vinkkejä jaksamiseen

Mies tekee väärin, laiminlyö perheensä. Hän ei osaa eläytyä toisen tunnetiloihin, vaan kokee asiat pään eli pelkän "järjen" kautta. No, järkeä ei tosin niin riittävästi, että kokisi järkeväksi soittaa edes sen pienen puhelun.
Muuta neuvoa ei ole, kuin että vaikka et hyväksy hänen toimintatapaansa, et yritäkään vaatia etkä soittaa hänelle reissunsa aikana.
Antaa miehen olla. Et pihahda, et pukahda, et keskustele asiasta, et suutu, et kiitä. Joskus auttaa, että tarjoaa toiselle hänen omaa lääkettään.
Sen sijaan, että murehtisit kotona, yritä järjestää itsellesi kaikkea hauskaa sillä aikaa kun mies on poissa. Mitä ikinä keksit, ja on mahdollista, ja mistä aina olet toivonut.
Haet sen jaksamisen muualta. Ja itse asiassa, sehän on pakko, koska mies ajaa sinut hakemaan voimavarasi jostain muusta kuin hänen kanssaan olemisesta. Enkä tässä tarkoita mitään uskottomaksi ryhtymistä, vaan muita pikku nautintoja elämääsi.

Onko perheenne mielestäsi ehjä? Hyvä neuvo on keskittyä siihen itse itse haluaa toivoo ja mistä nauttii, mutta mitä kaikkea pitää kestää, eikö pitäisi tavoitella muutosta parempaan?

Kannattaa hakeutua terapiaan vaikka kirkon perheneuvontaan (ilmaista) juttelemaan tilanteesta. Mene yksin jos mies ei lähde.

Voisiko miehellä olla aleksitymia? Eli hän ei vaan osaa eläytyä toisen tunteiisiin, vaikka ei sitä pahalla tarkoitakaan. Saattaa olla, että kuvittelee olevansa hyvinkin kelpo perheenisä kun käy töissä jne. Marga-Reeta antoi hyviä ohjeita, että tee jotain mukavaa ja anna miehen olla. Katso sitten miten hän reagoi kun keskityt vaan omaan jaksamiseen. Miestä ei ehkä jaksa katsella loppuelämää jos ei ota muita huomioon, mutta silloin et tee mitään hätiköityä kun keskityt omaan elämiseen. Kukaan ei tavallaan sinulle onnea tuo, mutta myöskän ei pois ota silloin kun onni on omissa käsissä.

Itse en useinkaan työmatkoilla pidä juuri yhteyttä perheeseeni. Päivät ja illat ovat niin täysiä, ja toimin jotenkin työmoodilla. Tiedän puolison ja lasten pärjäävän.

Monella miehellä (ja naisellakin) on vaikeuksia ottaa vastaan toisen tunteita. Ei tiedetä, mitä pitäisi sanoa, miten reagoida. Ei tajuta, ettei puoliso välttämättä mitään ratkaisuehdotuksia kaipaa, vaan tunteen siitä, että on tullut kuulluksi. Olethan itse selkeä viesteissäsi? Jos loukkaannut, sano se ääneen ja kerro, miltä tuntuu. Kerro myös joskus, mitä miehessä arvostat.

Dramatisoitkohan turhan vuoksi vai onko sinulle muuten vaan tärkeää, että kaikki asiat pyörisivät sinun napasi ympärillä.
Mieheni ollessa vuosikaudet matkatöissä oli luonnollista, että hän oli yhteydessä kotiin mahdollisuuksien mukaan tai silloin kun oli asiaa.
Minä olin kotona lastemme kanssa. Mainitsemanani jaksona lapsemme varttuivat yläasteiästä yliopisto-opiskelijoiksi.
Viikonloppuisin kotona mieheni ei tehnyt mitään.
Kyseinen järjestely oli ehtona yhteisen tavoitteemme saavuttamiseksi.
Ei se ollut sen kummempaa.
Noiden vuosien jälkeen elämä palautui perinteisiin uomiin ilman vähäisintäkään säröä keskinäisiin suhteisiimme tai suhteessa lapsiimme.

Väkivaltaiseen suhteeseen ei jäädä. Nainen ei saa olla niin alistuva ja hölmö, että luulee että asiat paranesivat. Ei ne parane. Pitää olla niin rohkea, että lähtee. Lapset kainaloon ja ulos. Siten varmaan itse säilyin hengissä ja väkivaltainen ex-puoliso passitettiin vankilaan. Rakkaus on sokea, sanotaan.

Ei kai haittaa jos eroat kun liitollas ei ole mitään väliä. Välittäminen ja huomioiminen on tärkeää suhteessa ja jos miehes ei sitä tajua niin ei kannata kitua suhteessa.

Ap valitat että mies ei ota yhteyttä. Yhden asian voisit kokeilla ota itse yhteyttä ja kysykin miten hänellä siellä menee, et ala valittamaan kodin asioista.
Eihän se kivaa ole yksin vastata kotiasioista kokonaan, tiedän kokemuksesta.
Asialla on se toinenkin puoli, mieskin on väsynyt, eihän matkatyö mitään lepoa ole, kyllä nykyiset työnantajat pitävät huolen, että kaikki työntekijästä otetaan irti. Jos olet tuota valitusvirttä käyttänyt, mies pääsee näin edes hetkeksi pakoon vaatimuksiasi, jospa ottaisit hänet perheenjäseneksi ja kuulisit kuinka hän voi.

Hei!
Itselläni parisuhteessa hyvinkin samanlainen tilanne. Mies reissutöissä, viikonloppuisin käy kotona. Toivoisin silloin osallistumista kodin askareisiin, lasten kanssa yhdessäoloa- läsnäoloa. Turhaan. Ajattelin vielä yrittää saada joku ratkaisu sovittua mieheni kanssa, mutta lapsemme ovat murrosiässä ja kaipaisivat kovasti sitä isänkin huomiota ja yhteydenpitoa...Mutta olen kyllä kovasti samaa mieltä kuin viestiketjun aiemmin kirjoitettu, välinpitämättömyys synnyttää välinpitämättömyyttä.... Nykyaikana kun vaikka tekstiviestein kuulumisten kysely ei ole vaikeaa vaikka työpäivät reissussa vähän pidempiä olisivatkin. Voimia ja jaksamista sinulle, viestiketjun aloittaja!