Tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat joutuvat kohtaamaan uhkailua ja pelottelua
Todellisuus: Uhkailu ja pelottelu ovat väärin. Valitettavasti niihin syyllistyvät usein myös tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat. Vastaavasti vaikka orpojen lasten auttaminen ei muutu huonoksi ideaksi sillä, jos jotkut orpojen puolustajat käyttäytyvät epäasiallisesti.
Väite: Kristilliset järjestöt joutuvat lopettamaan adoptiot, koska eivät hyväksy homopareja
Todellisuus: Katolinen adoptiojärjestö välitti ennen avioliittolain muutosta samaa sukupuolta oleville pareille 13 adoptiolasta, joille ei muuten ollut löytyä kotia. Kun järjestön oma hallitus ei suostunut lopettamaan adoptioita samansukupuolisille pareille, hiippakunta – eivät viranomaiset – lopetti mieluummin adoptiotoiminnan kokonaan.
Väite: Tasa-arvoinen avioliittolaki normalisoi suhtautumista seksuaalivähemmistöihin
Todellisuus: Tasa-arvoinen avioliittolaki tuli Massachusettsissä voimaan oikeuden päätöksellä vuonna 2003. Jo tuolloin osavaltion asukkaista useampi kannatti lakia kuin vastusti sitä. Sinänsä ei pitäisi olla pelottava ajatus, että kaikkia ihmisiä kohdeltaisiin yhdenvertaisesti.
Oras Tynkkynen - dikduk
" ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa," niinkö Raamatun aikaan tehtiin? Siksi varmaan myöhemminkin kristillisissä avioliitoissa mies otti naisen sukunimen ja muutti naisen suvun kotiin, maatilalle tai muulle. Noinhan kuuluu tehdä.
Entä muinoin kun mies otti useampia vaimoja, kenen vaimon vanhempien luo muutettiin ?
Kyllä on raamatullinen avioliitto ollut pielessä koko sen ajan kun sellainen on missään muodossa ollut .
- Amenamen
Uusi sukupolvi ei tajua, miten paljon Suomi on saanut siunauksia kun sen lainsäädäntö on alkuaan perustunut niin paljon 10 käskylle. Älä tapa, varasta, valehtele, tee huorin ja jne. syy, miksi Suomi on ollut maailman parhaimpia maita on juuri nämä kristilliset arvot ja Jumalan siunaus sen kautta.Täällä on ollut tilaa myös toisin ajatteleville, mutta ei heille koko valtakuntaa ja hallintaa ole annettu ennenkään, eikä anneta nytkään.
Hengellistä tulta kehiin eli rukousta uskovat.Nouskoon se kaikista temppeleistä kirkoista ,joissa Raamatun Jumalan Sanaa kunnioitetaan ja halutaan totella ja Hänen kasvojaan etsitään.Se on koko kansan etu, vaikka monet eivät sitä hahmota ja tajua vähäisten taustatietojen vuoksi ja tämän homoagendamedian vuoksi.
Taivaan ja maan Herra, Herra Sebaot, ainoa elävä Jumala, joka olet tämän maailman luonut.Me sinua pelkääväiset teemme parannuksen synneistämme, valehtelusta , varastelusta, haureudesta ym. kaikesta mikä on väärää ja ei ole oikein.Pyydämme syntimme anteeksi Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä.Puhdista sydämemme, sillä ei Herra meitä kuulisi, jos meillä olisi vääryys sydämissämme.
Me anomme Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä, ettet salli Suomessa tallattavan jalkoihin Sinun Sanaasi ja näin ottaisimme sinun tuomiot yllemme.Herra, suojaa Suomen avioliittolaki, niin että se pysyy sinun tahtosi mukaisena.Armahda meitä! Tätä me anomme Jeesuksen Kristuksen nimessä! Amen!
Pelasta, paranna ja uudista suomalaisia ja vahvista lapsiasi Jeesuksen Kristuksen nimessä.>Täällä on ollut tilaa myös toisin ajatteleville, mutta ei heille koko valtakuntaa ja hallintaa ole annettu ennenkään, eikä anneta nytkään.
Tunnusta pois, että "toisin ajattelevien" eli tässä tapauksessa erilaisten uskonnottomien sekä liberaalien kristittyjen "tilan" teikäläiset antoivat vain pakon (= ihmisten enemmistön muuttuneiden käsitysten) edessä eikä suinkaan vapaaehtoisesti.
Nyt sitten olette niin henkeen ja vereen uskonnon- ja sananvapauden puolella, kun porukkanne kutistuessa alatte tarvita niitä itsekin. Komisch.
Ja senkin voit myöntää, että ei teillä edes ole enää mitään sellaista valtaa jonka voisitte pois antaa tai jonka juuri kukaan haluaisi ottaa. Ihan hyvin saatte pitää kaiken jäljelle jääneen ainakin minun puolestani.- vallanmäärä
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Täällä on ollut tilaa myös toisin ajatteleville, mutta ei heille koko valtakuntaa ja hallintaa ole annettu ennenkään, eikä anneta nytkään.
Tunnusta pois, että "toisin ajattelevien" eli tässä tapauksessa erilaisten uskonnottomien sekä liberaalien kristittyjen "tilan" teikäläiset antoivat vain pakon (= ihmisten enemmistön muuttuneiden käsitysten) edessä eikä suinkaan vapaaehtoisesti.
Nyt sitten olette niin henkeen ja vereen uskonnon- ja sananvapauden puolella, kun porukkanne kutistuessa alatte tarvita niitä itsekin. Komisch.
Ja senkin voit myöntää, että ei teillä edes ole enää mitään sellaista valtaa jonka voisitte pois antaa tai jonka juuri kukaan haluaisi ottaa. Ihan hyvin saatte pitää kaiken jäljelle jääneen ainakin minun puolestani.Suomessa joka iikalla on ihan tasan tarkkaan sen verran valtaa tehdä yhtään mitään kuin mitä Raamatun Jumala koko maailmankaikkeuden Luoja sallii.Jos ihmiset hylkäävät Jumalan totuuden ja pyhyyden, niin jäljelle jää vain saatana ja sen hallinnassa ei ole hyvä olla.
Se siitä vallasta. vallanmäärä kirjoitti:
Suomessa joka iikalla on ihan tasan tarkkaan sen verran valtaa tehdä yhtään mitään kuin mitä Raamatun Jumala koko maailmankaikkeuden Luoja sallii.Jos ihmiset hylkäävät Jumalan totuuden ja pyhyyden, niin jäljelle jää vain saatana ja sen hallinnassa ei ole hyvä olla.
Se siitä vallasta.Että tällä tasolla haluat "keskustella". No tulihan siinä taas uusi nimimerkki, ja kohta taas tulee uusi.
vallanmäärä kirjoitti:
Suomessa joka iikalla on ihan tasan tarkkaan sen verran valtaa tehdä yhtään mitään kuin mitä Raamatun Jumala koko maailmankaikkeuden Luoja sallii.Jos ihmiset hylkäävät Jumalan totuuden ja pyhyyden, niin jäljelle jää vain saatana ja sen hallinnassa ei ole hyvä olla.
Se siitä vallasta."Jos ihmiset hylkäävät Jumalan totuuden ja pyhyyden, niin jäljelle jää vain saatana ja sen hallinnassa ei ole hyvä olla."
En tunne asiaa, koska en ole Jumalaanne mihinkään koskaan tarvinnut, enkä sitä Saatanaannekaan.
Ei ehkä kannattaisi toimia Jumalana (kuten teillä kristityillä on monesti tapana) siitä voi joutua vielä sinne helvettiin!
Menetit jo taivaspaikkasi!!
- Erosinkirkosta
koraanin lisäksi muslimit uskovat hadithiin ja sinne on kirjoitettu muslimien tavoite, mikä on tappaa juutalaiset. Tämä on asia, joka on kirjoitettu hadithiin ja tämä on aihe, josta en ole kuullut yhdenkään muslimin muistavan mainita. Tosin muslimimaissaan he huutavat sitä murhanhimoaan alituiseen. hadithin mukaan mahdi, heidän odottamansa mitä ilmeisimmin antikristus, ei voi tulla ennen kuin juutalaiset on hoideltu pois päiviltä eli ehdoton ei homostelulle!
Naispaimenuuskin on saanut aikaan sen että homostelijat aijotaan vihkiä epäpyhään syntiliittoon keskenään. Homoasian takia erosin kirkosta mustana perjantaina 2014. Sen yhden äijän syntipeukutus ja ilakointi sai sen aikaan. Se vuohileukaparta, mikä lie nimensä. Joku ylipappi. - NäinpäSeOn
Avioliitto ei ole miehen ja naisen välinen.
- sivustaseuraavavanhus
Voi voi! Ihan sääliksi käy kaikki höynäytetyt vanhukset, joiden pää ei enää pelaa! Kodeissa kietävät eri lahkojen edustajat kuin haaskalinnut. Vanhuksia peloitellaan maailmanlopulla, vedenpaisumuksilla ja helvetin tulella. Raamattuun vedoten, ymmärtämättömät vanhukset puhutetaan olemaan yhtä mieltä, tasa-arvolaista, avoliitoista, aborteista ja jopa avioeroista jne.
On surullista todeta, kuinka vanhuksia yllytetään ottamaan pesäero kirkosta eronneista lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Liittoutumaan uskonsisariin, jotka auttavat vanhusta jos nämä vain antavat lahjoituksia ja kirjoittavat testamentin kirkolle.
Nämä kotiterroristit tekevät paljon pahempaa jälkeä kuin mikään muu terroristijärjestö Suomessa.- moraaliakysytään
Jaaha. Sukupuolinetraaliko se siellä selostaa julki omaa taktiikkaansa miten nimiä on kerätty sukupuolineutraaliin avioliittolakialoitteeseen aikoinaan.Sisältö on vain ollut eri.Ei kaikki ole niin moraalittomia kuin luulet.
moraaliakysytään kirjoitti:
Jaaha. Sukupuolinetraaliko se siellä selostaa julki omaa taktiikkaansa miten nimiä on kerätty sukupuolineutraaliin avioliittolakialoitteeseen aikoinaan.Sisältö on vain ollut eri.Ei kaikki ole niin moraalittomia kuin luulet.
Neidin kannattaa nyt vain totutella siihen että porukoillenne kiusallisetkin tosiasiat tulevat julki. Toki vanhusten painostaminen ja testamenttien kärttäminen on ollut monien uskonlahkojen taktiikkaa maailman sivu. Ennen nettiaikaa siitä ei vain paljon puhuttu.
- uskousko

Eiköhän tuo testamenttien kyttääminen ole lähes koko maailman ihmisten ongelma :) Huvittavaa,että näet ongelmaa siellä, missä sitä tulee olla vähiten, sillä uskovat ymmärtävät, että raha on katoavaa, mutta joka tekee Jumalan tahdon hän pysyy iankaikkisesti.Kaiken pahan juuri ja alku raha.Ei tätä Jumalan tahdon vastaista homo-ongelmaakaan olisi ilman rahaa ja rahan himoa.Siitä kaikki sotkut poikii ja sikiää. Mieluumin peruskristilliseen työhön vanhusten perinnöt Suomessa kuin Setan kassaan.Tämä on mielipiteeni asiasta jos minulta kysyt.
Tee siis sinäkin parannus ja usko evankeliumi ja unohda katoava mammona
Johanneksen evankeliumi 11 jae
25. Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. uskousko kirjoitti:
Eiköhän tuo testamenttien kyttääminen ole lähes koko maailman ihmisten ongelma :) Huvittavaa,että näet ongelmaa siellä, missä sitä tulee olla vähiten, sillä uskovat ymmärtävät, että raha on katoavaa, mutta joka tekee Jumalan tahdon hän pysyy iankaikkisesti.Kaiken pahan juuri ja alku raha.Ei tätä Jumalan tahdon vastaista homo-ongelmaakaan olisi ilman rahaa ja rahan himoa.Siitä kaikki sotkut poikii ja sikiää. Mieluumin peruskristilliseen työhön vanhusten perinnöt Suomessa kuin Setan kassaan.Tämä on mielipiteeni asiasta jos minulta kysyt.
Tee siis sinäkin parannus ja usko evankeliumi ja unohda katoava mammona
Johanneksen evankeliumi 11 jae
25. Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.>Ei tätä Jumalan tahdon vastaista homo-ongelmaakaan olisi ilman rahaa ja rahan himoa.
Turha varmaan kysyä, että mikä ihme tässä on mekanismi ja logiikka.
>Mieluumin peruskristilliseen työhön vanhusten perinnöt Suomessa kuin Setan kassaan.
Tulihan se sieltä...
En muuten ole koskaan kuullut, että Seta painostaisi vanhuksia testamentteihin. Uskolahkoista taas olen kuullut vastaavaa aika paljonkin.
>Tämä on mielipiteeni asiasta jos minulta kysyt.
Mieluummin kysyn kyllä joltakulta joka on kirjoitellut tänne aiemminkin.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1792339Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe411822Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141646Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661346Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391332Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191126Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641076- 621034
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja111766Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn46709