ja tottakai miehen naamaa kuten olen aina sanonutkin. Kyseisillä naisilla ei tosin jo pelkästään ikänsä puolesta olisi mitään varaa arvostella kenenkään ulkonäköä, mutta kuitenkin he haukkuivat todella pitkän noin 2m miehen ulkonäköä.
Sanoivat, että mies on todella ruma kun on kasvattanut parran eikä hän muutenkaan mikään komistus ole.
Pituudella ei siis tee mitään jos naama ei ole komea kuten olen aina sanonutkin ja tuo on vain yksi todiste lisää.
Työkaverinaiset haukkuivat PITKÄN miehen ulkonäköä
11
<50
Vastaukset
- Totta-puhut
Kerro tuo ex pualle, sehän ei millään usko, että miehen naamalla on väliä. Se luulee että naisille kelpaa jos on pitkä ja rahaa ja statusta. Mutta kun se ei ole niin, naisetkin tahtoo komean miehen ja nimenomaan kasvojen pitää olla komeat. Suurin osa Hollywoodin filmitähdistäkin, niistä kaikista himotuimmista on lyhyitä, ja naiset kuolaa niiden perään, on aina kuolanneet, koska niillä on komeat kasvot. Oikeassa elämässäkin näkee, kuinka joku keskivertoa lyhyempi tavallinen bussikuski vie seksikkäimmät naiset pari metrisen toimitusjohtajan nokan edestä, jos bussikuskilla on komeat kasvot ja tj:n pärstä muistuttaa persettä. Miehet ja naiset on siinä samanlaisia, että pitävät hyvän näköisistä ihmisistä ja arvostelevat rumia, vaikkei itsellä olisikaan varaa arvostella. Niin ne vain tekee... Maailma on nuorien ja kauniiden/komeiden ihmisten. Rumilla ja vanhoilla ei ole mitään saumaa.
- Naisasialooser
Eiköhän muka usko, että miehen naamalla on väliä. Sehän on koko PUA kultin suurin emävale ja ilman sitä he eivät tekisi bisneksellään senttiäkään rahaa. Koko touhu perustuu siihen valeeseen, että miehen ulkonäöllä ei ole naisille mitään väliä.
Tottakai status ja raha merkitsevät paljon enemmän, mutta suurimmalla osalla miehistä ei niitä ole joten taso määräytyy naamakomeuden mukaan. - Totta-puhut
Naisasialooser kirjoitti:
Eiköhän muka usko, että miehen naamalla on väliä. Sehän on koko PUA kultin suurin emävale ja ilman sitä he eivät tekisi bisneksellään senttiäkään rahaa. Koko touhu perustuu siihen valeeseen, että miehen ulkonäöllä ei ole naisille mitään väliä.
Tottakai status ja raha merkitsevät paljon enemmän, mutta suurimmalla osalla miehistä ei niitä ole joten taso määräytyy naamakomeuden mukaan.Sen kanssahan yhtenään väännetään siitä, kumpi on naisten mielestä "parempi" nuori ja komea mies, vai vanha ruttunaama jos ruttunaamalla on rahaa. Se ihan tosissaan uskoo, että aivan kaikki naiset lähtee rahan ja statuksen perään, kun normaalilla kokemuksella varustetut ihmiset kuitenkin tietää, että vain "tietynlaiset" naiset lähtee rahan ja statuksen perään, ja se onkin eri asia haluaisiko edes täyspäinen normaali mies sellaista naista.
Suurin osa naisistakin kuitenkin tahtoo nussia sellaisen kanssa, jota pitävät oikeasti seksuaalisesti kiihottavana, ja kyllä siihen tarvii hyvän ulkonäön. Ei se raha paljon lämmitä, kun päälle könyää joku kuvottava vanha rumilus. Eihän sitä edes ole missään sanottu, että "pääsee" sen vanhan ja rikkaan rumiluksen vaimoksi, jos sille vittua antaa. Ne on aika kylmäpäisiä naisia, jotka lähtee kokeilemaan onneaan sillä saralla, eikä suurimmasta osasta siihen ole... Onhan niitä miehiäkin, jotka menee naimisiin jonkun vanhan akan kanssa, koska akalla on rahaa. Niitä on aina ollut. Jo Elizabeth Taylorilla aikoinaan joku ihmeen raksamies, puhumattakaan Madonnasta ja Cheristä. Cher jopa deittaili 1980 -luvulla menestyneitä hottis -miehiäkin mm. Tom Cruisea ja Richie Samboraa, jotka olivat siihen aikaan nuorten tyttöjen märkiä päiväunia ja Cher jo vanha kurppa. - ATMaisteri
Totta-puhut kirjoitti:
Sen kanssahan yhtenään väännetään siitä, kumpi on naisten mielestä "parempi" nuori ja komea mies, vai vanha ruttunaama jos ruttunaamalla on rahaa. Se ihan tosissaan uskoo, että aivan kaikki naiset lähtee rahan ja statuksen perään, kun normaalilla kokemuksella varustetut ihmiset kuitenkin tietää, että vain "tietynlaiset" naiset lähtee rahan ja statuksen perään, ja se onkin eri asia haluaisiko edes täyspäinen normaali mies sellaista naista.
Suurin osa naisistakin kuitenkin tahtoo nussia sellaisen kanssa, jota pitävät oikeasti seksuaalisesti kiihottavana, ja kyllä siihen tarvii hyvän ulkonäön. Ei se raha paljon lämmitä, kun päälle könyää joku kuvottava vanha rumilus. Eihän sitä edes ole missään sanottu, että "pääsee" sen vanhan ja rikkaan rumiluksen vaimoksi, jos sille vittua antaa. Ne on aika kylmäpäisiä naisia, jotka lähtee kokeilemaan onneaan sillä saralla, eikä suurimmasta osasta siihen ole... Onhan niitä miehiäkin, jotka menee naimisiin jonkun vanhan akan kanssa, koska akalla on rahaa. Niitä on aina ollut. Jo Elizabeth Taylorilla aikoinaan joku ihmeen raksamies, puhumattakaan Madonnasta ja Cheristä. Cher jopa deittaili 1980 -luvulla menestyneitä hottis -miehiäkin mm. Tom Cruisea ja Richie Samboraa, jotka olivat siihen aikaan nuorten tyttöjen märkiä päiväunia ja Cher jo vanha kurppa.Pari vuotta sitten Mythbusters teki pikku kokeen.
He näyttivät naisille kuvia, joissa näkyi kolme asiaa: mies, hänen ammattinsa, ja tulonsa. Naisia pyydettiin arvioimaan miesten ulkonäköä.
Vaihtamalla ammatti parempaan ja tulot isommiksi ulkonäkö arvioitiin keskimäärin kahta pistettä edustavammaksi. Kutosen miehestä tuli kasin mies, jne.
...ja huomaa että ammatit olivat tasoa hoitaja->lääkäri, jne. Jos halo-efekti toimii näin voimakkaasti tavisammateissa, entä jos ammatti olisi Hollywood-julkkis?
Oletko koskaan miettinyt miksi monikin parikymppinen pitää isänsä ikäisiä Hollywood-näyttelijöitä komeina, muttei pidä ainutakaan isänsä ikäistä tavismiestä komeana? ;)
"Rakastuin Kimi Räikkösen tavallisuuteen..." - 1223335577733
Naisasialooser kirjoitti:
Eiköhän muka usko, että miehen naamalla on väliä. Sehän on koko PUA kultin suurin emävale ja ilman sitä he eivät tekisi bisneksellään senttiäkään rahaa. Koko touhu perustuu siihen valeeseen, että miehen ulkonäöllä ei ole naisille mitään väliä.
Tottakai status ja raha merkitsevät paljon enemmän, mutta suurimmalla osalla miehistä ei niitä ole joten taso määräytyy naamakomeuden mukaan.Kyllä miehen pituus ja raamit on naisille isompi juttu kuin mitä miehen naama. Ainoa se jos aivan törkeän näköinen naamastaan on niin sitten ei hyvilläkään raameilla ja pituudella paljon naisia hurmata.
- Jassuka
Todella pitkä olisi jo reilusti yli 2m, tuo pituus kun alkaa olla aika arkipäivää jo suomessakin. :)
Noin muuten haukkujat ei yleensä muuta osaa, koirilla on koiran virka.- Naisasialooser
2m pitkä mies on todella pitkä, tuon pituisia on erittäin harvassa. yli 300 fb kaveristani ei yksikään ole 2m. Noin yksi tuhannesta miehestä korkeintaan yltää siihen
- Jassuka
Naisasialooser kirjoitti:
2m pitkä mies on todella pitkä, tuon pituisia on erittäin harvassa. yli 300 fb kaveristani ei yksikään ole 2m. Noin yksi tuhannesta miehestä korkeintaan yltää siihen
Ai on? Okei, mä taas tiedän kohtuu monta joko pari senttiä vaille 2m. Suvussakin on pitkiä miehiä. 180cm taitaa olla lyhyin mies meidän suvussa. Kuolleita kun ei voida enää laskea.
Exäni oli yli 2m pitkä. :) - 766767
Yli 195cm on alle prosentti suomessa. mikä kenenkin mielestä on sitten yleistä.
- Jassuka
766767 kirjoitti:
Yli 195cm on alle prosentti suomessa. mikä kenenkin mielestä on sitten yleistä.
Piti tarkistaa onko noin. Eli yli 195cm on noin prosentti. Katukuvassa ja tuttavapiirissä tuntuu olevan näitä paljon. Se varmaan vaikuttaa käsitykseen. Kaiken aikaa kansa pitenee.
- BEM
Huh. Mä olen 195 ja kasvattanut parransängen viime movemberin aikoihin. Mun työpaikalla vaan ei ole kuin yksi keski-ikäinen nainen :-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1792339Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe411822Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141646Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661346Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391332Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191126Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641076- 621034
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja111766Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn46709