siskollani on mustasukkainen mies. Vinkkejä kehiin

huolestunutveli

Eli, olen siskoni kanssa hyvin läheisiä, puhumme päivittäin puhelimessa ja vaihdetaan kuulumisia.

Joka ikinen kerta kun puhun puhelimessa siskoni kanssa, sieltä kuuluu hänen miehensä ääni "kenen kanssa puhut". Seuraavaksi jos lähetän tekstarin niin hän luulee että systeri tekstaa toisen miehen kanssa, tietenkin minä lähetän maisema kuvia tai elukoista. Siitä sitten syntyy hirvee haloo.

Mies ei päästä systeriä tapaamaan kavereitakaan ja pakottaa siskoni olemaan kotona tai tulee tyyliin "turpaan".

Systeri ei uskolla lähteä suhteesta pois, koska mies on uhannut hakata sen maan tasalle jos näin tekisi.
Olen monesti itse kuunellut puhelun aikana miehen mesoomista ja raivoamista, se ei mitenkään kivaa ole.

Mustasukkaisuus on kyllä aivan huippukorkealla kyseisellä miehellä.

Mutta mitä mieheen tulee, niin hän sitten saakin tehdä ihan mitä haluaa, ilman että siihen saa sanoa mitään.

Vaikka systeri on kuinka ihana miehelleen niin se vetää siitäkin herneet nenään, koska luulee että siskoni on tehnyt jotain selän takana!

Tämä on niin järjetöntä, itse en edes viitsi kyseiselle jätkälle puhua, koska siitä voisi seurata pahempi soppa.

Sisko ehdotti miehelleen jonkin asteen terapiaa, mutta mies oli vastannut "hanki itse!", mutta tosiaan siskoni käy jo terapiassa. Mies luulee että hän on kaiken pomo ja kaikki pyörii hänen napansa ympärillä.

Kertokaa mitä te olette tehneet, oletteko jatkanut suhdetta vai eronnut?

Terveisin
Huolestunut veli.

5

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • johanna271

      Kuulostaa kyllä pahalta. Useimmiten tuossa tilanteessa oleva nainen kieltää : Ei asiat niin pahasti ole, kyllä minä pärjään...
      Sinä olet avainasemassa läheisenä veljenä. Et voi paljonkaan silti puuttua hänen yksityiselämäänsä. Hänen täytyy tehdä päätökset. Tosin hän kykenee siihen vasta sitten kun on kypsynyt päätökseen.
      On hyvin tärkeää että sanot siskolle olevasi valmis auttamaan häntä vaikka mitä tapahtuisi. Sano että hän voi soittaa sinulle, vaikka yöllä, jos on jokin hätä. Voit olla varma, että hän muistaa nuo sanat sitten kun hän todella tarvitsee apua.

    • juuliaaaa

      Ainoa ratkaisu siskollesi olisi jättää tuo mies niin pian kuin mahdollista. Ei siinä terapiat auta jos elämä ei muutu. Valitettavasti sinä et voi päättää asiaa siskosi puolesta, vaan hänen on se päätös tehtävä, kuten johanna 271 kirjoitti. Sinä voit tosiaan sanoa hänelle selkeästi, että mielestäsi hänen olisi jätettävä mies ja sinä voit tukea. Tuota ei kuitenkaan kannata jankuttaa, koska siitä ei ole hyötyä.

      Itse olen ollut samantapaisessa asemassa kuin sinä. Eräs entinen läheinen ihminen on vastaavankaisessa suhteessa. Hän valitti aina miehestään, ja itki. Yritin ehdottaa eroamista ja olisin tukenut. Asunnonkin etsin jo hänelle ja sovittiin että hän muuttaa, mutta tilanne menikin hänen mielestään paremmaksi. Aina löytyikin selityksiä, miten se suhde nyt sitten olekaan niin paha. Tuota soutamista ja huopaamista kesti vuosia. Itselle tuli siitä voimakasta pahaa oloa ja voimattomuuden tunnetta. Mikään ei muuttunut.

      Lopulta ymmärsin poistua takavasemmalle. Sanoin hänelle, että lupaan tukea häntä, jos hän eroaa, mutta nyt saa riittää valitukset ja itkut. En enää halua kuulla niitä kun eivät ne mihinkään johda. Aluksi minullakin oli tosi vaikeaa, ymmärsin, että ystäväni oli alkanut sairastuttaa minuakin. Nyt olen päässyt asiasta yli. Toki vieläkin mietityttää, mitä hänelle kuuluu, mutta en ota yhteyttä. Sen olen ymmärtänyt, että toisen puolesta ei voi tehdä ratkaisuja. Ehkä hänellä oli läheisriippuvuus tai vastaava tuohon mieheen.

    • kovaakovaavastaan

      uhkaa sinä hakata mies maan tasalle jos hän väijyy siskoasi heidän eron jälkeen tai jos sinä et siihen kykene pyydä jotain isokokoista sukulaismiestä puuttumaan peliin. Mustasukkaisuus ei tule loppumaan vaan se tulee lisääntymään ja raaistumaan.

    • fwefwqeff

      Joo, pois tuosta on päästävä. Eikö siskosi ymmärrä, ettei tuollainen ole normaalia ja saattaa käydä hyvin vaaralliseksi?

    • kuulumisia

      Mustasukkaista ei voi parantaa, mutta sellaiselle kannattaa sanoa miltä tuntuu. Ehkä kannattaa myös kysyä mitä tehdään sitten kun sietokyky loppuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      44
      3032
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2651
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2604
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      105
      2304
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      50
      2136
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      342
      1903
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1556
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1418
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1248
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      28
      1185
    Aihe