Lihottaako limsa enemmän kuin kiinteät makeiset?

Olen parin viime vuoden aikana huomannut erikoisen ilmiön. Aloin juoda limua (sokeroitua) ja lihoin ensimmäisen kerran aikuisiässä! Erikoinen ja yllättävä tämä ilmiö on siksi, että olen aina syönyt karkkia ja suklaata lihomatta.

Onko niin, että nestemäinen sokerielintarvike muuttuu kehossa herkemmin rasvakudokseksi kuin kiinteä sokerielintarvike? Onko niin, että ruoansulatuselimistö ei pysty käsittelemään kiinteän makeisen sokeria yhtä helposti kuin nestemäisen ja siksi osa kiinteässä muodossa olevasta sokerista poistuu ulosteen mukana eikä päädy energiaksi?

Onko kukaan kuullut tutkimuksesta, joka olisi tehty tästä aiheesta?
62055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kaikki hiilihydraatti muuttuu sokereiksi ja lihottaa, jos syö liikaa.

Äänestä

Mitä enemmän tulee ikää, sitä herkemmin alkaa kiloja kertymään. Koettakaa nyt oikeasti aikuiset ihmiset katsoa mitä kurkustanne alas pistätte, KUKAAN MUU ei teidän läskejänne aiheuta, kyllä ne on jokaisen aikuisen ihan itse syömisillään ja juomisillaan hankkinut! Lasten osalta vastuu tietysti on vanhemmilla!

Äänestä
  • Aloittajahan oli laittanut jopa nimimerkikseen ei.limua. Turhaan sinä pulttaat ja saarnaat muille. Kanna itse omat läskisi, thank you.

    Äänestä

  • Ikä ei kerrytä läskiä, vaan väärä ruokavalio.

    Meillähän on jo lapsista iso osa lihavia.

    Äänestä

Se riippuu määrästä, kuinka paljon karkkia ja sokeripitoisia juomia juo, jos juo tai syö enemmän kun kuluttaa niin kyllähän siinä lihoo!

Äänestä

Kaikki hiilihydraatit ovat käytännössä "sokeria". Kaikki ravinnosta saatavat hiilihydraatit muutetaan glukoosiksi, joka imeytyy verenkiertoon ja varastoidaan tarpeen mukaan glykogeeniksi (varastohiilihydraatti) maksaan ja lihaksiin. Jatkuva liika hiilihydraatti, mitä ei kuluta, muuttuu läskiksi. Lisäksi nopeat hiilihydraatit (sokerit, viljat sekä tärkkelys) menevät suoraan verenkiertoon (eivät varastoidu maksaan tai lihaksiin) ja jos syöt niitä jatkuvasti liikaa ja et niitä heti kuluta, niin se muuttuu läskiksi.

Hiilihydraattien, muun muassa sokerien, viljojen, riisin ja perunan määrän järkevä rajoittaminen on monelle erittäin helppo ja turvallinen tapa painonpudotukseen. Hiilihydraattien määrän rajoittaminen on nopea tapa myös joidenkin veriarvojen korjaamiseen, esimerkiksi maksa-, triglyseridi- ja paastosokeriarvojen.

Syötkö vielä kaloreita?

http://personal.inet.fi/koti/magge/kalori.htm

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei.limua kirjoitti:

Olen parin viime vuoden aikana huomannut erikoisen ilmiön. Aloin juoda limua (sokeroitua) ja lihoin ensimmäisen kerran aikuisiässä! Erikoinen ja yllättävä tämä ilmiö on siksi, että olen aina syönyt karkkia ja suklaata lihomatta.

Onko niin, että nestemäinen sokerielintarvike muuttuu kehossa herkemmin rasvakudokseksi kuin kiinteä sokerielintarvike? Onko niin, että ruoansulatuselimistö ei pysty käsittelemään kiinteän makeisen sokeria yhtä helposti kuin nestemäisen ja siksi osa kiinteässä muodossa olevasta sokerista poistuu ulosteen mukana eikä päädy energiaksi?

Onko kukaan kuullut tutkimuksesta, joka olisi tehty tästä aiheesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu