Kolme sinkkuvuottani

n43v

Kolme vuotta sinkkuna tuli täyteen tällä päivämäärällä. Tämä on siis yhteenveto näistä kaikista kolmesta vuodesta.

Tavattuja persoonia kolmen vuoden aikana on yhteensä reilusti yli 50. Osan kanssa pannaan edelleen molempien omasta tahdosta, osan kanssa ei.

On pantu ompussa, autossa, miesten kotona ja nyt viimeinkin, kun olen saanut reviirini omakseni myös minun kodissani. Tapaamiset etenevät edelleen melkein poikkeuksetta samoilla linjoilla, kirjoitellaan ja tutustutaan. Mennään kahville yleiselle paikalle ja jos kemiat on kohdanneet, niin sitten on harrastettu seksiä.

Ikähaarukka? 19-53. Joojoo, puuma lipsuu, mutta hyvillä perusteilla. Olen mä edelleen ihan puuma, rakastan nuoria miehiä ja niitten helppoutta ja mutkattomuutta, mutta....jotkut pääsee luikertelemaan mun suosioon, vai pilluunko ne kuitenkin luikertelis.

Millä tavalla sitten olen muuttunut tämän kolmen vuoden aikana? No vanhentunut kolme vuotta ainakin, tullut muutamia kilojakin lisää, mutta enpä niistä ressiä ota.

34

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hellä_ja_uskollinen

      Kivalta kuulostaa.
      Mieshän ei ole puuma eikä leijona vaan sika jos samaan pyrkii.
      Terveisin nimimerkki minullakin just kolme vuotta, enkä ole tavannut kuin oman käteni.

    • hymyileväNainen

      Puumailu on ihanaa.

    • Perheenisä-1968

      Upeeta...
      Ihan itseäsikö varten kirjoitit tuon "over-the-top" tarinasi tänne??

      Kolmessa vuodessa siis 50 partneria... eli uusi kyrpä jonossa aina kolmen viikon välein... ja tämä rento tilasto siis kolme vuotta putkeen??

      Amerikkalainen sanoisi tähän väliin: "give me a fucking break" tai ehkä paremmin "Give me a break to fuck"

      Tuota varten joko pitää olla jotain todella uskomatonta, vähintään vaniljalle tuoksuvaa 18-vuotiaan tavaraa tarjolla tai sitten pitää olla tarjoamassa settiä jossain napapiirin pohjoispuolella??

      • seksimarkkinalaki

        Valitettavasti ei tarvitse olla muuta kuin pillu. Nainen saa aina halutessaan miehiltä seksiä kiitos vääristyneiden markkinoiden, jossa pillusta valitsee jatkuva puute ja kulleista on ylitarjontaa.


    • 20ja18

      Sepä... mukavaa.

    • 9034t909

      JOO. HELPPOAHAN SE ON NAISILLA !!!!.

    • Sukupuoltenero

      Nainen saa helposti halutessaan aina (ainakin jos ei ole kauhean nirso). Mies sen sijaan, joutuu tekemään hirveästi töitä, jokaisen saannin eteen ja usein työ menee kuitenkin hukkaan, kun nainen ei lopulta annakaan

    • Fftthhhgff

      Tiesitkö että olet niille nuorille miehille pelkkä helppo reikä. Et muuta

      • Kaikkieihaluanaimisiin

        Entä jos se ei halunnut mitään muuta


    • Kunnon_mies85

      Onko kivaa olla saastainen lutka, jota kaikki miehet - myös ne sun panomiehet - halveksii. Mielestäni tuollainen spermaviemäri ei ole edes ihminen.

    • Kohta40v

      Hyvin näyttää ap. kelpaavan, vaikka tuon ikäisten naisten pitäisi palstamiesten mielestä olla jo "kurppia", joista miehet eivät ole enää kiinnostuneita.

      • kunnon_mies85

        Kelpaa reiäksi ja spermaviemäriksi kyllä, mutta naimisiin ei yksikään mies ap:n kaltaisen vanhan lutkan kanssa halua.


      • Ikis__M

        Palstatotuus "nainen saa aina miehen halutessaan" tuossa vaan toteutuu. Ei kukaan noista aloituksessa mainituista miehistä tuota horoa itselleen haluaisi seurustelukumppaniksi mutta spermanlaskualustaksi se varmaan käy kunhan muistaa käyttää kumia. 50 miestä kolmessa vuodessa, joo,o miten luulet kenenkään voivan ottaa muuta kuin esineenä ja paineenpoistajana?


      • kunnollinen_

        Joo, sinua pannaan kyllä, mutta kukaan ei sinua rakasta eikä tule rakastamaankaan.


      • nimierki
        kunnollinen_ kirjoitti:

        Joo, sinua pannaan kyllä, mutta kukaan ei sinua rakasta eikä tule rakastamaankaan.

        No rakastaako ätämikäistä joku


      • TotuusSattuu
        nimierki kirjoitti:

        No rakastaako ätämikäistä joku

        Äiti!


    • ätmioon.niin.ihqq

      hyvin provo toimii. Moni suuttunut tekaistulle tarinalle. En sano, että mahdotonta tuollinen olisi, mutta miksi moinen kirjoitus juuri ilmestyi tänne ätmipalstalle...

      • Kurpankosto

        Varmaan siksi, että ätmit ärsyttävät kurppa-juttuineen. On varmasti mukavaa väännellä puukkoa ätmin haavassa.


    • tervemies_

      Kerro nyt vielä kuinka monta sukupuolitautia olet saanut

      • Turvaseksinystävä

        Oletko koskaan kuullut kondomista? Kun sitä käyttää, ei tule tauteja. Uskon, että ap:kin käyttää.


      • Ikis__M
        Turvaseksinystävä kirjoitti:

        Oletko koskaan kuullut kondomista? Kun sitä käyttää, ei tule tauteja. Uskon, että ap:kin käyttää.

        Tuskin käyttää, täällähän on monesti miehet kertoneet ettei baari- ja nettideittiruusut niitä halua.


      • Äläuskokaikkea
        Ikis__M kirjoitti:

        Tuskin käyttää, täällähän on monesti miehet kertoneet ettei baari- ja nettideittiruusut niitä halua.

        Tyhmiä ennakkoluuloja sulla


      • Ikis__M
        Äläuskokaikkea kirjoitti:

        Tyhmiä ennakkoluuloja sulla

        Jaa miten niin? aloituksen jakorasia kertoo kolmen vuoden sisällä paneskelleensa n. 50 miehen kanssa ja minä olen sitten ennakkoluuloinen kun toistan vaan asian josta on ollut avauksia, sinkkumarkkinoille vapautuneet miehet ihmetelleet kun spermaviemärit ei vaadi kumin käyttöä.


      • Luehuolellisemmin
        Ikis__M kirjoitti:

        Jaa miten niin? aloituksen jakorasia kertoo kolmen vuoden sisällä paneskelleensa n. 50 miehen kanssa ja minä olen sitten ennakkoluuloinen kun toistan vaan asian josta on ollut avauksia, sinkkumarkkinoille vapautuneet miehet ihmetelleet kun spermaviemärit ei vaadi kumin käyttöä.

        Ap. sanoi tavanneensa 50 miestä. Ei hän sanonut harrastaneensa seksiä jokaisen kanssa.


      • Ikis__M
        Luehuolellisemmin kirjoitti:

        Ap. sanoi tavanneensa 50 miestä. Ei hän sanonut harrastaneensa seksiä jokaisen kanssa.

        Saivartelua. Jakari mikä jakari.


      • Luehuolellisemmin
        Ikis__M kirjoitti:

        Saivartelua. Jakari mikä jakari.

        Sanoi, että harrastaa seksiä, JOS kemiat kohtaavat. Tiedät itsekin, kuinka harvinaista se on.


      • Ikis__M
        Luehuolellisemmin kirjoitti:

        Sanoi, että harrastaa seksiä, JOS kemiat kohtaavat. Tiedät itsekin, kuinka harvinaista se on.

        Joo, harvinaista meille muille mutta tuon naisen kyrpäkarusellissa on tainneet kemiat kohdata aikalailla matalammalla kynnyksellä.


      • fdsfddsg
        Ikis__M kirjoitti:

        Joo, harvinaista meille muille mutta tuon naisen kyrpäkarusellissa on tainneet kemiat kohdata aikalailla matalammalla kynnyksellä.

        Mistä tiedät että on kyrpäkaruselli. Jos ap. on tavannut 50 miestä, veikkaan että seksiä hän on harrastanut korkeintaan kymmenen kanssa.


    • Todistaa monta palstatotuutta oikeaksi muutamalla rivillä.

      Tapasin tuossa samantyyppisen naisen, tosin iältään 35 ja naimisissa avoimessa suhteessa ja kaksi lasta. Senkun vain poimii miehiä (ja naisia) Tinderistä. Saattaa samana vkl olla pari kolmekin eri miestä.

    • Monille naisille tyypillistä käytöstä, et eron jälkeen laitetaan todellinen ralli päälle..Siinä menee sitten lapset ja aikuiset, kun on tuuli purjeessa.

    • mietisitä_

      Saudi-Arabiassa ja muissa muslimimaissa olisit jo päässyt hengestäsi

      • sinnevaan

        Muuta sinne!


    • Äädämi111111

      On varmaan kuvottava näky kun melkein puolen vuosisadan ikäinen ruttunaamamummo jakaa karvaista ämmänvittuaan ja ihraiset reidet lakkaavat hyllymästä vasta puoli tuntia sen jälkeen kun joku DarkFear-tukkainen setä on nitrot ja viagrat huulesssa ähkien ja hikoillen onnistunut tirauttamaan pari tippaa veltosta mulkustaan. Hyi helvetti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      135
      7167
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      125
      4961
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4312
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3473
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2281
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      297
      1755
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1506
    8. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1475
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1438
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1394
    Aihe