Olen nyt tapaillut reilu kaksi kuukautta yhtä miestä. Hän on käynyt minun luona ja minä hänen luonaan. Kun tapaamme, hänen eleistään näkee selvästi että hän on kiinnostunut minusta, mm. tuijottaa, katsoo suoraan silmiin ja vilkuilee vähän väliä. Koskettaa, halailee ja tykkää pussailla paljon. Mutta nyt yhtäkkiä kun kerroin hänelle tunteistani, hän ei vastaa takaisin tunteisiini vaan on etäinen. Hän on entisissä suhteissaan joutunut pettymään useasti (kukapa ei olisi) mutta tuntuu kyllä tosi pahalta kun ei saa mitään vastakaikua tunteilleen. Alussa hän oli todella aktiivinen, osteli lahjoja ja muutenkin huomioi minua paljon. Minä en itse ollut alussa läheskään niin kiinnostunut kuin hän. Selvisi myös että hänellä on myös muita naisia joiden kanssa ainakin viestittelee ja ehkä tapaileekin. Pitäisikö vain unohtaa koko mies? Näimme vasta pari kolme päivää sitten ja tunteistani avauduin ihan muutama tunti sitten viestillä, saamatta mitään vastausta. Olen todella ihastunut ja haluaisin vain jonkinlaisen selvyyden tilanteeseen. Eli jäänkö vielä odottamaan vastausta asenteella että peliä ei ole vielä menetetty vai onko hän selvästi antanut jo minulle rukkaset kun en saanut vastausta heti?
Jäänkö odottamaan
5
71
Vastaukset
- aasintuntija
"Muutama tunti sitten"... nooo, ehkä ei ihan vielä tarvitse heittää kirvestä kaivoon. Huomenna vasta.
Jos minulta kysytään odottaa tapaamiseen asti. Eihän sitä koskaan tiedä haluaako edes puhelin välityksellä puhua.
- Regina77
Mutta miksi ei voi sanoa suoraan sitä että onko kiinnostunut tosissaan vai ei. Mikään ei ole kurjempaa kuin epätietoisuus... ja mulla nyt sellainen pelko että tahtooko enää edes tavata mua kun olen kaiken lisäksi vielä osoittanut olevani hieman mustasukkainen
Regina77 kirjoitti:
Mutta miksi ei voi sanoa suoraan sitä että onko kiinnostunut tosissaan vai ei. Mikään ei ole kurjempaa kuin epätietoisuus... ja mulla nyt sellainen pelko että tahtooko enää edes tavata mua kun olen kaiken lisäksi vielä osoittanut olevani hieman mustasukkainen
Kaksi asiaa joko hän on arka, ja miettii uskaltaako koska olet ollut alussa etäinen.
mutta voi olla hän ei halua satuttaa sinua kun itse ei halua ottaa riskiä että menneisyys toistuu hänellä itsellään eli suojaksi tehnyt muurin.
Voihan se olla että hän vaan pitää irtosuhteita jonka vuoksi ilmaissut selkeästi asian epäsuorasti, ettei halua sen enempää kiinnittymistä.
olet kaunis ja haluttava mutta puntarissa on myös hänen elämänsä.
- Eikannataodotella
Jos olet mustasukkainen luonne, niin varmasti tulet tässä suhteessa ryvettymään pahasti. Itse en edes alkaisi tapailemaan miehen kanssa, jolla on muitakin naisia. Eihän sellainen ole mikään muu kuin pelimies ja tuommoiseen olet mennyt ihastumaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1269392
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p343893Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313585Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352644Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981557Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376