Tuota noin... Olen pienikokoinen, viehättävä, koulutettu, työssäkäyvä nainen, iloinen ja puhelias... Olen ollut pitkästä suhteesta erottuani kolme vuotta sinkkuna ja käynyt lukuisilla treffeillä ja kolmen miehen kanssa olen melkein päätynyt suhteeseenkin, mutta jommalla kummalla ei sitten ole kuitenkaan riittänyt intoa viedä suhdetta pidemmälle. Erottuani painoni on pudonnut jo 15 kiloa ja lisää pudotan koko ajan. Olen siro ja pieni, eksoottisen tumma, minulla on kauniit ja paksut hiukset ja erikoisen kauniit kasvot.
Niin eli kuinka se nyt on tuplaantuunko vientini laihdutuksen jälkeen, kun olen kuitenkin kaunis ihminen? Mukava olisi kuulla niiden mielipiteitä, jotka ovat laihduttaneet isoja määriä. Olisihan se ihan mahtavaa olla haluttava miesmarkkinoilla. Mutta olen kuitenkin fiksu nainen eli en ole koskaan ajatellut, että pelkkä ulkonäkö vaikuttaisi miehen saantiin vaan kyllä myös ihmisen luonne ja muut ominaisuudet merkkaa. Esim. itse hyväksyn mieheltä lievän ylipainon, en todellakaan edes halua mitään bodari/kiiltokuvamiestä, joka viettää kaiken aikansa salilla tai peilin edessä. En myöskään halua miestä, joka huolii vain langanlaihan naisen, koska minusta se kertoo aika paljon miehestä....
Tiedän myös, ettei laihduttamisen motivaattorina saa olla pelkästään ulkonäkö, mutta kyllä uskoisin, että jokainen nainen haluaa olla kaunis ja haluttava.. Lisäksi olen korviani myöten ihastunut erääseen mieheen ja pudottaa painoa ja katsoa kiinnostuuko hän minusta lisää... Haluaisin pyytää hänet treffeille....
Mutta niin tai näin kuinka paljon painonpudotus iso sellainen vaikuttaa miesmarkkinoilla? Tiedän, että olen tosi kaunis normaalipainoisena, koska olen hyvännäköinen jo tällaisenakin... Uskon, että miehillä on helpompaa naisten kanssa vaikka muutama liikakilo olisikin... Naisille ei sallita yhtä helposti kiloja kuin miehille....

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei minun mielestä syytä olla huolestunut. Olisi huolestuttavampaa jos olisit mies ja pieni kokoinen.
Eikös se perse ja maha sekä tissit jää roikkumaan pahanlaisesti kuitenkin koska nahka ei kutistu samassa määrin kuin kilot lähtee alta, eli punkassa odottaa ylläri?
Olen mies ja laihuttanut 30 kg joskus 6 vuotta sitten. Olen hyväkuntoinen nyt mutta en ole päässyt treffeille sen jälkeen kun paino putosi. Edes lihavat naiset ei suostu treffeille knassani. Normipainoinen nainen pääsee kyllä treffeille ain kaun haluaa.
Ei punkassa mitään ylläriä odota... : D Painoni on pudonnut sen verran maltillisella tahdilla, että kiinteydyn samalla ja harrastan paljon liikuntaa... Myöskään lähtöpainoni ei ole ollut kuitenkaan pilviä hipova, joten tuskinpa sitä löysää nahkaa jää... Ja tosiaan oikein mainiosti olen treffeillekin päässyt vaikka olen pyöreä... Luulisi, että miehetkin pääsisi treffeille varsinkin, jos ovat laihduttaneet reilusti. Oletko sinä mies 75kg, nähnyt vaivaa ja ollut aktiivisesti yhteydessä naisiin, käynyt ihmisten ilmoilla jne. Puhdas tosiasia on, ettei kukaan tule kuitenkaan kotoa hakemaan olipa sitten minkä kokoinen tahansa....