Pettymys esimieheen

oikeinvaiväärin

Jo pari vuotta mielen myllerrystä esimiehen vuoksi. Alusta saakka jotenkin napit vastakkain, tunteet vaihdelleet kiukusta raivoon ja pettymyksiin, välillä hämmenykseen ja jopa hellyyttä muistuttavaan lämpöön, kokoajan ihmetellyt, miten hänellä voi ollakaan näin valtava vaikutus ajatuksiini. Pikkuhiljaa aloin tajuta olevani ihastunut, vaikka en ikimaailmassa olisi sitä halunnut. Yhä enemmän huomasin ajattelevani erimielisyyksiä uudelleen hänen kannaltaan, olevani näkevänäni jotain herkkää ja inhimillistä kummallisen kankean ja joustamattoman, sääntöfiksoituneen luonteen ja käytöksen takana. Ja ajan myötä hän todella rentoutuikin ja opin tuntemaan myös toisenlaisen puolen hänestä, hän osoittautui oikeasti mukavaksi,hauskaksi ja ehkä jopa lämpimäksi ihmiseksi. Ongelmana on että nämä tunteet ovat kiellettyjä, ja vain tuo toinen, raivostuttavan itsepäinen ja välillä käsittämättömän insinöörimäinen ja kylmä puoli hänestä kuuluu elämääni, tuo toinen lämmin puoli hänestä, kuuluu toiseen maailmaan. Luulin että pikkuhiljaa opittuamme tuntemaan toisiamme ehkä hän muuttuisi. Olen taipunut niin monta kertaa, vastoin luonnettani, tarjonnut apua hankalissa tilanteissa, joustanut ja sovitellut.Ja pettynyt, aina vaan. Olisi niin paljon helpompaa jos tämä itsepäinen ihastuminen vain päästäisi otteestaan.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viisitoista

      Sama tilanne täällä. Nyt kesän aikana jotain on muuttunut. Olemme pitäneet tiiviisti yhteyttä, ihan viattomasti vain. Töiden alku pelottaa, mitä tapahtuu?

      • alkuperäinen

        oletko esimies? Jos, niin olisi kiva tietää miten tilanne vaikuttaa työhösi/suhtautumiseesi häneen alaisena? minä toivoisin häneltä enemmän kannustusta ja arvostusta alaisena, kaihertaa kun tuntuu ettei hän arvosta työpanostani, olen mielestäni tunnollinen ja huolellinen työntekijä, pidän työstäni ja haluan tehdä sen hyvin. Kuitenkin tuntuu että saan vain moitteita, kun en ole tarpeeksi tehokas ja ylitöitä syntyy. Toisaalta hän kuitenkin tuntuu luottavan ammattitaitooni, ja jopa joskus hämmästeleekin sitä. Joskus mietin, johtuuko se siitä, ettei hän halua kohdella minua mitenkään erilailla kuin muita, mikä toki on ymmärrettävää enkä sitä haluaisikaan. Yleensä en jaksa ajatella mitä muut ajattelevat minusta, nyt minulla alkaa olla lähes pakonomainen tarve saada juuri hänen hyväksyntänsä. Olen aika ulalla itseni kanssa juuri nyt. Hänen seurassaan on vain niin hyvä olla, etten osaa olla vihainen hänelle vaikka välillä syytä olisi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe