Ottaako päähän se että olette vain olemassa

Se on ihan sama miten paljon tällä pallolla pyristelemme, universumi ei tule sitä edes huomaamaan.

Eihän elämän tarvitse olla mikään pyrkimys mihinkään varsinaisesti.
Kun katselet vaikkapa kissoja, niin nehän lähinnä kehrää jossain uunin pankolla ilman kiireen häivääkään.
Ihminen kuvittelee, et hänellä on jokin helvetin elämäntehtävä olemassa, kuten parisuhde ja lapsien puskeminen maailmaan. Ei ikäänkuin ymmärretä, et ei se siitä mikskään muutu, vaikka täällä reuhkastaan sukupolvesta toiseen.

Komppaan kahta edellistä. Tuomari Nurmion sanoin "kynsistämme kylmään kiveen ei jää jälkeäkään".

Minä nuorenapoikana hautasin, niinsanotun aikakapselin metrinsyvyteen maahan synnyinkotini pihalle.... Jos joku tuleva ihmine sit mun tavarat ja viestin löytäis.

Kukaan ei ole korvaamaton. Vanha fraasi mutta aina toimiva. Ihanan hienoa olla sinut olemattomuutensa kanssa. Vielä kun oppisi vajoamaan transsitilaan ja sitä myöten hidastamaan sykettään niin, että siitä osaisi myös herätä ilman ulkopuolisen apua, niin silloin oltaisiin jo pitkällä.

Jos nuoremmat ja paremmat yksilöt edustaa naissukupuolta, niin harmittaa todella, jollei niiden rinnalle pääse kiipeämään...ööö mielestäni pitäisi kilpailla itsensä kanssa, eikä verrata itseään muihin. Terveellä ihmisellä on tavoitteita ja halua saada jotain aikaiseksi. Tietysti yhden ihmisen tekemiset on pisara valtameressä.