Olen hämmentynyt sillä ystäväni peruu kaikki harvat sovitut tapaamiset. Ennen näimme paljon useammin mutta nykyään ei melkein koskaan, aina sille tulee jokin este muka. Oikeastaan viime kerralla hän ei enää edes keksinyt syytä vaan jätti törkeästi vastaamatta. Meillä on aina ollut hauskaa ja tullaan hyvin juttuun niin miksei haluaisi tavata, mietin vain että onko hän niin ailahtelevainen ja laiska ettei loppujen lopuksi haluakaan nähdä. Toisaalta eikö häntä enää kiinosta nähdä ollenkaan, mutta miksi sitten ehdottaisi tapaamista? Olen myös huomannut hänen viihtyvän yhden ja saman ystävän kanssa joten minusta tuntuu siltä kuin olisin kakkosvaihtoehto. Kysyi kerran lyhyellä varoitusajalla festareille ja olen varma, ettei tuo hänen ystävä päässyt joten kysyi minua viime tipassa. En tiedä mitä tekisin kun en voi asiasta hälle sanoa? Näpäytin jo kerran ja peruin yhden tapaamisen aiemmin, että olisiko siitäkin suutahtanut sitten. Minusta hänen käytöksensä on noloa, sanoi esim. että ei ole ärsyttävämpää kuin se ettei joku vastaa viestiin, mutta huomaat että kyseinen hlö on lukenut sen viestin. No tekee sitten ihan samallalailla minulle eli parin viestin jälkeen jättää vaan vastaamatta kun asia koski tapaamista. Olen niin kyllästynyt, onko muilla ollut vastaavaa tilannnetta?
Ystävä peruu sovitut tapaamiset...Aina
zurti
2
68
Vastaukset
- nvxadgå
Mistä tunnet sä ystävän...
- Nimimer12345
Mulla on samanlainen ystävä. Sovitaan tapaamisesta ja osaan jo etukäteen odottaa että ystävä taas edellisiltana laittaa viestiä että tulikin este. Ja joskus on käynyt niinkin että kun laitan viestiä lähempänä sovittua tapaamista että mihin aikaan nähdään, niin ystävä ei vastaakaan mitään. Ei myöskään vastaa puhelimeen. Muuten ihan hyväkäytöksinen ihminen kyseessä, siksi ihmettelen minäkin hänen alkeellisia käytöstapoja noissa asioissa. Itse vastaan kohteliaasti muiden viesteihin, enkä "leiki kuollutta" :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626107Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813676Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242761- 212259
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol412201Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61679Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85129281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 281195