Ei voi mitään mutta näin on osaltani. Mikään ei auta vaikka mitä tekisi että saisi naisen parisuhteeseen ja perhe elämään ja hankkimaan yhteisiä lapsia jotka ovat olleet haaveenani. Kaikki muu on maailmassa jopa helppo toteuttaa ja olen elämääni elänyt unelmiani toteuttaen mutta nainen ja lapsi jäävät näemmä haaveeksi mahdottoman saatavuutensa tähden.
Täällä aina hehkutetaan että millainen mies pitää olla saadakseen naisen. Itse yhteenvetona voin tehdä millainen olen ja en saa naista vaikka kaikki ominaisuudet eivät olisikaan suoraan verrannollisia palstatotuuteen pohjautuen.
Olen 180cm 83kg tumma hiuksinen eli kaiken järjen mukaan pitkähkö ja tumma sekä tulinen. Ei näy naisia. Olen työelämässä ollut koko aikuis ikäni ja kohtuu hyvä tuloinen. Ei näy naisia. Harrastan liikuntaa monessa muodossa päivittäin ja luonnossa liikkuminen on intohimoni mitä moni nainen tuntuu arvostavan. Ei näy naisia. Harrastan metsästystä kalastusta, marjastusta, sienestystä eli elän aika hyvin omavaraistaloudessa eli luonnosta saan pääsääntöisesti myös ruuan joten ruoka kulut ovat kuukaudessa minimit kiitos lopulta hirven joka täyttää lihalla pakkasen hyvinkin vuodeksi monipuoliseksi. No nyky naisethan eivät arvosta pätkääkään luonnosta elävää hihhulia. Lihan pitää olla sikanautaa ja linnun kanaa sekä kalan lohta. Luonnollisesti uusavuttomuus nirsoudessa mikään mikä on itse pyydettyä ei voi olla hyvää. Joten ei näy naisia. Työni on miesvaltainen ala noin 98 prosenttisesti joten ei näy sitäkään vähää naisia siellä.
Miten olen etsinyt naisia? No pääsääntöisesti netistä. Profiilia saa pitää vaikka hamaan tappiin naiset eivät vastaa viesteihin eivätkä tee aloituksia joten se nyt lähinnä vaan on pölyyntynyt taustalla jota käyn toisinaan turhaan vilkuilemassa. No mutta yöelämässä on tärpännyt. Olen saanut yhdenillan suhteita sekä lyhyitä parisuhteita mutta joka suhteesta joka on ollut pidempi olen tullut jätetyksi yleensä kolmen kuukauden aikarajan alkupuolella. Syitä ei olla koskaan kerrottu. "Meidän pitäisi jutella" Must tuntuu et tää ei toimi enää" "Ei oo kemiaa" Jne et kaikki ajatus adjektiivit olen kuullut. Multa on kaverit kyselly syitä ja kysyneet toimiiko seksi. Minusta kyllä kun kerrankin jopa yksi nainen sanoi että seksi on ainoa syy miksi olen sinun kanssa kun se on hyvää. Mut tuskin sekään toiminu on. Olenko huomioinut naisia? Mielestäni olen. Kun olen oikein kiintynyt johonkin muistan jopa kukkasilla ja pienillä arjen iloisilla huomioilla että toinen tuntisi olonsa hyväksi. Ei toimi sekään. Olen luonteeltani vielä hyvä käytöksinen eli en harrasta väkivaltaa enkä mitään vastaavaa joten naisen ei tarvi pelätä seuraani. Mikään ei pelaa joten en tiedä miksi minun olisi pitänyt muuttua koska omana itsenäni en ole kelvannut aviomieheksi tai lapsille edes uusioperheen lapsille isäksi.
Mulla on nyt ikää 36. Ja nyt se stoppi naisen hankintaan on tullut. Elän täysin nyt omaa elämääni ilman että enään teen pätkääkään töitä naisen saamisen eteen. Olen haudannut lapsi haaveeni mahdottomana. Valmiina ollut perhe auto vaihtui uuteen kaksi paikkaiseen sporttiin olkoon toinen paikka vaikkapa kaverille varattuna sillä naisia kun seurani ei kiinnosta. Liput jenkkeihin mustakarhu metälle hankittuna. Oma koti rakennettu ja sisustettu täysin mieleisekseni joten enään en tästä lähde enkä elä siinä kinthaalla ett jos joku löytyis niin..... Olenhan mä itsenäistä elämää elänyt aina että mikään ei periaatteessa muutu muutakun ajatus että enään en ketään edes yritä. Joku sanoo että nyt kun et yritä niin se oikea tulee vastaan. Voin vastata tuohonkin jo nyt varmasti että ei tule. Olen yrittänyt ja ollut yrittämättä ja sitä ei ole 36 vuoteen tullut ja enään ei tule vielä varmemmin kun en laita tikkua ristiin parisuhteisiin enään ikinä. Olen loppuelämäni yksinäinen sinkku mutta onnellinen sellainen eläke virassa, talous kunnossa, terveys erinomainen ja mielekäs elämä edessä harrastuksineen päivineen joten on tämäkin hienoa. Itseasiassa voiko parempaa olla. Olen puhunut. Onnea teille jotka olette etuoikeutettuja parisuhteisiin. Itse en siihen ole mutta ehkä seuraavassa elämässä.
Kohtalona sinkkuus
5
<50
Vastaukset
- 2lkj
Harmi, että oikeat ihmiset eivät aina kohtaa toisiaan. Moni nainen ja mies jää yksinäiseksi ja perheettömäksi.
- 8plus19
Ei naiset ole koskaan arvostaneet kunnon suomalaista miestä. Miehen pitää nykyään olla jännä, viedä kolme kertaa vuodessa maailmanympärys matkalle ja elättää loisiva nainen. Pillulla kun on vara valita, niin loiseksikaan ei kenelle tahansa ryhdytä, vaan jopa torakoillakin on tässä suhteessa vaatimuksia asuinpaikkansa suhteen. Torakka=Nainen.
- 0po
Tuota samaa virttä jaksavat veisata ne miehet, jotka eivät ole kenellekään kelvanneet. Syy on aina naisissa, ei koskaan miehessä itsessään. Ihan kunnollisia tuntuvat olevan ainakin minun lähipiirissäni naisten aviomiehet. Hyvä suomalainen mies kelpaa kyllä. Jos et kelpaa, vika löytyy peiliin katsomalla.
- helka
Niin? Minua kiinnostaisi tietää, mitä halusit tällä purkauksella, mikä tavoite sillä on?
- S24.nFemakotRy
No sinun femakko ituhipin metsästyksen vastaisia kommentteja tuohon viimeksi kaivataan. Pädet joka palstalla samaa miesvihaa ja latelet sääntöjä mistä aiheesta ja miten tänne kukakin saa kirjoitella. Aapee sitten jättää tämän ämmän kommentit omaan arvoonsa sillä, jos ei muuhun niin harrastukseesi hän kohta puuttuu ja lopulta nauraa paskaisesti päälle vuodatukseesi. Miksihän neiti helka ei kyseenalaista sinkkupalstan muita avauksia, vaan hakee tästä tavoitteita? Naisten kommentit ja etenkin sinun täällä joka miehen viestiin on esittää vain vastakysymyksiä, joten minä heitän sitten samaa. Mitä sinä pädet 24/7 joka suhteet ja tunteet palstan alaotsakkeiden alla ja mikä on sinun tavoite, kun olet näitä latteuksiasi täällä jo vuosikaudet kylvänyt?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1772321Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe401817Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141632Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661334Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391321Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191121Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641068- 621027
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110757Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45703