Lähdin ihan vain mielenkiinnosta kyselemään minkälaisia mielipiteitä tai näkökulmia arvon palstan käyttäjillä on seuraaviin ongelmiin, sikäli jos teillä joskus on ollut vastaavia?
Ensin kuitenkin valotan vähän omaa tilanne ja syitä pulmiin. AA-kerho tyyppinen avaus: liikunta on minulle ongelma. 20-vuotiaaksi asti se oli ongelma siinä mielessä että en harrastanut sitä. En minkääntyyppistä liikuntaa. Ei kiinnostanut tippaakaan. Armeijassa ja sen jälkeen olin ehkä huonokuntoisin ihminen kenet olen koskaan tavannut. Intin lihaskuntotestissä pinnistelin hirveällä väännöllä YHDEN etunojapunnerruksen (ennen armeijaa en saanut yhtäkään) ja cooperissa pingoin 1820 metriä. Samaa luokkaa oli kaikki muut lihaskuntosuoritteet. Lähellä oli intin keskeytys huonon kunnon vuoksi.
Armeijan jälkeen alkoi taas repsahtaa ja kunto laski entisestään. Tuli kolotuksia ja särkyjä ja paino lähenteli 95 kiloa. Sitten tuli muutto toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, ja siellä tutustuin siellä muutamaan tyyppiin joiden kanssa kuljettiin kävellen puolen kilsan matka kouluun. Eräänä päivänä kekattiin hölkätä kyseinen matka. Se sitten johti yllättäen siihen että hölkkäiltiin joka päivä ja kohta muutakin kuin pelkkä koulumatka. Jossain vaiheessa mukaan kuvaan tuli sitten muutakin liikuntaa, pyöräilyä ja keveitä lihaskuntoharjoitteita (muistaakseni naistenpunnerruksia kokeilin jossain vaiheessa sängyn vieressä, joskin huonolla menestyksellä). Lopulta kämpille tuli ostettua leuanvetotanko ja käsipainot. Kehitys oli kuitenkin alkuun hidasta koska kunto oli käsittämättömän huono.
Vähitellen kuitenkin vastusta lisäilin itse kussakin lajissa, juoksin ja nostelin painoja (viimein kuntosalillakin kun sinne paria vuotta myöhemmin uskaltauduin). Ja vähän näillä rutiineilla koko ajan tehostaen on menty näihin päiviin. Ikää on nyt 25 v, painoa 86 kg, nostan penkistä 125 kiloa, vedän maasta 230 kg ja juoksen 3100 metriä cooperissa. Puhtaita leuanveto teen leveähköllä vastaotteella 22. Joku voi hykerrellä partaansa sitä että tällaisethan saavuttaa jokainen 15 kesäinen vuoden harjoittelulla, mutta ainakin omasta mielestä ovat sikäli hyviä tuloksia että meikäläisen lähtötaso oli puhdas nolla. Ja sitten ongelmiin. En oikein osaa levätä tai pitää enää taukoja urheilusta. Viimeinen vuosi on mennyt suurinpiirtein siten että kuutena päivänä viikossa kaksi kertaa päivässä on harkat, ja protskupitoista välipalaa/ruokaa vetelen 6-7 kertaa päivässä naamariin. Aamusta yleensä cardiota (näin lihaksenkasvatuskaudella 3-5 km vauhdikas juoksulenkki) yksi säpäkkä lihaskuntoharjoitus. Minulla on kotona käsipainot, tanko ja autotalli. Näihin aikaa menee yleensä noin tunti. Iltapäivällä töiden jälkeen taas lihaskuntotreeniä 1-2 tuntia. Näistä voi jokainen laskea viikottaisen ajankäytön liikunnan parissa, ja se ei ole vähän.
Olen näiden treenivuosien aikana aiheuttanut itselleni kolme rasitusmurtumaa ja varmaan parikymmentä enemmän tai vähemmän pahaa ylirasitustilaa. Alkuun niitä tuli enemmän, nyttemmin harvemmin, mutta nykyisin tuntuu että ongelmat liikunnan kanssa ovat muuttuneet erilaisiksi. Ei oikein aika riitä mihinkään eikä sittenkään edes kehitystä tapahdu niin hyvin kun en anna elimistölle aikaa levätä. Tiedostan ongelman, mutta aina tulee huono omatunto jos yli 12 tuntia pitkä tauko tulee treeneistä. Sitten häpeissäni iltasaunan jälkeen lähden vielä "lämmittelemään" taka- ja sivuolkapäät. Pelkään että jos pidän taukoa niin mielenkiinto liikuntaan loppuu niin kuin ennenvanhaan. Olenkin alkanut yhtenä vaihtoehtona miettimään roinaamisen aloittamista, jos sillä tavalla saisi aikaan tuloksia normaalia rasittuneempana. Tämä siitäkin huolimatta että olen googlaillut kyseisten aineiden haittavaikutukset aika tarkkaan, ja tiedän ettei niihin pitäisi lähteä.
Tulipa vuodatusta. Kyllä tämä liikunnan harrastaminen on p*****tä! Onko kommenttia/kokemuksia vastaavista?
Urheilukärpänen ja ongelmat
2
<50
Vastaukset
- dyytj
> Kyllä tämä liikunnan harrastaminen on p*****tä!
Sanon sitä enemmin pakkomielteiseksi puurtamiseksi kuin harrastamiseksi, koska harrastus usein implikoi jotain mukavaa, mutta joo, on homojen hommaa. Olin tänään salilla ja taas maha murjoi lounasta siihen malliin että katselin jo lähintä roskista eli millään lailla mukavaa ei ollut. Jos treeni jää väliin niin ajatukset ajatukset alkavat synkistyä ja pohdiskelen paljon loppusijoitusta. Jos roinaisin niin kuurin jälkeen saattaisin hyvinkin toteuttaa sen. - seitstentoista
meikäläisen neuvo on että vihellät pelin ns. poikki. ajattele asia sillä tavalla että olet jo saavuttanut liikunnan saralla enemmän kuin suurin osa porukasta elämänsä aikana, ja ole siihen tyytyväinen. seuraava porras oisi jo sellanen että pilaisit varmaan lopun elämäsi sillä, joten mieti tarkkaan mihin ryhdyt.
suosittelen siis että nyt peli poikki joksikin aikaa sillä tavalla että korkeintaan kevyttä lenkillä käyntiä ja lämmittelyjä tms. joku aika. sitten katsot uudelleen rauhassa harrastuksiesi suuntaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762149Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361762Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111500Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341265Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611250Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161079Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv611002- 60983
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103684