Nyt kun laaja, palstalle kirjoittavien älykkyyttä mittaava tutkimus on suoritettu voimme huokaista kaikki helpotuksesta, sillä tutkimus osoitti ettei yhtään typerystä ole palstalle eksynyt.
Päinvastoin, jostain käsittämättömästä syystä palsta tuntuu vetävän puoleensa vain huippu älykkäitä.
Joitakin suorastaan neroiksi luokiteltavia. Niinpä voimmekin luopua siitä vanhasta käytännöstä jossa kehotamme muita palstalaisia menemään tarkistuttamaan päänsä, tai ainakin tuplaamaan syömiensä lääkkeiden määrän.
Tuosta kaikesta voimme nyt luopua sillä nyt tiedämme olevamme 'Raketti insinööri" luokkaa jokainen.
No, niin tilipäätös
21
78
Vastaukset
- tgotrptmtomt
Ei kaikki ole, et sinäkään. Otsikon pikku on väärässä paikassa. Yritäpä päätellä, missä se pitäisi olla!
- jore4
Kas niin ensimäinen pilkunnussija pyllähti paikalle, todistamaan avauksen väittämää todeksi ja on nainen. Kuinkas muuten
Pilkunnussijalle tiedoksi. Pilkku on väärässä paikassa siksi, että alkuperäinen otsikko oli No, niin, mutta se ei kelvannut modelle lyhyytensä vuoksi joten sitä oli jatkettava.
Mutta tyydyttääkseen palstan neropattia täytyy turvautua selittelyyn mikä on melkoinen myönnytys pilkunnussijalle. - hihihehehahhahahaaaa
jore4 kirjoitti:
Kas niin ensimäinen pilkunnussija pyllähti paikalle, todistamaan avauksen väittämää todeksi ja on nainen. Kuinkas muuten
Pilkunnussijalle tiedoksi. Pilkku on väärässä paikassa siksi, että alkuperäinen otsikko oli No, niin, mutta se ei kelvannut modelle lyhyytensä vuoksi joten sitä oli jatkettava.
Mutta tyydyttääkseen palstan neropattia täytyy turvautua selittelyyn mikä on melkoinen myönnytys pilkunnussijalle.Niin totuus lienee se ettei sulla ole edes pilkkua nusauttaa, puhumattakaan muusta hihihiiiii
- tgotrptmtomt
hihihehehahhahahaaaa kirjoitti:
Niin totuus lienee se ettei sulla ole edes pilkkua nusauttaa, puhumattakaan muusta hihihiiiii
No heh, kyllä mulla kyrpä näyttää olevan housuissa. Oikeasti toi olisi pitänyt kirjoittaa: "No niin, tilinpäätös. Huomaatko, että olet idiootti?
- oif9jrt9
Jorehan on palstan idiootti!
- jore4
So, so lapset. Enkös sanonut, että läpikäymänne testi osoitti kaikki palstalaiset huippu älykkäiksi myös minut joten idiootiksi nimittely ei ole enää tarpeen.
- fghhjb
oif9jrt9 kirjoitti:
Jorehan on palstan idiootti!
Ei vaan sinä palstan pentu tyhmä ja lapsellinen.
- Palstanpentu
jore4 kirjoitti:
So, so lapset. Enkös sanonut, että läpikäymänne testi osoitti kaikki palstalaiset huippu älykkäiksi myös minut joten idiootiksi nimittely ei ole enää tarpeen.
Pilkku jälleen väärässä paikassa! So so, lapset, on oikein. Ja ensimmäisessä viestissä no niin, tilinpäätös.
- jorespore
Jore ei pärjää kansakoulu-pohjalla nykyajan nuorille!
- jore4
tgotrptmtomt kirjoitti:
No heh, kyllä mulla kyrpä näyttää olevan housuissa. Oikeasti toi olisi pitänyt kirjoittaa: "No niin, tilinpäätös. Huomaatko, että olet idiootti?
toimimaton kissankielilerppu sellainen hihihihiihihii
- jore4
fghhjb kirjoitti:
Ei vaan sinä palstan pentu tyhmä ja lapsellinen.
heippa taas pikku räkänokka, koetapa mennä jarrutusjälkiä putsaamaan ...ai että haisetkin
- jore4
jore4 kirjoitti:
heippa taas pikku räkänokka, koetapa mennä jarrutusjälkiä putsaamaan ...ai että haisetkin
Kyllä finni-ikäiset kynäilijätkin voivat tulla mukaan kunhan muistavat mitä äiti ja isä sanoivat hyvistä käytöstavoista.
- Palstanpentu
Hei vaan Jore4! Muistatko, kun mentiin kansakouluun? Oli puiset kahden istuttavat pulpetit. Opettajalla oli karttakeppi. Oli myös hiihtokilpailuita. Suksien pohjat tervattiin ja paahdettiin nuotiolla, tai muulla avoliekillä. Sukset olivat puuta. Siteet olivat joko Voitto- merkkisiä, tai Rotanloukkuja. Jalassa oli tietenkin monot, joita käytettiin aivan pito jalkineenakin. . En jaksa muistaa, mutta "Järviset lentävät luistavat" oli yksi tavaramerkki. Porkat (sauvat) olivat rottinkia. Sommat olivat myös rottinkia ja ne oli kiinnitetty sauvoihin nahkasitein. Venäläisten Sputnik lensi ilta taivaalla 1958 Lokakuussa.
- 1950-luvultaolenminäkin
Meni Jore sanattomaksi, kun lyötiin faktoja pöytään. Kirjoittelija ei olekaan pentu, kun pystyy kertomaan, millaista oli 1950-luvulla.
- sddfgh
1950-luvultaolenminäkin kirjoitti:
Meni Jore sanattomaksi, kun lyötiin faktoja pöytään. Kirjoittelija ei olekaan pentu, kun pystyy kertomaan, millaista oli 1950-luvulla.
Tyhmä .mitäs tuohon mitäs vastata,se oli sitä aikaa,eikä viestin kirjoittaja ole pentu niinkuin sinä.
- NäsäviisasSiideriLissu
Pikku? Vai sittenkin pilkku?
- Sputnikkolme
1950-luvultaolenminäkin kirjoitti:
Meni Jore sanattomaksi, kun lyötiin faktoja pöytään. Kirjoittelija ei olekaan pentu, kun pystyy kertomaan, millaista oli 1950-luvulla.
No kas nostan kädet pystyyn mummojen ja pappojen edessä, itse olen ihan 20 vuotta nuorempi. Teillä ne eläkepäivät menee rattoisasti täällä roikkuen. Onko mummon tuontiukkeli jäänyt palaamatta kotia retkiltään? Mikäs sputnikki muuten lensi lokakuussa 58? Nippelitietoa ;) ei muuten uskoisi, että äiteeni ikäiset naiset päästelee tuommoista sontaa palstoilla. No pieni vähemmistö te olette, mutta varsin värikäs ja erikoisia ja ei välttämättä hyvällä tapaa.
- etumusse
Jore, tuleeko perseestäs pore...
- pennulle
Tuliko sulta päästä järki pentu.
- jorezx
Suomihorolta menee alta polvet ja sitten leviää, kun pillumehut nousee päähän murjaanin nähdessään.
- ulkkikset_ihania
kun taas sut nähdessään heillä tulee tarve mennä kakalle, muistutat nääs vanhaa ulkohuusia... hähähääää sinä kenellekään kelpaamaton idiootti hähähähähää
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096386Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M883991L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa393335TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72730Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6121307Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55713- 61699
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193698- 8695
Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47689