Ystävä ajautuu pois..

voi olla että on sopeutumis vaikeuksia. jos todellakin hyvä ystävä hän on. (paraskaveri)

ni voi olla että musti sinusta poikakaverillesi.

itselleni kävi niin kamun kanssa että mies oli mustasukkainen kaveristani ja yritti rikkoa meidän välit onnistumatta siinä.

joten veikkaisin että tämä läheinen hlö pelkää menettävänsä sinut poika kamulle.

Voisin vähän valottaa ystäväsi näkökulmaa ystävyydestänne. Muutama kuukausi sitten eräs hyvä ystäväni muutti toiselle paikkakunnalla ja alkoi samoihin aikoihin seurustella. Olen todella onnellinen ystäväni puolesta, että hän on saanut elämänsä jokseenkin paremmalle mallille(opiskelupaikka, ihana poikaystävä, uusia ystäviä jne.) parin "huonon" vuoden jälkeen. Meidän ystävyytemme on kuitenkin jäänyt pahasti hänen onnen huumansa jalkoihin. Olimme ennen kuin paita ja peppu, vietimme paljon aikaa yhdessä, jaoimme kaikki ilot ja surut... Nyt tilanne on aivan toinen.

Ystäväni elää niin tiiviissä symbioosissa uuden poikaystävänsä kanssa, että hän on täysin unohtanut "vanhan" elämänsä, menneisyytensä ja siinä samalla minut. Aluksi olin vilpittömästi iloinen hänen puolestaan. Pian aloin kuitenkin tuntea katkeruutta. Olin kai kateellinen ja mustasukkainenkin. Olisin tarvinnut häntä juuri silloin, kun kärvistelin huonossa suhteessa oman jo ex-poikaystäväni kanssa ja etsin huonolla menestyksellä töitä. Tuntui pahalta seurata vierestä toisen säkenöivää onnea, kun oma elämä oli ihan sekaisin. Olisin kaivannut lohdutusta ja kannustusta häneltä.

Tapaamme koko ajan harvemmin ja harvemmin ja jos sitten joskus näemme toisiamme ystäväni ylistää vain parisuhdettaan ja miestään. En osaa olla enää luonteva ja oma itseni hänen seurassaan, olemme etääntyneet liikaa. Emme juttele enää samoista asioista kuin ennen, jaarittelemme niitä näitä. Hän oli joskus elämäni läheisin ihminen, nyt jopa uudet työkaverini tietävät minusta enemmän kuin hän. Kaikki yhteiset ja vähäiset suunnitelmamme tuntuvat vastenmielisiltä enkä oikeasti enää edes viihdy hänen seurassaan. Tuntuu ikävältä perua tapaamisiamme, mutta toisaalta en välitä enää hittojakaan vaikka ystäväni loukkaantuisi tai suuttuisi. Minulla on kuitenkin parempaakin tekemistä kuin ihastelella jatkuvasti hänen miehensä antamia lahjoja, huokailla heidän romanttisille viikonlopuilleen jne. Ystäväni on miehensä myötä muuttunut niin tylsäksi ja toiseksi ihmiseksi...

Joku voisi ehkä ajatella, että olen vain lapsellinen ja kiukuttelen turhasta. Miksi kuitenkaan haluaisin olla osa hänen elämäänsä kun hänelläkään ei ole aikaa tai kiinnostusta omalleni? Ystävyys vaatii molemminpuolista välittämistä ja hoitamista. Ihmissuhteet kuolevat jos molemmat osapuolet eivät hoida niitä. Ymmärrän tietenkin hyvin, ettei hänellä ole enää samaan tapaan aikaa ystätävyydellemme kuin ennen, mutta sitä en ymmärrä miten muutaman kuukauden rakkaus menee vuosia kestäneen ystävyyden edelle.
Hassua, että puhun meistä enää edes ystävinä, olemme enemmänkin hyvän päivän tuttaja.

En sano, että sinä minna olisit kuin minun ystäväni, mutta halusin vain kertoa sen toisen puolen asiasta. Muistathan olla ystävällesi edelleen ystävä? Jaksat kuunnella hänen huoliaan, iloita hänen onnistumisistaan, halata, kysyä kuulumisia? Ystäväsi on varmasti kateellinen onnestasi, kukapa ei kadehtisi ihanaa rakkautta? Älä kuitenkaan anna ystäväsi ajatella, että hänen elämänsä, ilonsa ja onnensa ja myöskin surunsa ja pettymyksensä, olisivat vähäpätöisempiä. Oma ystäväni saa minut välillä tuntemaan itseni tosi luuseriksi eikä ystävien kuulu tehdä toisilleen niin.

Tsemppiä teille molemmille, vaalikaa sitä ystävyyttänne!:) Voisit vaikka jutella kaverisi kanssa ja kysyä suoraan häneltä, että mitä hänen mielessään liikkuu...