Ihastuin työpaikan naiseen, ihastuin todella rajusti. Lopulta ihastuksen tunteet menivät ohi ja pari kuukautta meni mukavasti enkä ajatellut häntä, en edes niinä hetkinä kun olimme yhtäaikaa töissä, tai kun juttelimme.
Nyt taas huomaan etten saa häntä mielestäni. Pystyn olemaan viileä, jopa tyly, kun olemme tekemisissä, mutta silti kaiherrat mieltäni.
Miten pääsen tästä eroon. Olen varattu, ja tiedän ettei tästä voisi mitään tulla, enkä edes halua että mitään tapahtuisi.
Näen kyllä hänestä että jollain tasolla hänkin on minusta kiinnostunut.
Mikä minua vaivaa?
20
51
Vastaukset
- samassalaivassa
Sama tilanne minulla. Taistelua on yrittää pitää järki kädessä. Itse olen varattunainen. Välillä on helpompaa, mutta tää on todella raastavaa, kun minä todella kaipaan häntä. Järki ja näyttelytaidot vielä voittaneet. Mutta kaipaus on niin suuri.
- Paskaäijä
Tämä nainen käyttäytyy vielä niin oudosti, joka aiheuttaa minulle vielä lisää päänvaivaa. Voi olla että hän välttelee minua jopa kuukauden. Käytävällä vastaan tullessa katsoo muualle, eikä puhu mitään. Sitten yhtäkkiä tuleekin juttusille ja katsoo silmiin ja hymyilee. Tai tulee kyselemään itsestäänselvyyksiä tai jotain minkä tiedän varmasti hänen jo tietävän.
Välillä tunnen aivan selkeästi hänen tuijotuksen, mutta jos katson, niin hän kääntää katseensa muualle.
Kun hänellä on välttelykausi menossa, niin en ajattele häntä, ainoastaan olen hämmentynyt että missäs nyt mennään. Kun välttelykausi on ohi ja hän "tulee iholle", niin näyttelen välinpitämätöntä, vaikka sisälläni myllertää. - tuttuatuttua
Käyttäydyn itse varmaan juuri noin koska koko tilanne on kielletty ja ihan järjetön... Milloin näitte viimeksi?
- Ajatuksia
Voisiko välttelevä käytös johtua tylyydestäsi? Miksi käyttäydyt tylysti? Hän on saattanut loukkaantua tai luulla että koet hänen seuransa vastenmielisena. Onko välttelykausia ollut useita? Kuinka kauan olet ollut ihastunut ja onko nainen vapaa? Kirjoitit että pari kuukautta meni mukavasti. Mikä teki niistä helpommat? Välttelevä käytös, jotain muuta?
- samassalaivassa
Paskaäijä kirjoitti:
Tämä nainen käyttäytyy vielä niin oudosti, joka aiheuttaa minulle vielä lisää päänvaivaa. Voi olla että hän välttelee minua jopa kuukauden. Käytävällä vastaan tullessa katsoo muualle, eikä puhu mitään. Sitten yhtäkkiä tuleekin juttusille ja katsoo silmiin ja hymyilee. Tai tulee kyselemään itsestäänselvyyksiä tai jotain minkä tiedän varmasti hänen jo tietävän.
Välillä tunnen aivan selkeästi hänen tuijotuksen, mutta jos katson, niin hän kääntää katseensa muualle.
Kun hänellä on välttelykausi menossa, niin en ajattele häntä, ainoastaan olen hämmentynyt että missäs nyt mennään. Kun välttelykausi on ohi ja hän "tulee iholle", niin näyttelen välinpitämätöntä, vaikka sisälläni myllertää.Minä käyttäydyn juurikin noin, koska yritän peittää tunteeni jja en halua vaikuttaa tyrkyltä yliinnokkaalta. Ja todellakin myös välttelyyn on syy; se epätietoisuuden tunne mitä hän ajattelee ja tunteet myllertää...välillä tulee vain niin ikävä, että on pakko mennä lähemmäs häntä ja katsoa edes, kun ei koskea voi....myös ujous voi tehdä vältteleväksi..
- Paskaäijä
Ajatuksia kirjoitti:
Voisiko välttelevä käytös johtua tylyydestäsi? Miksi käyttäydyt tylysti? Hän on saattanut loukkaantua tai luulla että koet hänen seuransa vastenmielisena. Onko välttelykausia ollut useita? Kuinka kauan olet ollut ihastunut ja onko nainen vapaa? Kirjoitit että pari kuukautta meni mukavasti. Mikä teki niistä helpommat? Välttelevä käytös, jotain muuta?
Eilen nähtiin viimeksi ja työasioista puhuttiin.
En tahdo tarkemmin tänne kertoa yksityiskohdista, sillä en tahdo että tunnistetaan. Ihastus on kestänyt n. vuoden verran.
Meillä oli pientä lähentymistä, mutta säikähdin ja sen jälkeen on alkanut tämä outo leikki.
En siis halua olla häneen ihastunut, enkä halua tuottaa surua omalle naiselle ja siksi varmaankin olen tyly hänelle välillä, koska pelkään että voin sortua jos lähentymistä tapahtuisi taas. - pelkurinainen
Paskaäijä kirjoitti:
Eilen nähtiin viimeksi ja työasioista puhuttiin.
En tahdo tarkemmin tänne kertoa yksityiskohdista, sillä en tahdo että tunnistetaan. Ihastus on kestänyt n. vuoden verran.
Meillä oli pientä lähentymistä, mutta säikähdin ja sen jälkeen on alkanut tämä outo leikki.
En siis halua olla häneen ihastunut, enkä halua tuottaa surua omalle naiselle ja siksi varmaankin olen tyly hänelle välillä, koska pelkään että voin sortua jos lähentymistä tapahtuisi taas.Pelkurinainen kirjoittaa..Minäkin voisin sortua kanssasi.. Eihän siinä pahaa tehdä toisille, päinvastoin. Mulla yksi asia sitten sinä et flirttailisi muille. Olisin mustasukkainen, vaikka suhde olisi kanssasi salainen, kotona olevien takia. Elämä ei kyllä ole reilua. Jatketaan taistelua ha vältellään lisää;-D
- Paskaäijä
Et kuitenkaan ole hän, mutta jatketaan vaan välttelyä. :)
Helpompaa varmaan olisi unohtaa ja jatkaa normaalisti. - voiälävältteleihana
Paskaäijä kirjoitti:
Et kuitenkaan ole hän, mutta jatketaan vaan välttelyä. :)
Helpompaa varmaan olisi unohtaa ja jatkaa normaalisti.Niin..mitä jos oonkin hän?(toive).. En mä pysty vältteleen. En mitenkään! Kaipaan lähellesi. Ja kun se kiellettyä niin tulen ees välillä viereen höpöttelemään " järkeviä työasioita" :D Mutta olen tosi hyvä näyttelemään viileää. Pinnan alla kuohuu. Stilllovingyou
- Paskaäijä
voiälävältteleihana kirjoitti:
Niin..mitä jos oonkin hän?(toive).. En mä pysty vältteleen. En mitenkään! Kaipaan lähellesi. Ja kun se kiellettyä niin tulen ees välillä viereen höpöttelemään " järkeviä työasioita" :D Mutta olen tosi hyvä näyttelemään viileää. Pinnan alla kuohuu. Stilllovingyou
Jeps jeps. Ei tässä mitään järkeä olisi jos täällä oikeasti kirjoitellaisiin toisillemme. Helpompi olisi vain puhua asiat selviksi.
Pelataanpa nyt kuitenki varman päälle, eli milloin olemme viimeksi nähneet? - stillovingyou
Paskaäijä kirjoitti:
Jeps jeps. Ei tässä mitään järkeä olisi jos täällä oikeasti kirjoitellaisiin toisillemme. Helpompi olisi vain puhua asiat selviksi.
Pelataanpa nyt kuitenki varman päälle, eli milloin olemme viimeksi nähneet?Sinä sanot ensin!
- Paskaäijä
Tänään.
- valitettavasinäin
Väärä
- itsejepjepj..i
Samassa tilanteessa... Mutta vain kerran voi kaltaisensa kohdata... Mikäli neito P suostuvainen niin taivas rajana.
- NeitoP
Missä kaupungissa tämä neito P vaikuttaa?
- kokemus.puhuu
Se välttelee, koska se tykkää susta ja tietää sen olevan väärin. Käyttäydyt itse kuvailusi perusteella täysin samalla tavalla. Etkä ole niin paska kuin annat ymmärtää, sillä silloin et vaivautuisi pohtimaan noin.
- 890uo
näinpä, komppaan täysin
välttely on jokseenkin tapa kieltää itseltänsä minkäänlainen reagointi koko hommaan, kuin sitä ei olisi, mutta se tekemättäjättäminenhän ja passiivisuus vasta onkin se näkyvempi tapa ilmaista asia. itse soudan näiden välillä ja vaikutan täysin mielenvikaiselta. mitä varmasti olenkin tunnekuohujen kanssa.
tunteiden kieltäminen harvemmin johtanut mihinkään positiiviseen, mutta näillä mennään... - Ymmällään
890uo kirjoitti:
näinpä, komppaan täysin
välttely on jokseenkin tapa kieltää itseltänsä minkäänlainen reagointi koko hommaan, kuin sitä ei olisi, mutta se tekemättäjättäminenhän ja passiivisuus vasta onkin se näkyvempi tapa ilmaista asia. itse soudan näiden välillä ja vaikutan täysin mielenvikaiselta. mitä varmasti olenkin tunnekuohujen kanssa.
tunteiden kieltäminen harvemmin johtanut mihinkään positiiviseen, mutta näillä mennään...Minun tyttöni toimii juuri noin, todella vaikea siinä sitten luovia mitä hän haluaa vaikka kyllä täysin avoimesti välillä tunteensa näyttänyt.
Pitääkö vain tottua ajatukseen että ensi elämässä sitten?
- Pässin
Välttelee siksi että sinä olet tyly ja viileä kuten sanot. Itse välttelen sellaisia tyyppejä tietenkin. Ihastuksille olen hymyilevä ja en varmasti välttele heitä. Olet myös joskus voinut sanoa hänelle häijysti minkä takia ei halua läheistä työkaveruutta sinuun. Mutta pystyy olemaan asiallinen välillä ja välillä muistaa että olet sanonut jotain tyhmää tai että olet tyly ja äkeä mies, joten hän vetäytyy taas.
- Tunnehouraajat
Viisasta viisasta olla lähentymättä enempää, varatut!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626017Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813496Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242661No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402165- 212159
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61659Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy84126781-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226- 261097