Tarkoitan, että monen vuoden uskottomuudesta ei selviä. Terapeutin neuvo: mitä te yhdessä teette, kun tunteet ovat kaukana muualla. Ei kyllä mitään. Toisen mieli ja tunteet muualla, välttämättömän lykkäämistä tää vain on.
Uskottomuudesta ei selviä
14
107
Vastaukset
- kaiomanonnensaseppä
Selviää kyllä, mutta se vaatii luonnetta. Tärkeintä on tietää, mitä itse haluaa: jatkaa pettäjän kanssa vai erota. Parisuhdeterapeutti on siitä hyvä, että pystyy keskustelemaan täysin puolueettoman ihmisen kanssa ja se oli minulle todella tärkeää. Tärkeää se oli siksi, että niin puolison kuin omatkin sukulaiset pitivät eroa ainoana toimivana ratkaisuna, terapeutti ei. Koska uskoin itseeni ja todelliseen rakkauteen päätin tehdä toisin. Vain sydämellään kuulee ja näkee, siihen luotin ja olen onnellinen.
Olen onnellinen koko perheen puolesta ja siitä, että saimme parisuhteeseemme tasapainon. Se ei ollut helppo tehtävä, sillä yksi salasuhteista alkoi käyttäytyä varsin ikävästi vuorotellen kaikkia perheenjäseniä kohtaan. Tämän ihmisen vuoksi karkasimme salalomille toisiin kaupunkeihin, vain siksi, että saimme olla kahden ja ilman jatkuvaa stalkkausta. Se oli todella onnistunut ratkaisu, sillä siellä muualla voi kulkea hupsuttelemassa keskenään ilman ilmiantajia. Omalla paikkakunnalahan ei voinut edes rauhassa käydä kaupassa muutoin kuin erikseen.
Löysimme sen, minkä olimme kadottaneet - yhteisen sävelen. Nyt tuntuu hyvältä, että vihdoin voi jo omalla paikkakunnallakin kulkea rauhassa ilman kivitystä ja ihmisten supinoita. Valitettavasti meistä on kostomielessä levitelty kaikenlaisia kateellisten panetteluja, mutta mitä niistä, sillä vain me kaksi tiedämme totuuden ja se riittää. Suorastaan uskomattomaan valehteluun ja tarinoihin toisten suhteista ihmiset lähtevät mukaan, joista eivät kuitenkaan mitään todellisuudessa tiedä.
Miksi rakastaa pettäjää? Siksi, että hän on ensimmäinen ja ainoa rakkauteni ja muita ei tule ja hän tietää sen. Kerroin, etten enää yhdenkään hänen jälkeensä anna tulla yhtä lähelle ja sisinpääni kuin hänen, koska pettäminen loukkasi pahasti. Mennessäni naimisiiin tahdoin rakastaa ja tahdon edelleen. Ymmärrän, että viidenkympin villitys otti puolisollani niin koville, että yksi hänen salasuhteistaan haukkui jopa narsistiksi, muut ymmärsivät, kun hän halusi sekoilunsa lopettaa.
Työ parisuhteen eteen kannattaa, mutta mitään pikavoittoja ei ole, joita siis helposti voi kuvitella löytävänsä naapurin vihreämmältä ruohikolta. Keksikää omissa parisuhteissanne niitä hauskoja juttuja, älkää keksikö niitä jollekin suhteen ulkopuoliselle ja tuhlatkaa ruutia omassa suhteessa, kuten pikku yllätyksiä, yhteisiä yllätysretkiä ja kahvitteluhetkiä, sillä he kantavat hedelmää ja sato tulee varmasti omaan laariin.- jäinmiettimään
Terapeuttien tarkoitushan on saada ihmiset itse tajuamaan, mikä heille on paras vaihtoehto. He eivät pakota ketään eroamaan tai jatkamaan yhdessä.
Hienoa että teillä menee nyt hyvin. Mielenkiintoista olisi tietää, onko teidän parisuhde nyt koko ajan sitä, että pitää keksiä uusia yllätyksiä, käydä reissuilla yms. että se pysyy kasassa? Oletteko aina yhdessä niin ettei kolmatta pyörää mitenkään pääse väliin? Miten normaali arki sujuu? Miten miehesi on pettämistään käsitellyt? Säkö hyväksyt täysin sen, että mukamas joku viidenkympin villitys sai miehen sekoilemaan? - kaiomanonnensaseppä
jäinmiettimään kirjoitti:
Terapeuttien tarkoitushan on saada ihmiset itse tajuamaan, mikä heille on paras vaihtoehto. He eivät pakota ketään eroamaan tai jatkamaan yhdessä.
Hienoa että teillä menee nyt hyvin. Mielenkiintoista olisi tietää, onko teidän parisuhde nyt koko ajan sitä, että pitää keksiä uusia yllätyksiä, käydä reissuilla yms. että se pysyy kasassa? Oletteko aina yhdessä niin ettei kolmatta pyörää mitenkään pääse väliin? Miten normaali arki sujuu? Miten miehesi on pettämistään käsitellyt? Säkö hyväksyt täysin sen, että mukamas joku viidenkympin villitys sai miehen sekoilemaan?Vastaan vain, koska huomaan kuinka epäilevä olet, että joku on voinut onnistua. Pysyy kasassa ilman keksintöjä. Tuo yllätysten aika oli vain jakso, joka läpikäytiin ja se muistutti kovasti samanlaista aikaa, kun oli se ensimmäinen sukatpyöriijakso silloin nuorina. Toistamiseen siis rakastuttiin toisiimme uudelleen, joka oli erikoinen kokemus - sitä elämän suolaa ja sokeria.
Ihan samalla tavalla olemme vapaita normaalisti tapailemaan ihmisiä kuin aiemminkin, kaljalle lähtiessä ei ole koskaan lupaa kysytty,eikä vaadittu ja parisuhde ei ollut vankila aiemmin, eikä siitä sellaista tullut myöskään uskottomuuden jälkeen. Se luottamus tuli takaisin, emme ole liimautuneita fyysisesti toisiimme kokoajan kuin iilimadot, mutta henkisesti olemme yhtä. Arki sujuu hyvin, miksei sujuisi, kun kaksi täysjärkistä ihmistä tahtoo samaa yhteistä hyvää.
Halusin vain tällä avautumisella kertoa, että uskottomuudesta voi selvitä ja siitä voi ottaa opikseen sen, että parisuhteessa mikään ei ole itsestäänselvyys. On helppo rakastaa, kun huumassa kuumassa leijuu ja kaikki näyttää niin silkkisametilta. Haasteellisempaa on rakastaa, kun arjen harmaus iskee. Parhaita tässä on se, että harmaudet ja syöksykierteet oli läpikäytävä, jotta voi kasvaa toisen rinnalla niihin haasteisiin, joita on vielä jäljellä. Parhainta on tietää, että yhdessä voi selvitä, jos oikein tahtoo.
Yhdessä tehden ja keskustellen on asioita käsitelty. Tietenkin on ollut tuskaisia ja epätoivoisia hetkiä, mutta kun toinen on osannut ja halunnut auttaa niiden ylipääsemisessä, niin se on kuin yhteistä henkistä taloa rakentaisi. En ole vaikeroinut turhasta, enkä ottanut jatkuvasti pettämistä esiin, en syyllistänyt, enkä käyttänyt pettämistä lyömäaseena jäljestäpäin, vaan reagoin ainoastaan eteentuleviin tilanteisiin, jotka purettiin yhdessä.
Ja koska huumori on suhteessamme aina toiminut, niin nyt vain jännätään, miten vastaava villitys minuun sitten aikanaan iskee, kun tulee se maaginen tunne, että pitää näyttää teiniltä ulkonaisesti, jotta tuntisi olevansa nuorempi. Sitä odotellessa ainakin saamme nauraa yhdessä. - jäinmiettimään
kaiomanonnensaseppä kirjoitti:
Vastaan vain, koska huomaan kuinka epäilevä olet, että joku on voinut onnistua. Pysyy kasassa ilman keksintöjä. Tuo yllätysten aika oli vain jakso, joka läpikäytiin ja se muistutti kovasti samanlaista aikaa, kun oli se ensimmäinen sukatpyöriijakso silloin nuorina. Toistamiseen siis rakastuttiin toisiimme uudelleen, joka oli erikoinen kokemus - sitä elämän suolaa ja sokeria.
Ihan samalla tavalla olemme vapaita normaalisti tapailemaan ihmisiä kuin aiemminkin, kaljalle lähtiessä ei ole koskaan lupaa kysytty,eikä vaadittu ja parisuhde ei ollut vankila aiemmin, eikä siitä sellaista tullut myöskään uskottomuuden jälkeen. Se luottamus tuli takaisin, emme ole liimautuneita fyysisesti toisiimme kokoajan kuin iilimadot, mutta henkisesti olemme yhtä. Arki sujuu hyvin, miksei sujuisi, kun kaksi täysjärkistä ihmistä tahtoo samaa yhteistä hyvää.
Halusin vain tällä avautumisella kertoa, että uskottomuudesta voi selvitä ja siitä voi ottaa opikseen sen, että parisuhteessa mikään ei ole itsestäänselvyys. On helppo rakastaa, kun huumassa kuumassa leijuu ja kaikki näyttää niin silkkisametilta. Haasteellisempaa on rakastaa, kun arjen harmaus iskee. Parhaita tässä on se, että harmaudet ja syöksykierteet oli läpikäytävä, jotta voi kasvaa toisen rinnalla niihin haasteisiin, joita on vielä jäljellä. Parhainta on tietää, että yhdessä voi selvitä, jos oikein tahtoo.
Yhdessä tehden ja keskustellen on asioita käsitelty. Tietenkin on ollut tuskaisia ja epätoivoisia hetkiä, mutta kun toinen on osannut ja halunnut auttaa niiden ylipääsemisessä, niin se on kuin yhteistä henkistä taloa rakentaisi. En ole vaikeroinut turhasta, enkä ottanut jatkuvasti pettämistä esiin, en syyllistänyt, enkä käyttänyt pettämistä lyömäaseena jäljestäpäin, vaan reagoin ainoastaan eteentuleviin tilanteisiin, jotka purettiin yhdessä.
Ja koska huumori on suhteessamme aina toiminut, niin nyt vain jännätään, miten vastaava villitys minuun sitten aikanaan iskee, kun tulee se maaginen tunne, että pitää näyttää teiniltä ulkonaisesti, jotta tuntisi olevansa nuorempi. Sitä odotellessa ainakin saamme nauraa yhdessä.Mistä sait tietää miehesi pettävän sua ja oletko varma, että suhde on ohi?
- riikka1975h
HIeno juttu. Ihan kuin oma stoorini. Paitsi että tuo onnellinen uudelleenrakastuminen ja panostaminen ja hehkutus loppui itseltäni, kun sain selville vahingossa että miehellä oli silti toinen nainen, nyt vain paljon paremmin organisoituna etten tietäisi. En olisi kyllä ikinä voinut uskoa että kukaan ihminen voi olla niin uskottava pelatessaan kaksin kortein. Jopa ne onnen kyyneleet. Wau. Ehkä teillä menee hyvin, mutta vaikkei menisikään, niin sinun kokemuksesi on täydellinen. Se riittänee sinulle. Miehellesi ehkä se ja hyvin salattu muu elämä.
- jäinmiettimään
Tuo on juuri se juttu, jonka takia mä kamalasti epäilen, onnistuuko pettämisen jälkeen korjaamaan liittoa. Toki onnistuu, jos molemmat niin tahtoo ja yrittää. Mutta kun sen toisen pään sisään ei ikinä pääse. Ei voi mistään tietää, onko hänen puheet totta ja onko pettäminen taakse jäänyttä elämää. Onhan pettäjä osannut näytellä ennenkin joten miksi ei jatkossakin.
Sama kokemus minulla kuin sinulla, toinen nainen oli koko ajan kuvioissa mukana. Salailu vain entistä taitavampaa. Ero tuli. Ihan turhaa mulle kenenkään tulla sanomaan, että petin kun tuli joku ikäkriisi yms. Se kriisi on ihan pettäjän oma valinta, itsellä vikaa päässä. - kaiomanonnenseppä
jäinmiettimään kirjoitti:
Tuo on juuri se juttu, jonka takia mä kamalasti epäilen, onnistuuko pettämisen jälkeen korjaamaan liittoa. Toki onnistuu, jos molemmat niin tahtoo ja yrittää. Mutta kun sen toisen pään sisään ei ikinä pääse. Ei voi mistään tietää, onko hänen puheet totta ja onko pettäminen taakse jäänyttä elämää. Onhan pettäjä osannut näytellä ennenkin joten miksi ei jatkossakin.
Sama kokemus minulla kuin sinulla, toinen nainen oli koko ajan kuvioissa mukana. Salailu vain entistä taitavampaa. Ero tuli. Ihan turhaa mulle kenenkään tulla sanomaan, että petin kun tuli joku ikäkriisi yms. Se kriisi on ihan pettäjän oma valinta, itsellä vikaa päässä.Nyt on kyllä korjattava väärinymmärrys. Ei pettäjä minulle tuota ikäkriisiä selitykseksi keksinyt, vaan se on oma käsitykseni asiasta, johon toki liittyi muutakin kuin vain se ikäkriisiksi ajateltu ydinasia eli pelko potenssin menetyksestä. Ja hän on itse kantanut vastuun omasta päänsisäisestä ongelmasta, joka sai pettämään eli ihan niinkuin toteat, että pettäjän omasta valinnasta on kysymys.
Mistä sain tietää? Mikä se naisen kuudesaisti näissä lienee, mutta aistin, että jotain oli ja ihan puolison käytöksen perusteella. Sain selville ihan itse ennenkuin tämä alkoi soittelemaan minulle eri prepaidnumeroista. Motiivi kai aluksi oli käräyttää ja saada mies itselleen, myöhemmin oli vain lyödä kiila väliimme, kun hänet oli jätetty ja jossain vaiheessa ymmärsin, että kyse on kostosta.
En ole pettäjässä nähnyt mitään teeskentelyä tai krokotiilin kyyneleitä, vaan pikemminkin suurta ahdistusta, että sekaantui mihin sekaantui. Suoraa ja suodattamatonta puhetta olen välillä kiroilun säestyksellä kuunnellut. Mutta emme ole koskaan piehtaroineet niissä murheissa, vaan on yritetty katsoa eteenpäin rakentavasti.
Kun toisen pään sisään ei pääse, niin eihän sinne pääse rakastuessaankaan. On vain luotettava ja otettava siipien alle ilmaa ja annettava mennä. Joskus tulee miettineeksi, että joidenkin yltiöpäinen haliminen ja pussailu, on vain lopulta jotakin teatteria muille siitä, että katsokaa kuinka rakastuneita me olemme ja kuinka hyvin meillä menee.
- Erottiin7
Meillä ei enää toiminut. Ei rakkautta saanut takaisin, ei luottamusta, ei mitään. Koko totuus tuli paloina esille ja aina jotain uutta paljastui. Joka kerta monen vuoden ajan selvisi, että salasuhde jatkuu. No yhdessä oltiin lasten takia, mutta ei se riittänyt pitkälle.
- NäinSeVainOn
Niin usein se salasuhde todella jatkuu vaikka luullaan ja toivotaan muuta......kuinka monta kertaa pettäjän tulee jäädä kiinni suhteistaan ennenkuin vaimot ymmärtävät että ei salasuhteistakaan niin vain irtaannuta. Ei ole helppo jättää kotia ja vaimoa,mutta ei myöskään kakkosta jos siinä on tunteita mukana.Vaikka pettäjän lupaisi kuun taivaalta ja ei ikinä enää, tai vannoisivat suhteen olevan ohi ei ihan helpolla kannata kuitenkaan uskoa.
- Mittatäytenä
Niin kävi täälläkin. Mies ei koskaan pyytänyt anteeksi tai lopettanut kunnolla suhdetta vaan palasi tasaisin väliajoin pettämään. Vei vuosia tajuta lähteä täysin vielä rakastavana. Ei riittänyt.
- perheenisa
Noin siinä tosiaan käy...
Pettäneet vaimot ei koskaan lähde rakentamaan luottamusta takaisin, ei pyydä anteeksi mitään jäätyään kiinni ja näin ainoa vastuullinen osapuoli suhteessa eli mies joutuu pistämään homman seis. Meidän tapauksessa mukana oli pari lasta... minun lapsiani. Lapsia, jotka entinen vaimoni ajoi aina pois 2x2m sängystämme kun likat tuli yöllä herättyään johonkin... ja minä lähdin tyttöjen kanssa nukkumaan olkkarin 110cm leveille sohville. Kyllä, näin on käynyt... mutta, pettänyt vaimo sai ukkua rauhassa.
- perheenisa
Puolitoista vuotta yritin ihan 100-0... mutta, kun toinen ei pyydä anteeksi, piti touhuaan oikeutettuna eikä lähtenyt mihinkään puhumaan mistään kenenkään kanssa... niin voi sanoa, että meidän tapauksessa uskottomuudesta ei selvitty.
Olisi selvitty kaksin, mutta yksin en saanut meitä selviämään siitä.- Eronnut_lopulta
Otan osaa, perheenisä. Minulle on tullut kokemuksen kautta se käsitys, että yhdessä jatkaminen pettämisen jälkeen otetaan aina loppujen lopuksi petetyn selkänahasta. Joskus se selkänahka venyy ja kestää, mutta ei aina. Jos pettäjä tunnustaa ja pyytää anteeksi, niin se kyllä auttaa, mutta harva pettäjä edes siihen valmis.
- perheenisa
Ei se nyt silti sillain mene, että toinen mukautuu ja taipuu mihin vain siitä, että toinen on puukottanut sinua enemmän kuin mikään muu maailmassa. Ja sitten, tuon kaiken jälkeen hänen tarvitsee vain todeta, että "unohdetaan ny toi juttu ja emmää enää tee silleen"
Vähäiselläkin itsetunnolla varustettu ihminen kyllä vetää tuosta johtopäätökset ja eroaa. Ei ole enää mitään "meitä" mikä olisi syy jatkaa yhdessä. Lapset eivät koskaan ole syy jatkaa paskaa liittoa yhdessä, ei koskaan. Monelle naiselle talous on motiivi jatkaa ja niin oli varmaan minunkin vaimolleni... mutta hei, arvaa kiinnostaako?? No valitettavasti ei pätkän vertaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762305Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391813Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141616Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661319Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391315Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191118Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641063- 621022
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110752Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45696