Viikonloppuisin ja lomilla, kun työasiat eivät pyöri päässäni, minulle jää aikaa ajatella yksinäisyyttäni, kaljua päälakeani, pientä munaani ja neitsyyttäni. Ymmärrän kuinka on olemassa täysin realistinen mahdollisuus, että minä ja 12-senttiseni vaivumme haudan lepoon poikuus tallella, ilman että koskaan saamme tuntea naisen pillun lempeää ja kosteaa kosketusta.
Silloin minut valtaa voimaton raivo koko naissukupuolta kohtaan. Nämä perkeleen huorat ovat kieltäneet minulta haarojensa antimet pelkkien ulkonäköseikkojen ja jännyyden puutteen perusteella, lainkaan kiinnittämättä huomiota herkkään romanttiseen sieluuni ja 12-senttiseni puhtaan viattomaan kaipuuseen syntymänsä lähteille, pilluun.
Tartun omalla kädelläni velttoon pieneen munaani ja runkkaan kyyneleet silmissä, kiroten katkerasti muille miehille reikäänsä jakelevaa reiällistä sukupuolta. Voi teitä spermavitut huorat, mitä olettekaan tehneet!
Vapaa-aika on synkkää aikaa
5
<50
Vastaukset
Mikset täytä vapaa-aikaasi jollain? Eikö elämässä oikeasti ole muuta kuin työ tai nussiminen (tai sen puute)? Eikö voisi harrastaa, käydä matkoilla tai vaikka huorissa, jos kerran rahaa on?
Jos ei ole naista, ystäviä eikä kielitaitoa, mene opastetulle ryhmämatkalle.- Neitsyt-Setä
Pahoin pelkään että harrastukset ja matkailu olisivat vain onttoja korvikkeita, eivät ne kasvata hiuksia päähäni, venytä penistäni tai poista neitsyyttä. Nämä kun ovat kuitenkin syvällisiä, koko elämää määrittäviä asioita, jotka kaiken aikaa väijyvät taustalla, vaikka kuinka yrittäisin epätoivon vimmalla kuluttaa aikaani johonkin muuhun. Yksikin hiljainen hetki ja puolikalju, ne puoli-impotentit 12cm ja poikuus varttuneella iällä pyörivät jälleen painostavina mielessäni.
Huorissa käymistä olen kyllä harkinnut, niin suuresti kuin se onkin herkän ja romanttisen luontoni vastaista. Voi olla, että epätoivo lopulta kasvaa sellaisiin mittoihin, että menen sen toteuttamaan. En ole vakuuttunut, että siitä lopulta on paljon lohtua, huora kun sietää Juice-tukkaani ja pientä ja velttoa munaani vain palkkion houkuttelemana, eikä suinkaan oma-aloitteisesti suuresta rakkaudesta anna pilluaan. - naisen.neuvo
Neitsyt-Setä kirjoitti:
Pahoin pelkään että harrastukset ja matkailu olisivat vain onttoja korvikkeita, eivät ne kasvata hiuksia päähäni, venytä penistäni tai poista neitsyyttä. Nämä kun ovat kuitenkin syvällisiä, koko elämää määrittäviä asioita, jotka kaiken aikaa väijyvät taustalla, vaikka kuinka yrittäisin epätoivon vimmalla kuluttaa aikaani johonkin muuhun. Yksikin hiljainen hetki ja puolikalju, ne puoli-impotentit 12cm ja poikuus varttuneella iällä pyörivät jälleen painostavina mielessäni.
Huorissa käymistä olen kyllä harkinnut, niin suuresti kuin se onkin herkän ja romanttisen luontoni vastaista. Voi olla, että epätoivo lopulta kasvaa sellaisiin mittoihin, että menen sen toteuttamaan. En ole vakuuttunut, että siitä lopulta on paljon lohtua, huora kun sietää Juice-tukkaani ja pientä ja velttoa munaani vain palkkion houkuttelemana, eikä suinkaan oma-aloitteisesti suuresta rakkaudesta anna pilluaan.Älä mene prostituoidun pakeille. Herkkä ja romanttinen sielusi saattaisi vammautua siitä. Pidä kiinni seksuaalisesta koskemattomuudestasi, ja jos et saa naista, joka rakastaisi sinua, kuole poikuus tallella. Eihän se mikään synti ole, päinvastoin, ei sitä tarvitse hävetä.
Mieti miten vaikeaa minulla on kun vapaa-aikaa on 24/7 ja elinaikaa on vielä jäljellä mahdollisesti kymmeniä vuosia ilman naista.
- SolitaryMan1977
No eipä se naisten vika lopulta ole. Katkeruus naisia kohtaan on turhaa. Mielummin opettelen hillitsemään itsesi ja unohda jopa masturbointi. Kiellä itseltäsi koko seksuaalisuus. Keskity kirjoihin, liikuntaan, videopeleihin, ala harrastamaan vaikka jotain itsepuolustuslajia. Tee vapaa-ajallasi jotain mikä saa sut unohtamaan ja sitä kautta keskittymään olennaisimpiin ja tärkeimpiin asioihin kuin naiset ja seksi.
Itse olen 38v kerran seurustelltut 9 vuotta sitten. 3kk suhde kesti ja seksiä 3 kertaa. Ei se ollut mitään ihmeellistä. Sen jälkeen ei minkäänlaisia suhteita. Elän mielummin selibaatissa, kuin seksisuhteessa. Rakkautta on mahdotonta tässä maailmassa saada, joten yksin mielummin.
Kuoletan seksuaalisuuteni, koska minulla seksin paikka on vain ja ainoastaan rakkaudellisessa parisuhteessa tai mielummin vasta avioliitossa. Mutta sellainen on mahdottomuus nykyaikana. Lisäksi 30-40v sinkkunaiset ovat lähes poikkeuksetta ylipainoisia ja/tai yksinhuoltajia ja ne taas eivät minua kiinnosta. Joten yksin mennään.
Liikunta, kirjat, videopelit, elokuvat..siinä vapaa-aikani aina. Tänään maanantainakin mulla on lomarahavapaa, joten mietin että jospa lukisi tossa paria kirjaa ja pelaisi jotain videopeliä. Ai niin ja onhan mulla akustinen ja sähkökitarakin! Voisi niilläkin soitella. Tekemistä riittää siis.
Tsemppiä ja voimia sulle sekä kaikille yksinäisille sinkuille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475305Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "531857Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1361707Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151619- 141385
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41250No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol26124981-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171077Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771028Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60877