Luotatko kumppaniisi ja miten se onnistuu?

Periaatteessa asia on niin, että sitä joko luottaa siihen toiseen tai ei. Luotan mieheeni 100 %:sti ja hän minuun, ehkä siksi koska kerromme toisillemme kaiken. Mutta silti joskus hiipii mieleeni mustasukkaisuuden peikko ja se johtuu vain ja ainoastaan omasta epävarmuudestani ja vähän heikonlaisesta itsetunnosta. Eniten ehkä kalvaa sellainen pelko, että hän löytää uuden ja paremman. Mieheni ymmärtää tämän koska olemme keskustelleet asiasta. En vaan tiedä oikein miten saisin itsetuntoni kohdalleen ettei tarvitsisi pelätä. Onneksi se ei ole jokapäiväistä vaan iskee aina silloin tällöin.

En luota ,luotto meni kun rupesi selkäni takana pitämääbn yhteyttä toiseen naiseen.Pidä silmäsi ja korvasi auki niin tiedät missä mennään,ns.uskollinen mies voi hyvinkin pettää kun sille päälle sattuu ja tarpeeksi viekas nainen kohdalle.Kokemusta on!

Pitää kysellä ja kaivella ,niin itselläni kunnollinen kaveri tapasi ravintolassa entisen ihastuksensa ja siitä helveti repesi,rupesi mulle puhumaan että hän tarvii miettimisaikaa?Taukoa?Löydän paremman?aina hyvin mennut suhde yht.äkkiä katkolle,haloo,kyllä sillo häl.kellot soivat ja kovaa...kiltti mies joka on ollut ns. luotettva voi hyvin tehdä samanlaisen jutun joten ei ole kehenkään mieheen luottamista enäää

Itse elän kaukosuhteessa, olen elänyt nyt pian kuukauden ja vielä 4 kuukautta olisi jäljellä.

Oloni on ihan kauhea. Kuvittelen koko ajan mielessäni miten poikaystäväni pettää minua. En saa nukuttua öisin kun vain mietin asiaa. Hän sanoo minulle ettei petä minua ja että haluaa vain minut. En voi kuitenkaan luottaa vaikka kuinka haluaisin. Edellisessä kaukosuhteessaan hän on pettänyt kaksi kertaa, mutta tämä kuulemma vain siksi että silloinen tyttöystävä asui Jenkeissä. Nyt on kuulemma ihan eri asia kun hän rakastaa minua ja meillähän on "vain" 750km välimatka ja näemme suunnilleen 1-2 kertaa kuussa.

Koetan kertoa itselleni, että jos hän pettää niin sitten hän pettää, ei tämä miettiminen auta mitään. Asia pelottaa siksi, että en halua olla viimeinen joka asiasta saa tietää. Kun menen häntä tapaamaan hänen työpaikalleen, en halua että hänen työkaverinsa katsovat minua säälien kun tietävät enemmän kuin minä.

Poikaystäväni tietää että olen erittäin mustasukkainen. Vielä se ei kuulemma häntä ole haitannut pahasti.

Haluaisin niin kovasti päästä tästä tunteesta eroon, ja elää omaa elämääni kunnes hän tulee takaisin luokseni asumaan. Miten se onnistuisi??

Ikävä raastaa ihan hirveästi, ja sitten on tosiaan tämä mustasukkaisuus tai sitten se on vainoharhaisuutta, tiedä häntä. Sehän siinä juuri onkin kun ei tiedä mitä se toinen siellä puuhaa, ja mitä hän jättää kertomatta tekemisistään.

Olen aina vannonut etten ikinä ala kaukosuhteisiin juuri tämän epäilevän luonteeni takia mutta tässä sitä ollaan silti. Rakastan niin kovasti, että yritän kestää tunteeni ja jaksaa rakastaa kaikista epäilyksistä huolimatta. Vaikeata se on, mutta yritetään.

Tsemppiä sinulle, tämä mun kirjoitus ei varmasti auta sinua yhtään, mutta halusin avautua ja purkaa tuntemuksiani mitä sisälläni pidän. Kenellekään kun en voi kaikkea tätä kertoa, johan mut leimattais ihan hulluksi. Ehkä siis olen sitä.

noo siinä on hyvät omat syynsä miksi näin.. mutta siis toki se pelivarakin on pidettävä:) jos vaikka jotai sattuskin.

luotan.. mustasukkaisuus pysyy aisoissa kun puen ajatukseni sanoiksi mailiin jos jotain kysyttävää tulee.
Ja luotan koska kumppani on osoittautunut kaikissa asioissa luottamuksen arvoiseksi ja kun se nyt vaan on niin luotettava! =D

Mutta ei tee siitä hankalaa. Minua ei haittaisi vaikka hänellä olisi tuhansia tyttöystäviä siellä missä asuu. Rakastan häntä niin paljon ettei enää mikään voi tulla tiellemme.
Ja toivottavasti pian tapaan hänet.

kumppani pettää, jos on pettääkseen. asia ei kyttäämällä parane, se voi hidastaa kumppanin touhuja, mutta hän pettää jos haluaa. suhde ei voi perustua siihen, että toinen sidotaan. elämää ei voi kontrolloida.

Luotan. Asiasta on vain puhuttava, mutta muistettava myös se että vaikka asuisi saman katon alla, voi toinen pettää. Luottamukseen ei välimatka vaikuta mitään. Meillä välimatkaa n. 200 km ja luottamus täydellistä. Puhuttukin paljon ja puhutaan kaikista asioista edelleen. Jos sattuisi erehdys käymään, siitä olisi kerrottava, mutta molemmille selvää että se olisi myös juttumme loppu, koska silloin olisi luottamus mennyt ja asia tulisi esiin aina huonoissa tilanteissa ja aiheuttaisi lopulta muurin meidän avoimuudelle ja hyville väleille.

Olen monta vuotta ollut kotona miehen reissatessa, mutten ole koskaan tuntenut minkäänlaista mustasukkaisuutta tai epäilyksen varjoa, joka mahdollisesti johtuu siitä, että rakastan miestäni yli kaiken ja tiedän hänen rakastavan minua niin lujaa, ettei mielestäni mitään syytä huoleen ole. (Nyt joku ajattelee, että ompa naivi akka, mutta jotkut asiat vaan tietää.)
Mutta, kosketuksen puute, josta joku aiemmin mainitsi on erittäin raastavaa kaukosuhteessa. Varsinkin itseni kaltaiselle tunnenarkomaanille, joka tarvitsee toisen ihmisen läheisyyttä. Itselläni on onneksi ollut lapset, joita helliä, kuin myös koira, jota halata, mutta tiedän, että ennemmin tai myöhemmin kaipaus käy molemmin puolin niin suureksi, että matkatyö on lopetettava ja sitä päivää odotellessa, kestän.

Luotan mieheeni, vaikka välillä mustasukkaisuus hiipiikiin mieleen.

Luottamustani lisää asiasta käydyt keskustelut. En ole itse pettänyt ketään ja omien sanojensa mukaan ei miehenikään. Uskon häntä. Jotenkin se lisää luottamusta.

Jos mustasukkaisuuskohtaus tulee, sitä pahentaa se, ettei mies esim. vastaa tekstiviestiin/puheluun. Näin ei kyllä ole vielä meidän kohdallamme käynyt, vaan kerron yleisesti mikä pahentaa omaa mustasukkaisuuttani. Tietysti viestiin/puheluun vastaamatta jättämiseen on monia syitä - monia muitakin kuin se, että "nyt se on vieraissa." Ja yritän aina ajatella ensin noita muita syitä, eikä sitä pahinta vaihtoehtoa.

Vaikka välimatkaa on, pidämme paljon yhteyttä ja juttelemme lähes päivittäin. Emme kuitenkaan kyttää toistemme tekemisiä, pikemminkin kerromme mitä kuuluu ja mitä on tapahtunut jne.

Juttelimme joskus pettämisestä myös niin, että miten se määritellään, se pettäminen. Olimme molemmat sitä mieltä, että kaikki, minkä yrittää salata toiselta, koska tietää, että toiselle tulisi paha olo, voi olla luokiteltavissa pettämiseksi.
Luottamustani siis lisää myös se, että olemme yhdessä määritelleet tuon "pettämisen rajan" ja minusta tuntuu, että hän ei piilottele minulta mitään.

Kaukosuhteinen, puhuit tuosta kalvavasta luottamuspulasta. Itse en koe tuollaisen kalvavan omaa suhdettani ollenkaan. Alusta lähtien olemme asioista puhuneet ja olen sanonutki miehelleni, että minä haluan luottaa häneen - toivottavasti hän on sen arvoinen. Pientä (aiheetonta) mustasukkaisuutta saattaa ilmetä joskus, mutta itse en ole vielä kertaakaan kokenut suhteessamme kalvavaa luottamuspulaa.

Suhteemme on oikeastaan vasta alkuvaiheessa, joten näemme kohtuullisen usein ottaen huomioon, että suhteemme on kaukosuhde.
Olen ollut ennenkin kaukosuhteessa ja minulle ei tosiaan sovi sellainen, että nähdään kerran kahdessa kuukaudessa tms. Sellaista en halua ja toivon, että pystymme näkemään tulevaisuudessakin useammin ja viettämään pitkiä aikoja yhdessä.

Asumme miesystävän kanssa (elokuusta lähtien) yli 600 km päässä toisistamme. Olemme tavanneet 2-7 viikon välein.

Kyllä välillä on ikävä mutta onneksi työntäyteiset päivät pitävät ajatukset muualla.

Tiedän, että mies haluaisi olla enemmän yhdessä mutta oikeastaan tämä kuvio sopii minulle aika hyvin. Tai siis kyllä 5 viikkoa on aika pitkä tapaamisväli mutta...

Tiedän, että mies luottaa minuun ja luotan itsekin häneen. Kun asuimme samalla paikkakunnalla, hän teki paljon työmatkoja (ja tekee edelleen) ja siellähän on mahdollisuus touhuta miten huvittaa, jos haluaa.

Vaikka luotan mieheen, olen kuitenkin tietoinen siitä, että kaikkihan on mahdollista. Koetan kuitenkin uskoa, että paljon nähneenä ja kokeneena hän arvostaa suhdettamme niin kuin minäkin. Itse pitäisin itseäni suunnilleen hirviönä, jos pettäisin häntä. Ei ole kylläkään mitään tarvetta eikä houkutusta. Olen nuorempana ehtinyt seikkailla niin paljon, että tiedän ettei seikkailu anna minulle mitään. Jos saisin selville hänen pettäneen minua, luulenpa, että homma olisi kerrasta poikki.

Minulle nimenomaan kaukosuhde on tarjonnut mahdollisuuden opetella luottamaan. Täytyy vain ajatella, että elämä on ja kantaa. Ja että minä en voi vaikuttaa siihen mitä tapahtuu. Ja jos turpiin tulee niin siitä kyllä selviää (ja loppupeleissä pettäjään sattuu vielä enemmän). Kaukosuhteissa yhteistä aikaa on niin vähän, että sitä ei raaski käyttää mustasukkaisuuskohtauksiin.