Moukarinheittäjä Olli-Pekka Karjalaisella on perstuntuma siihen, kuinka menestyskunto Helsingin elokuisiin MM-kisoihin rakennetaan. Ateenan olympialaisten karsinnan epäonnistuminen koetteli urheiluhousuja, mutta olympiakesä kertoi, että nykyisen helsinkiläisen persvako ja anus riittävät arvokisojen karsinnoissa housuunpaskantamiseen mainiosti. Oli miten tulinen tavara sitten tahansa, myhailee OP.
Lahdemme luottavaisin mielin Helsingin kisoihin ja suuntaamme katseemme aina varmaan OP:een karsintojen koittaessa!
Lahdemme luottavaisin mielin Helsingin kisoihin ja suuntaamme katseemme aina varmaan OP:een karsintojen koittaessa!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pelkään kyllä että siellä on liikaa ihmisiä katsomassa kisoja, ja O-P sortuu taas liian paineen alla, hänelle tuntuvat sopivan paremmin kisat joissa on vain muutama katsoja, ja mielellään jossain kaukana ruuhka-Suomesta ja maailmalta..
Niin, paitsi, että kuka voitti mailman moukarikarnevaalit viime syksynä. Joo: OP. Eikä se kato väkimäärää, jos astuu olympialaisissa millin yli karsintaheiton. Sama milli se monesti menee kyläkisoissakin yli.
Kyllhän O-P on surkeasti epäonnistunut ja useasti juuri arvokisoissa. Miehen naamasta jo näkyy jännitys ja yliastuminen on kyllä huonon urheilijan merkki eikä sillä voi tuloksia selitellä sillä vain hyväksytyt heitot mitataan.
O-P saa aivan liian suurta ilmaisen rahan tukea ja sitä paapotaan muutenkin likaa - tulokset on nähty ja eiköhän sen ura ala olla loppupuolella. Samapa tuo pärjääkö vai ei, sillä ketä se hyödyttää vaikka pärjaisikin.
Oikeisiin töihin vain ja leipä pitää tienata töillä, eikä turhalla matkustelulla ja leireilyllä. Joka tapauksessa O-P on suuri epäonnistuja!
Tohon vuodatukseen on helppo vastata: höpö, höpö!
Tämä viskaaja kyllä höpöttää vaan eipä pysty eikä osaa argumentoida tarkemmin eikä anylysoida väitteitään, taitaa olla ja näyttääkin olevan ns. lajiniilo. Se nyt vaan tosiaan on niin kuten monet urheilutoimittajatkin ovat tästä jostain Töysän sydänmailta olleesta helppojen päivien heittäjästä kirjoitelleet - mies ei osaa eikä pysty maksimikilpailuheittoihin suurissa ympyröissä eikä siten ole potentiaalinen mitaliurheilija. Jollekin Töysän Vedolle ja E-P:n piirille ja lajifanaatikoille O-P on edelleen tärkeä ja hyvä kai sitten niin. Tulosurheilu on vain aika kovaa ja siihen ei kaikista ole usein se vain näkyy jo naamasta, valitettavasti!
Mielestäni olisi jo urheilijan psyykkeen kannalta hyvä, että tekisi jotain töitä yms. Ettei elämä pyörisi liikaa urheilun ympärillä. Silloin saattaa tulla lopullinen kyllästyminen tai päinvastoin liiallinen harjoitteleminen kuvioihin. Ja kumpikaan ei kovin hyvää tiedä, yleensä. Poikkeuksiakin tietenkin on. Kuten Tiaisen olympiakulta.
Noista ulkomaanleireistä en tiedä. Ovathan ne piristystä normaaliin, mutta eihän niitä hillittömästi tarvitsisi olla, kun Suomessakin on urheiluopistoilla yms. pääsääntöisesti hyvät mahdollisuudet harjoitella. Kuortane ainakin moukarinheittäjille mahtava paikka!
Kotimaanleireistä tiedän, ja sen sanon, että ne todellakin auttavat jaksamaan. Itselläni on sellainen luonne, ettei aina meinaa jaksaa ponnistella eteenpäin. Leirien jälkeen on aina sellainen tsemppi päällä, että oksat pois!
Ja lisäksi leireillä näkee saman lajin harrastajia, joita muulloin niin harvoin tapaa. :)